5 things about New York that sticked in my mind

IMG_9369.jpg

New Yorkin reissusta tuntuu jo olevan ikuisuus, vaikka palasinkin kotiin kolme viikkoa sitten. Ikävä on ja koko ajan tekee mieli varata lennot uudestaan ja mennä vain. Kaipaan kaupungin vilinää, pilvenpiirtäjiä, monimuotoisuutta, kaunista arkkitehtuuria, Central Parkia ja haahuilujani Manhattanilla.

Keräsin tähän postaukseen viisi asiaa, jotka painuivat mieleeni kaupungista.

1. Paahdettujen pähkinöiden valloittavan makea tuoksu Manhattanin kaduilla.

2. Ystävälliset ihmiset. Minulle täysin odottamaton asia, jotenkin oletin, että isossa vilkkaassa miljoonakaupungissa, jossa on koko ajan kiire ja meininki ihmiset olisivat töykeämpiä tai kylmempiä. Yllätyin todella positiivisesti, ettei näin todellakaan ole, ei lähelläkään. Juuri päinvastoin, ihmiset tuntuvat välittävän toisistaan ja apua saa todella helposti tarvittaessa. Keskustelut sujuivat hymysuin ja todella rennosti ventovieraidenkin kanssa. 

3. Avokkaiden käyttäminen talvella. Olen nähnyt aikaisemminkin netissä kuvia tyyliguruista, jotka yhdistävät talvitakin avokkaisiin ja paljaisiin nilkkoihin, mutta oletin aina, että ne ovat kuvia varten ja, että kuvat napsittua ne vaihdetaan heti johonkin lämpimämpään vaihtoehtoon. Väärässä olin tässäkin, naiset todellakin sipsuttaa kesäkoroilla ja paljailla nilkoilla ympäri kaupunkia villakangastakeissaan lämpötilan ollessa hieman nolla-asteen alapuolellakin. Kauneus vaatii uhrauksia, I guess. Ihailtavaa kestävyyttä ja tyylille omistautumista 🙂

4. Kattoterassit. Minulla oli selkeä visio, että minun täytyy sellaisessa vierailla New Yorkissa ollessani, pakkohan se on kiivetä edes yhden pilvenpiirtäjän korkeuksiin ja ihailla näköalaa sieltä. Luulen, että se on must do NYC:issä. Me käytiin sellaisessa kuin 230 Fifth Rooftop bar -paikassa ja se oli aivan upea! Siellä voi viettää aikansa joko sisällä penthousessa tai kattoterassilla, jossa avautuu uskomaton näkymä koko New Yorkiin ja aivan nenäsi edessä komeilee Empire State Building. Ja mainitsinko jo, että talvella kylmien säiden varalta heillä on terassilla valaistuja pallonmuotoisia igluja, joissa voi nauttia juomansa??

5. Stand up -komedia. Käytiin viimeisenä päivänä Comedy Cellarissa, joka on yksi tunnetuimipa stand up -komedian paikkoja ja se oli niin viihdyttävää, että voisin käydä siellä joka viikonloppu. Liputkin ovat yllättävän halpoja (15$/henkilö), tosin siellä paikan päällä minimiostos illan aikana on kaksi drinkkiä, mutta nekin ovat kohtuullisen hintaisia (n.10$). Illan aikana viihdytti monta eri koomikkoa ja jokaisella oli niin hyviä juttuja, että nauroin koko sielustani vedet silmissä taukoamatta. Suosittelen, suosittelen ja suosittelen! 

————————————————————————————————————————————————————————————–

In English 

I miss New York. Even tho it’s been only three weeks since I’ve returned from there, it feels like an eternity now. I miss the noisy streets full of life, the skyscrapers and beautiful architechture, the diversity in everything, Central Park and me wondering aroung the Manhattan everyday.

In this blog post I decided to write down five things that grabbed my attention and became etched in my memory. 

1. The sweet smell of roasted nuts on the streets of Manhattan.

2. Friendly people. This one was a real surprise for me. Totally against the stereotype I had about people in the huge busy noisy city like New York, when everyone is in hurry. People of New York was so outgoing and open and easy to talk. It seems like they cared and were really willing to help if I needed help. 

