Hankittuja #1: GreenDealin ystävämyynti

GreenDeal.fi-luonnonkosmetiikkaverkkokaupassa oli parisen viikkoa sitten ystävämyynti, jossa osa tuotteista oli jopa 80 prosentin alennuksessa. Ostoslistalleni oli ehtinyt kertyä jo monta tuotetta, joten päätin tarttua näihin tarjouksiin heti, kun näin mainoksen ystävämyynnistä Facebookin Luonnonkosmetiikka-ryhmässä (jota suosittelen lämpimästi kaikille luonnonkosmetiikan ystäville ja uusille tutuille).

GreenDeal lähetti tuotteet jo seuraavana päivänä tilauksesta, mitä voitaneen pitää loistavana palveluna, etenkin ystävämyynnin aiheuttamat ruuhkat huomioiden. Perille paketti selvisi muutamassa päivässä. Kävin postireissulla myös kirjastossa, joten kotona oli tiedossa varsinaista uuteen tutustumisen riemua.

Mukaan tarttuivat seuraavat tuotteet, yhteensä alle kuudellakympillä:

kokonaisuus.jpg

Seuraavaksi näytän vähän tarkemmin tuotteita. Kaikkia näitä tuotteita käsittelen vielä myöhemmin useissa eri postauksissa.

highlighter.jpg

Santen Beautifying Highlighter -korostuspuuteri lähti mukaani, koska olen alkanut taas haaveilla kuullosta ja hennoista varjostuksista. Perusmeikissäni synteettisillä tuotteilla käytin paljon aurinkopuuteria varjostuksissa, mutta luonnonkosmetiikkaan siirryttyäni jätin kaikki varjostus- ja korostustuotteet. Tykkään kuitenkin siitä, kuinka kaunista kuultoa kasvoille on mahdollista luoda, joten päätin kokeilla Santen raikkaanväristä highlighter-palettia. Olen ottanut tämän jo käyttöön ja ensivaikutelma on pelkästään positiivinen! Tilaamani tuotteen sävy on Rose 02.

hoitoaine.jpg

Kaipasin hiuksilleni jotain ”raskaampaa” hoitoainetta aiemman rinnalle, joten hankin tämän Santen kehutun Brilliant Care -hoitoaineen. Olen kokeillut tätä vasta pari kertaa, mutta vaikuttaa erittäin hyvältä. Saa nähdä, riittävätkö tämän tehot talvitukkaan, mutta ainakin tällä hetkellä vaikutus on kosteuttava ja hoitava, mutta toisaalta jättää hiukset ilmaviksi. Hieman vielä pohdin, takuttaako tämä tukkaani aavistuksen verran, mutta se selvinnee vasta pidemmässä käytössä.

huulipunakyna.jpg

Avrilin huulipunakynä teki heti vaikutuksen. Innostuin siitä, että tuote on kynämallinen, koska se vähentää pakkausjätettä. Alkuun pelkäsin hieman, että kynä olisi kova ja ”koppurainen”, mutta todellisuudessa tilanne on pikemminkin päinvastoin: harvoin olen synteettisissäkään tuotteissa törmännyt näin kauniin pehmeään lopputulokseen. Tuote pysyy huulilla lähes ilmiömäisesti, mutta kuivattaa myös hiukan. Tätä pystyy fiksaamaan käyttämällä alle hieman huulivoidetta, joskin silloin lopputulos ei ole niin pysyvä. Teenkin itse niin, että hoidan ensin huulet kuntoon yön aikana, jolloin aamulla punan voi levittää jo kosteutetuille huulille. Muista myös juoda tarpeeksi vettä! Tässä tuotteessa on kyllä hinta-laatusuhde enemmän kuin kohdallaan. Oman punani sävy on Vrai Rouge.

kasvovesi.jpg

Alennuksessa oli paljon Santea, joten oli helppo napata ostoskoriin tuotteita juuri heiltä. Tämä kasvovesi oli sellainen ”otetaas jokin kasvovesi pitkästä aikaa käyttöön” -henkinen ratkaisu. Olen lukenut kasvoveden tärkeydestä ihonhoidossa nyt niin paljon viime aikoina, että oli pakko ottaa vihdoin itseä niskasta kiinni ja hankkia pitkästä aikaa sellainen omaankin käyttöön. Ja onneksi hankin, sillä vaikutus ihoon on nähtävissä jo viikon käytön jälkeen! Tämä tuote, Santen raikastava Aloe Vera -kasvovesi, on varmaan tuotteena perushyvä, mutta itse olen ihan kosmetiikkataivaassa tästä kosteuttavasta vaikutuksesta. Haluan kuitenkin päästä tämän tuotteen jälkeen kokeilemaan muitakin luonnonkosmetiikan kasvovesiä, jotta voin tehdä aitoa tuotevertailua. Perushyvä ja edullinen kasvovesi kuitenkin tämäkin!

