Blogito, Ergo Sum – Jaan siis olen

 

Sain tilaisuuden hyödyntää blogiani oman oppimisen pohtimisessa. Olen varhaiskasvatustieteen opiskelija ja nykyisin naperot ovat diginatiiveja. He käyttävät mediaa touhukkaammin kuin mummonsa. Haluan pysyä ajantasalla heidän touhuistaan, ja mieluiten askeleen edellä!

Hyvä esimerkki lapsen kyvystä seurata mediaa oli luennolla mainittu suomalaislapsi. 13-vuotias Waltteri havaitsi jokin aika sitten, jotain mitä aikuisiltakin katsojilta meni ohi: venäläisten “sukelluskuva” olikin Titanic-elokuvasta. Tällä havainnollaan poika ansaitsi journalistipalkinnon! Sivumennen sanoen luennolla tuli ekan kerran hiljaista, kun opettaja oli kertonut tämän. Ja tätä porukkaa (n. 90 henkeä) on vaikea saada hiljaisiksi – onhan luentosali täynnä tulevia opettajia ja puhetyöläisiä! 🙂

Tämä blogini on osa tajuntateollisuutta. Siis tökättävää interaktiivista digimediaa. Voit kommentoida ja osallistua, olla vuorovaikutuksessa kanssani!
 

Mediakaaos

Olemme siirtymässä tietoyhteiskunnasta ymmärtämisen aikakauteen. Tämä merkitsee eettisyyden huomioimista ja yhteisöllisyyttä. Loogisuuden tilalle vyöryvät tunteet ja sosiaalinen media. Media vyöryy kaikkialta hyvin kokonaisvaltaisena meidän tietoisuuteen. Hyvä esimerkki:  joku yleisöstä kertoi, että 70-luvulla ihminen näki noin 500 mainosta päivässä, kun nykyisin määrä on 5000. Nykyisin tarvitaan kykyä rajata ja tehdä valintoja, minkä itse pystyy ottamaan tästä virrasta. Puhumme nyt medialukutaidosta. Se on käyttäjävastuuta, mitä käytän, mitä tarvin? Miten hallitsen mediakaaosta?

Pullonkaula

Tästä tuli mieleeni luento, jossa tutkimusprofessori, Neurologi Kiti Muller pohti aihetta ”Estääkö kiire luovan aivotyöskentelyn?” Opin, että aivoistakin on hyvä pitää huolta, koska elämme aistiärsykkeiden ja sosiaalisen median keskellä. Tämä on 24/7 yhteiskunta. Kaiken pitää olla koko ajan auki ja saatavilla. Valitettavasti aivomme ovat sen vuoksi alttiita erilaisille stressitiloille!

Aistiemme laajakaistalla on työmuistia vain 3-4 mieltämisyksikköä.

Sen verran mahtuu kerralla informaatioita tietoisuuteemme, ettemme joutuisi infoähkyn valtaan. Ihmisaivomme on näin rakennettu, että se toimii pullonkaulana mediavirralle. Meidän on kohdennettava kiinnostuksemme asioihin. Säiliömuistissa meillä on toki enemmän tilaa, mutta kovassa oravanpyörässä aivomme vaativat välillä rauhallisempaa tekemistä, jotta esim. luova ongelmanratkaisumme toimisi.

Ymmärrän, etteivät kaikki tulevan työyhteisöni aikuiset ymmärrä media- asioita vielä kovin sujuvasti. Muutosvastarinta on tavallista uusien asioiden edessä. Luennollakaan eivät kaikki oppilaat olleet valmiita käärimään hihojaan ja availemaan omia blogeja. Uusien asioiden käsittely edellyttää ”muhitusta”. Ehkäpä hyvin nukutun yön jälkeen luova ongelmaratkaisu pelittää taas paremmin, ja ongelmat muuttuvat mielekkäiksi oppimishaasteiksi?

Media & Identiteetti

Oman identiteettinsä pohtiminen sosiaalisessa mediassa voi pelottaa toisia. Media muovaa identiteettiämme. Se laittaa pohtimaan, kuka minä olen suhteessa muihin? Tämä on oman ammatti-identiteettinsä rakentamista. FB menestyy, koska meillä ihmisillä on sisäänrakennettu tarve jakaa, olla yhteydessä. Teologina näen, että tuo tarve liittyä koskee niin muita ihmisiä, kuin suhdetta Jumalaan. Sisällämme on puuttuva pala, joka kaipaa yhteyteen. Tuota kaipuuta voi täyttää monella tavalla.

Välittämistä

Pienilapsi sanoo usein ”kato”. Aikuinenkin voi oppia siitä jotain. Asiat, jotka herättävät tunteita, voidaan tuoda toistenkin tietoon. Tutkimuksen mukaan Suomi on maailman toiseksi yksilöllisin kulttuuri. Sen kääntöpuolena on yksinäisyys. Media saattaa tuoda tähän lohtua. Opettaja väitti: Lapset turvatankkaa kosketuksella – aikuiset turvatankkaa FB:ssa. Esim. Sairaana haetaan sieltä myötätuntoa. Kirjoitellaan tuntoja ja kaverit ovat yhteisvastuullisesti toisista huolissaan. Sillä tavoin saa kokea myötäelämisen hetkiä. Aikuisella internet mahdollistaa yhteydenpidon maailmanlaajuisesti. Voimme laajentaa tuttavapiiriämme sosiaalisessa mediassa ulkomaille saakka, taapamatta reaalimaailmassa henkilöitä.

Joskus liika tiedon määrä voi myös aiheuttaa ahdistusta. Mitä teemme nyt, kun tiedämme Pakistanin happohyökkäyksistä? Teologina sanoisin: – voimme rukoilla, se rauhoittaa mieltä. Se auttaa luottamaan asioita isompiin käsiin. Ehdokkana kunnallisvaaleissa vastaisin: – voimme vaikuttaa paikallistasolla, että demokratia ja ihmisoikeudet toteutuisivat meillä. Blogistina: – luomalla esim. diplomaattista painostusta kansainvälisesti. Yhteisönä pitämällä esillä ihmisarvoja ja osoittamalla, ettemme hyväksy väkivaltaa. Gandhi sanoi joskus:

Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä.

Siksi on tärkeää, että meille luodaan arvopohjaa, eettisyyttä, jonka pohjalta voimme suodattaa ja käsitellä globaaleja ongelmia. Kasvavaa nuorta ei pidä jättää yksin maailmantuskansa kanssa! Kristillinen arvopohja toimii parhaimmillaan eräänlaisena suodattimena, joka tekee asioista hallittavempia, teoista konkreettisempia niin itselle kuin muillekin.

Diginatiivit lapset

Opettajan tutkimuksessa lapsiryhmät lähtivät luomaan omaa digimateriaalia. Aineistosta opettaja tutki, miten lapset tulkitsevat, miten tuottavat mediaa. ”Kato mitä mä tein” huuhdahdukset olivat usein osa heidän yhteistä keskustelua. He rakensivat ja rikastivat ja antoivat merkityksiä toisen materiaaleille. Lapset ovat lyhyesti sanoen hyvin kompententteja tekemään ja toimimaan median parissa! Heille syntyi luontainen suhde omiin tuotoksiin.

Yhdessä tekeminen on meille ihmisille luontaista. Täälläkin Lilyssä se todentuu! Otsikko on muuten muunnelma Descartesin(1500-l)  sanonnasta ”Ajattelen, siis olen!”.

Waltterin paljastus:

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288338458332.html