3. Using summer shoes during the winter. So many stylish women in pumps and winter coats strolling aroung the streets. I always thought the pumps were just for the photoshoots and during fashion weeks, when watching street style photos in New York. If it’s comfortable, it’s not fashion, I guess? ;D 

4. Rooftops and rooftop bars. I’m pretty sure visiting a rooftop bar is a must when in New York. We went to the 230 Fifth Rooftop bar, which turned out to be even more amazing as it looks in the pictures in Internet. You can enjoy ur time there inside the stunning penthouse or go outside on the terrace and be totally amazed by the unbelievable view of the city with Empire State Building right in front of you. And did I mention there are cute lighted   balloon shaped igloos outside to keep you warm and happy??

5. Stand up comedy. We went to Comedy Cellar, where you can enjoy some really good stand up comedy. I laughed so hard during the whole show, it was truly entertaining. I also liked that there were many different comedians in the same show, so everyone had their one style and humour. The tickets were surprisingly cheap (15$/person), ofc you then have to buy two drinks minimum during the show, but they were also at a reasonable price (10$). I really recommend this place, you won’t regret for sure!

 

IMG_9529.jpg

IMG_9608.jpg

IMG_0072.jpg

IMG_0094.jpg

IMG_0107.jpg

 

IMG_9219.jpg

 

 

IMG_0110.jpg

IMG_9638.jpg

All photos by me

Kulttuuri Matkat Suosittelen Ajattelin tänään

Eating in New York: top 5 Cafes

image.jpeg

Onko olemassa täydellisempää paikkaa kuin New York nälkänsä ja mielensä tyydyttämiseen? Ruokakulttuuri ja sen monimuotoisuus ovat aivan omaa luokkaansa tässä kaupungissa, paikka kuhisee ravintoloita ja kahviloita jokaisen makuun. New Yorkin parhaimpia puolia on juuri se, että sieltä löytyy kaikki kaikille. 

New Yorkissa voit syödä tosi isolla rahasummalla tai ihan pilkkahintaan, voit tilata joko täysin terveellistä ruokaa tai sitten herkutella mahasi täyteen lukuisissa pikaruokaketjuissa. Haluat pienen söpön ja kotoisan leipomokahvilan, jossa on vain tämän paikan erikoisuuksia ja kaupungin parhaimpia leivonnaisia, joiden tuoksu ulottuu kadulle asti? Tai kenties trendikkään kahvilan, jossa täydellinen vegevalikoima aamiaisvaihtoehtoja, avara tila ja tyylikäs moderni sisustus? Tai haluat syödä aamiaisesi viidellä eurolla, eikä tilalla tai valikoimalla ole sen enempää väliä? Haaveiletko kreikkalaisesta keittiöstä vai venäläisestä, meksikolaisesta, italialaisesta, ranskalaisesta? This city got it all. 

Ajattelin vinkkaa muutamasta suosikkikahvilastani tässä postauksessa.

image.jpeg

1. Fresh & Co

Fresh & Co on ruokailuketju ja sitä löytyykin useampi ympäri Manhattania. Tämän paikan valikoimasta löytyy herkullisia salaattivaihtoehtoja, erittäin monipuolinen aamiaistarjonta, paljon voileipiä, panineja, keittoja, hedelmäkulhoja, quinoakulhoja, jogurtteja ja granolaa, chiapuddingeja, lettuja, leivonnaisia jne. Aamiaiseksi voi koota oman omelettiannoksen, tai ottaa herkullisen täytetyn leivän. Kahvilalla on myös runsas valikoima vegaanisia ja orgaanisia ruokia. En tosiaan keksi ketään, ketä tämä paikka ei miellyttäisi valikoimallaan. Itse olen syönyt siellä muutaman kerran ja päädyin valitsemaan molemmilla kerroilla saman aamiaisen (I know, im boring). Hurahdin totaalisesti heidän avokadoleipään ja kreikkalaiseen jogurttiin granolalla (postauksen ensimmäinen kuva). Hintatasoltaan paikka on todella kohtuullinen, hinta-laatu suhde on mielestäni erittäin hyvä. Leivät (mm. avocadoleipäni) maksavat keskimäärin 6€, oman omeletin kokoamisen hinta pyörii 8€ tienoilla, quinoa bowlit ovat 8-9€ paikkeilla ja jogurtit 6€. Kovat suosittelut niille tälle paikalle, se saa minulta 5 tähteä 🙂 