misellivesi.jpg

Neobion 3 in 1 -misellivesi on erikoinen tuttavuus. Sen hieman omenainen tuoksu on miellyttävä, mutta itse tuotteen koostumus on jännän vaahtoava. En ole aiemmin törmännyt vastaavaan koostumukseen, liekö kyseessä 3 in 1 -ominaisuuden vaikutus vai mikä. Ei huono kuitenkaan! Iholle vaan jää erikoinen haalea vaahtokerros sivelyn jälkeen, mutta se sulautuu muihin tuotteisiin eikä häiritse myöhemmin. Misellivesistä kirjoittelen myöhemmin lisää, ne kun sattuvat olemaan lempparituotteitani ihonhoidossa.

santenhoitovaahto.jpg

Mukaan tarttui myös Santen Balm Care Mousse, eli jätettävä hoitovaahto hiuksille. Olen kaivannut juuri tämänkaltaista jätettävää hoitoainetta, sillä olen kyllästynyt pelkkiin hiusöljyihin, joiden käyttömukavuus on ainaista tasapainoilua sopivan annostuksen löytämiseksi. Tämä hoitovaahto puolestaan levittyy kivasti, vaikka koostumus muistuttaakin lähinnä hieman härskiintynyttä kermavaahtoa. Vaikutus hiuksiin on ollut positiivinen tähän asti muutaman käyttökerran kokemuksella. Tykkään! Tosin viimeksi tuli laitettua tätä hiukan liikaa, joten annostuksessa ei kannata lähteä liioittelun petolliselle polulle.

syvoide.jpg

Lopuksi vielä Laveran Illuminating Eye Cream. Jouduin nöyrtymään orastavaan kolmekymppisyyteeni ja toteamaan, että silmänaluseni ovat kuivuneet ja kärsineen oloiset muutenkin, vaikka varsinaisilta näkyviltä rypyiltä olen onneksi – kiitos geenien ja elämäntapojen – onnistunut välttymään toistaiseksi. Tähän silmänympärysvoiteeseen päädyin sen kehutun koostumuksen johdosta. Tuote sisältää valoaheijastavia hiukkasia ja kofeiinia, joten sen pitäisi tehdä esteettisestikin hyvää silmänalusille. Omat ikivioletit silmänaluseni eivät vielä ole osoittaneet minkäänsorttista ulkonäöllistä kohenemista, mutta ainakin meikki levittyy silmille nätimmin, joten ainakin jotakin vaikutusta on jo havaittavissa reilun viikon käytön jälkeen. Mielenkiinnolla odotan, miten vaikutus kehittyy kuukausien säännöllisessä käytössä.

Siinä olivat ne shoppailut! Sain tosiaan nämä seitsemän tuotetta alle kuudellakympillä, ja summaan sisältyvät myös 5,50 euron postikulut. Erittäin hyvä alesaldo, siis, etenkin kun varsinaisia heräteostoksia ei ollut kuin oikeastaan tuo Santen highlighter, ja sillekin on käyttöperuste eikä meikkipussistani löydy vielä vastaavaa tuotetta. Laskin säästöosuuden, ja mikäli olisin ostanut nämä tuotteet normihintaan, olisin maksanut niistä vajaat 30 euroa enemmän! Nautin kosmetiikan verkkokaupan kilpailun lisääntymisestä, sillä me kuluttajat hyödymme siitä esimerkiksi tällaisten iloisten alennuskampanjoiden muodossa. Säästelenkin mieluusti ostoslistaa tällaisiin alekampanjoihin ennakoimalla loppuvia tuotteita. Tavoitteena ei ole ostaa näistä alennuksista kaikkea mahdollista turhaketta, vaan nimenomaan löytää ostoslistan tuotteita edullisesti.

Palaan varmasti näihinkin tuotteisiin tosiaan tulevissa postauksissa, joten pysykäähän kuulolla! 🙂

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *