Aakkossuunnistusta
Eskariharjoittelu on puolessa välin ja olen tykännyt tosi paljon. Harjoittelupaikkani vaalii Vihreän lipun arvoja, joten kierrätysasiat ovat täällä tiptop. Eskarilaisten kanssa on mukava puuhailla. He ymmärtävät jo monenlaisia asioita ja heille on mahdollista pitää tiedollisesti fiksuja, ajankohtaisia päiväpiirejä.
Viime viikolla kunnostauduin liikuntakasvatuksessa. Rakensin päiväkodin valoisalle sisäpihalle aakkossuunnistusradan, jossa leikin ja pelin lomassa harjoitellaan tärkeitä motorisia perustaitoja. Lapsilla tulisi olla minimissään kaksi tuntia päivässä reipasta liikuntaa. Usein lapset ulkoilevat, mutta jos se ei tapahdu ohjatusti, erityisesti passiiviset liikkujat jäävät helposti tavoitteesta.
Siirtymähetkissä kun odotellaan lähtöä pihalle on hyvä vaikka hypätä numeroruutua. Viikon esikouluoppimäärässä käytiin ”avaruusmatikkaa” eli numeroita 10-1. Kun ruudukkoa hyppelee yhdellä jalalla 10:stä 1:een tulee lukuihin kertausta ja uutta kehon hallintaa samassa paketissa.