Rikosrekisteriote – Opiskelijana lasten parissa

Tällä hetkellä ajankohtainen aihe on se, millaisin perustein lasten kanssa työskentelevät valitaan tehtäviin. Mielestäni on todella hyvä, että nykyisin myös opiskelijalta, joka suorittaa lasten parissa työharjoittelua, vaaditaan rikosrekisteriote. Sen voi tilata kätevästi verkossa osoitteesta www.suomi.fi ja Oikeusrekisterikeskus lupaa käsitellä asian seitsemässä päivässä. 

Erityisen tärkeää olisi tällainen paperi olla käytössä myös vapaaehtoisluonteisissa työpaikoissa, koska lasten etua ei voi liiaksi painottaa näinä aikoina. Niin maallisessa kuin kristillisessä kentässä on paljon lastenparissa työskenteleviä aikuisia, joiden oman  vilpittömyydenkin vuoksikin olisi hyvä olla näyttää dokumentti siitä, että on soveltuva tuohon vastuulliseen tehtävään. Tällä hetkellä ote annetaan vain yli 3 kuukautta kestävää työ- tai virkasuhdetta varten. 

Tämän otteen pyytäminen perustuu vuoden 2003 aikana voimaan tulleeseen lakiin lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä. Vaikka tuo ote muuttui maksulliseksi vuonna 2012, on 13,40 eur pieni hinta vilpittömyydestä. Vaikka tämäkään keino ei suojaa lapsia kaikilta ikävyyksiltä, on se kuitenkin pidäkkeenä niille, joilla jo on jotain sukupuolisiveellisyyteen  tai esim. huumeisiin liittyvää tunnollaan. Oppilaitos voi harkintansa mukaan edellyttää rikostaustaotetta ja näin on ainakin meillä Tampereen yliopiston lastentarhanopettajilla. Opiskelijoille tuo paperi on kuitenkin maksuton. 

Lisää tietoa aiheesta:

http://www.oikeus.fi/oikeusrekisterikeskus/18232.htm

 

 

 

Puheenaiheet Opiskelu Työ Uutiset ja yhteiskunta