2. Le pain Quotidien 

Ihanan tunnelmallinen ja lämminhenkinen leipomokahvila. Tämä ranskalaishenkinen ketjukahvila valtasi sydämeni sisustuksellaan ja yksityiskohdillaan, todella kotoisa ja hyvännäköinen. Täällä aamiaiseksi voi nauttia esimerkiksi mm. chia puddingia, kreikkalaista jugurttia lisukkeineen tai talon herkullisia leivonnaisia. Paikassa on sekä pöytiin tarjoilu että tiskiltä tilaamisen vaihtoehto. Itse tilasin kahvini ja croissantini suoraan kassalta. Tosiaan kahvilalta saa myös menun, jossa on esitelty laajemmin erilaisia ruoka-annoksia, mm. vähän lämminruokaa ja muita lounasvaihtoehtoja. Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että siinä tapauksessa, jos tilaa annoksensa tarjoilijalta, tulee laskussa maksaa tippi, tosin kuin kassalta tilatessa. 

3. Eli zabar (eli’s essentials) 

Eli zabar (tai eli’s essentials) on tavallaan ruokakauppa ja kahvila/ruokala samassa. Tämänkin ketjun paikkoja on useampi ja heidän nettisivun perusteella, valikoima vaihtelee paikoittain. Itse kävin Madisonin ja 5th Avenuen välissä sijaitsevassa Eli’s Essentials paikassa, joka toimii itsepalvelukahvilana/ruokalana. Oman annoksensa saa koota laajasta salaattivalikoimasta tai kuudesta eri keittovaihtoehdosta. Taisi siellä olla ihan lämmintä ruokaakin, lihaa ja muuta. Voi myös ottaa mukaan valmiiksi pakatut pakastealtaan ruoat. Kalliista sijainnistaan 5th Avenuen läheisyydessä huolimatta, hinnat olivat tässä paikassa suhteellisen halvat muihin verrattuna. Keitot maksaa 7,95$ ja salaatit 6,95$ (vertaa Suomen salaattihintoihin kahviloissa, kolme täytettä ainakin 10€ suurimmassa kahvilassa) ja niistä saa muodostaa maunsa mukaan kokoelman. Siellä on huima valikoima kivan näköisiä ja kohtuuhintaisia leivonnaisia, joita saa ostettua mukaan ja ne maksaa myös suurin osa 4$.

4. Cafe 53

Cafe 53 on paikka, jossa voi sekä nauttia kahvit ja pikkupurtavat että syödä kunnon päivällinen/aamiainen/illallinen. Siellä on noutopöytä, joka notkuu erilaisia ruokia ja buffet meininki, jossa valitset lautasellesi kaiken, mitä haluat lämminruokavaihtoehdoista. Tarjolla on kaikenlaiset riisiruoat, wokit, liharuoat, kasviruoat, salaatit ja tuoreet vihannekset jne. Sitten on erikseen aamiaispöytä, jossa omeletit, munakkaat, letut, hedelmät, puurot ja muut. Kokoat kaiken haluamasi laatikkoon/lautaselle ja se punnitaan kassalla, painon perusteella määräytyy loppuhinta. Puoli kiloa taisi maksaa 8€ muistaakseni ja tämä oli itselleni hieman haastavaa, koska en tiennyt paljon ruokani tulee painamaan ja loppuhinta yllättikin sitten negatiivisesti. Ainii, ja tosiaan saahan siellä nautittua ihan vain kahvia ja pullaakin, vaikka kuvailinkin suurimmaksi osaksi aamiais- ja päivällisvaihtoehtoja. Halvaksi en todellakaan kutsuisi tätä paikkaa, paitsi jos syö vähemmän kuin minä 😀 Mutta suosittelen ehdottomasti tätä paikkaa kattavan valikoiman takia. 

