How is it going in France?
Playsuit – H&M, Shoes – Zara, Bag – Michael Kors
Mitä kuuluu Ranskaan?
Tuntuu ihan uskomattomalta ajatella, että olen asunut Lillessä nyt kolme viikkoa, juurihan minä tänne saavuin. Ensimmäinen viikko oli täynnä meininkiä ja tunteet olivat pinnalla (hyvässä mielessä). Tunsin kaiken erittäin voimakkaasti ja iloitsin kaikesta, mitä koin. Kaikki oli uutta, tuntematonta ja jännää. Yleensä ihmiselle aiheuttaa tunneskaalan heittoja jo jonkin yhden elämän aspektin muuttuminen, esimerkiksi uusi työpaikka. Minun tapauksessa melkein kaikki elämän osa-alueet uudistuivat. Uusi maa omine käytäntöineen, kulttuurineen ja kielineen, uusi työpaikka ja uudet ihmiset ympärillä. Ensimmäisellä viikolla tuntui, että nuo kaikki asiat vyöryivät todella kovaa vauhtia päälleni vuoriston lumivyöryn tapaan. Älkää ymmärtäkö minua väärin, en olisi voinut olla enemmän innoissani noista muutoksista, olin aivan haltioissani kaikesta minulle tapahtuvasta. Muuttoni Ranskaan sujui paljon paremmin kuin olisin ikinä odottanut.
Ensimmäinen viikko sisälsi työhön perehtymistä (joka jatkuu vieläkin tietysti), paljon epätoivoisia yrityksiä ymmärtää miten kaikki toimii ja järjestää omat ajatukset, paljon asioiden selvittelyä ja lukuisia saatuja vinkkejä ihmisiltä. Täytyy myöntää, että vaikka intoilinkin kaikesta mahdollisesta, koin ensimmäisenä viikonloppuna tarvitsevani lepohetken kotona (hotellilla). Muistan ensimmäisen työpäiväni uudessa paikassa. Kolmikerroksinen konttoorirakennus tuntui labyrintiltä, jonka kulkureittejä ei tule ikinä oppimaan, uusi informaatio ei meinannut jäädä päähän ja kaikki kuulosti heprealta, kielet menivät sekaisin ja ihmisten nimien ja kasvojen yhdistäminen oli epätoivoinen yritys. Tiesin kuitenkin silloinkin, että se kaikki kuuluu tähän kokemukseen, näin se on aina uudessa paikassa, joten stressiä en siitä ottanut. Sen sijaan kaikista järjestelyasioista hermoilin jonkin verran ekan viikon aikana. Olin valmistunut henkisesti siihen, että uuteen maahan muuton mukaan kulkee kasa paperihommia, mutta kesti kuitenkin hetki ymmärtää, mitä kaikkea ylipäätään täytyy hoitaa ja missä järjestyksessä.
Seuraavilla viikoilla asiat alkoivat lokeroitua päässäni. Tunnemyrskyt rauhoittuivat ja aloin pikkuhiljaa tottumaan uuteen elämääni. Tähän asti olen jo hoitanut itselleni ranskalaisen pankkitilin (joka on must Ranskassa), vaihtanut puhelinliittymän ja netin puhelimeen, hankkinut kuukausittaisen matkakortin ja saanut ensimmäisen palkan. Seuraava iso askel, joka on tällä hetkellä prosessissa on asunnon haku. Reilun viikon päästä olisi tarkoitus muuttaa pienestä kotoisasta hotellihuoneestani, johon olen jo tottunut mukavasti. Ensi viikolla menenkin katsomaan asuntovaihtoehtoja ja toivottavasti sieltä löytyy sopiva.
Tässä vaiheessa voin sanoa tykkääväni uudesta työpaikasta, se tuntuu sopivan haasteelliselta ja semmoselta, johon ei välttämättä heti pääse tottumaan. Nautin myös uudesta maasta ja pyrin näkemään kaiken positiivisessä valossa. En puhu ranskaa melkein lainkaan, mikä välillä hankaloittaa asioita jonkin verran, mutta en koe sitä pahaksi esteeksi, enkä ole toistaiseksi joutunut ikäviin tilanteisiin sen takia. Vaikka ranskalaisten huhutaan olevan töykeitä ja itsekkäitä, en ole vielä kertaakaan joutunut kokemaan mitään vastaavaa omalla kohdallani. Päin vastoin, minua on autettu jopa silloin, kun en ole apua edes ehtinyt pyytää. Vaikken puhu ranskaa, kukaan ei siitä ole näyttänyt närkästyvän, ihmiset siinä tapauksessa yrittävät puhua hitaasti tai käyttää niitä muutamia fraaseja, mitä englannista osaavat. Olen kylläkin kuullut Pohjois-Ranskalaisten olevan mukavempaa sorttia kuin esimerkiksi Pariisilaisten, mutta miellän tälläiset asiat usein pelkiksi stereotypioiksi, mielestäni koko kansan tai kaupunkin yleistäminen yhteen muottiin ei aina ole tarpeellista. Itse olen tässä maassa törmännyt enemmän hymyyn ja ystävällisyyteen kuin negatiivisuuteen ihmisten puolelta.
Nautin täällä olosta. Iloitsen sitä, että elän pitkäaiakaista unelmaani asua ulkomailla ja oppia uusi kulttuuri. Tykkään siitä, että voin haastaa itseäni uusissa työtehtävissä ja parantaa osaamistani ja siitä, että minulla on mahdollisuus oppia uusi kieli paikan päällä nopeammin. Olen onnellinen siitä, että saan mahdollisuuden tavata niin montaa uutta ihmistä ja kuulla heidän tarinoita, oppia heiltä, kuulua porukkaan jo tässä vaiheessa. Olen vakuuttunut siitä, että olen oikeassa paikassa tekemässä oikeaa asiaa.
——————————————————————-
How is it going in France?
I can’t believe I’ve been here for three weeks already, feels like i just arrived yesterday. My first week here was full of emotions, everything felt so strongly and I was excited about everything. So many new people, a lot of information and things to learn, new city, new job etc. It all came to me like an avalanche crashes from the mountains. Don’t get me wrong, I couldn’t be more excited about all of it, I’ve been waiting for this kind of change in my life for quite a bit and was totally ready for new challenges.
I remember my first day at work. I was so excited and didn’t know what to expect. Huge office building felt like a labyrinth, which paths are impossible to learn, so many new faces were intoducing themselves to me and I wanted to get to know everyone right away, tonns of new information couldn’t stick in my head floating from my brain. It all felt ovewhelming, in a good way. I new this all is a part of new beginnings, that’s how it’s suppose to feel. I did have a little bit of panicking when trying to realize all the legal and official matters of coming to a new contry and a new working place. Even though I was mentally prepared to confront all the paper work and official stuff, I did feel a little bit lost in the beginning.
During the second week it all started to clear out in my brain and I began to settle down. I managed to open myself a french bank account (a must in France) with help ofcourse, handled myself a new mobile connection and internet to my phone and made a monthly travel pass. I also began to understand my working tasks better as well as learnt little bit more about my new home city and getting around in it.
At this stage I can say that I like my job and find it challenging enough. I also enjoy living in France and Lille. I don’t speak french, which of course sometimes complecates things, but I don’t see it as an obstacle and so far haven’t been yet in any unfortunate situation because of that. I want to learn french and am happy to be surrounded by the language. Despite all the rumours and stereotypes about french people being rude, I haven’t been experiencing that at all, not now during three weeks nor when I was in Paris last time. When people here see I don’t speak their language, they try to expain it to me slowly or with gestures and use the few phraises in English, they know. So far I have come across kindness and smiles more then negativity.
I enjoy being here, enjoy a possibility to experience so many new things, enjoy having an opportunity to learn and grow and to meet new people. I feel like I’m in a right place, doing right thing at this moment of my life.
Photos by: my boyfriend