5. Teleon cafe

Tämä kahvila ei erottunut kauheasti sisustuksellaan tai valikoimallaan, mutta oli muihin paikkoihin verrattuna halpa ja kuten moni muu tarjosi paljon vaihtoehtoja. Söin siellä parina päivänä amiaiseksi omelettia ja leipää. Tässäkin sai koota itselleen oman omeletin erilaisista ruoka-aineista. Löytyi myös täyteleipä vaihtoehtoja ja jogurtteja. Omelettiannokseni, jonne laitettiin myös paistettuja perunoita ja joka sisälsi sen leivän, plus kahhi maksoivat minulle 7€ kaiken kaikkiaan. Eli tämä paikka nappaa hyvät pisteet hinnoistaan. 

image.jpeg Huomasin, että NYC:issä on suosittuja sellaiset paikat, joissa yhdistyy pienimuotoinen ruokakauppa ja kahvila, kaikenlaiset delit. Useimmiten paikassa saa sekä syödä kunnon lämpimän annoksen että viettää vain hetken kahvin parissa. Suomesta suurimmaksi osaksi löytyy kahviloita, joissa ruokavaihtoehtoina ovat vain kuivat ruoat leipä- ja salaattiuoat, mutta harvemmin lämmintä ruokaa nälän tyydyttämiseen. Tai sitten, jos on nälkä, mennään ravintolaan/ruokalaan, jossa pääasiana on nimenoman ruoka. 

Toinen asia, johon kiinnitin huomiota on tosiaan se valikoiman laajuus ja monimuotoisuus. Jokaisessa kahvilassa minulla oli ongelma, mitä otan tänään, sen takia, että tarjolla oli niin montaa herkullista vaihtoehtoa, että menin ihan sekaisin onnesta 😀 Valitettavasti tuntuu siltä, että Suomessa kahviloissa on aikalailla samat vaihtoehdot suurimmassa osassa kahviloista ja niitä on rajoitettu määrä. 

Yksi asia, jonka kannattaa ehdottomasti ottaa huomioon matkustaessaan Jenkkeihin ensimmäistä kerta on se, ettei puheet tippeistä ole liioittelevia. Ne tipit veroittaa oikeasti paljon rahaa lompakosta. Tippi on tosiaan vähintään 15% laskun summasta ja mieluiten 18% tai sen suurempi määrä. Se lukee aina kuitissa. Välillä se saatetaan automaattisesti lisätä hintaan, välillä taas saat itse päättää sen. Tipin lisäksi alv % lisääntyy myös loppuhintaan vasta laskuvaiheessa, joten sekin nostaa summaa entuudestaan. Tiesin tämän kaiken ennen matkaani, mutta tottakai ne rahasummat, joita on käytetty ruokailuun pääsee yllättämään lopuksi, kun tekee sitä kolme viikkoa päivittäin. 

Sen huomasin myös, että New Yorkissa voi syödä sekä tosi pienellä summalla että käyttää tajuttoman suuria rahamääriä siihen. Halvin syömäni annos oli Wendy’s-nimisessä pikaruokaravintolassa ja se maksoi 2$ (sriracha ranskalaiset), sillä pärjäsi ainakin seuraavat neljä tuntia. Pahimmillaan meni 40$/ihminen ja kallein aamiaiseni maksoi 32$ ja tämä kaikki ottaen huomioon, että pyrin aina säätämään ruokakuluissa ja otan menusta edullisimmat vaihtoehdot. 

Järjettömin kulu koko matkan aikana oli vesi, joka maksoi yhdessä ravintolassa 10$. Älkää tehkö virhettäni ja vastatko, että otatte pullovettä ravintolassa. Ei missään nimessä, se on aina hanavesi. Mikään vesi ei ole nimittäin tehty kullasta, jotta siitä maksaisi 10$. Tässä vielä mainitkoon, että kyseissä ravintolassa tilaisin siis vain keittoa ja vettä, joista keitto maksoi 9$ ja vesi 10$, päätin että joko keitto on todella epälaadukas tai vesi on otettu Mount Everestin parhaimmista lähteistä. 

 

Tälläiset asiat jäivät mieleen New Yorkista. Tuli hieman pidempi postaus kuin mitä suunnittelin, pahoittelut siitä 😀

 

All photos by me 

————————————————————————————————————————————————————————–

No English translation today, sorry 🙁

 

Kulttuuri Ruoka ja juoma Matkat Suosittelen