Ikuisia kertomuksia
Kuvan vauva muistuttaa ihan omaamme ja 4-vuotias löysi itsensä ympäröivistä lapsista.
Nyt on sopiva hetki miettiä uuden vuoden lupauksia. Minusta tämäkin vuosi on ollut monella lailla hyvä vuosi ja perheessämme on tapahtunut kehitystä ja uudistuksia. Iloitsen niistäkin, mutta silti toivon että tämä vuosi voisi olla entistäkin parempi. Oma lupaukseni koskien lapsiani, on aloittaa lukemaan heille iltaisin hiukan Raamattua. Meillä on jo jonkin aikaa odottanut hyllyssä kirpparilta ostettu hyvä, vanha kirjasarja Ikuisia kertomuksia. Sen kauniit kuvat houkuttelevat aikuistakin tarttumaan kirjaan ja aloittamaan tietenkin 1. osasta.
Uusien hyvien lupauksien kääntöpuolena on muutosvastarinta. Niin meilläkin! Osasin kyllä odottaa, ettei 4-vuotiaani ole ensi kuulemalta innostunut opettelemaan aikaistamaan nukkumaan menoa, uutta rytmiä päivähoitoa varten ja samalla kuuntelemaan äidin Raamattua. 1-vuotias pikkuveli odotteli sen sijaan jo valmiina pinnasängyssään, joten hän oli vain iloinen saapuvasta seurasta. Lasten isä lupasi lukea lapsille vielä jotain heidän toivomaansa kirjaa, kunhan hän ensin ehtisi hoitaa omat iltatoimensa. Siihen saumaan oli hyvää tilaa uudelle iltaperinteelle. Tarkoituksenani on lukea yksi kertomus joka ilta ja samalla keskustella siitä muutamalla sanalla, jos lapsen mieleen nousee kysymyksiä. ”Tylsää, Raamattua!”, oli 4-vuotiaan ensimmäinen kommentti. Minä kuitenkin aloin lukemiseni, ja kun olin päässyt ensimmäisen luvun loppuun, nuori lukijakuntani oli muuttanut mielensä ja pyysi jo lisää. ”Mutta tämänhän piti olla tylsää?”, minä ihmettelin. Ei se kuulemma ollutkaan, joten ilomielin lupasin lukea vielä toisen luvun ja sitten oli isän vuoro jatkaa lasten nukuttamista.
Vanhemmuus on Jumalan antama kutsumus
Tämän pienen kertomukseni perheemme elämästä halusin jakaa, sillä me vanhemmat tarvitsemme usein rohkaisua aloittaessamme jotain uutta. Myöhemmin, kun olemme jo muodostaneet uusia rutiineita, saatamme unohtaa, millaista vastarinta oli ja toisaalta miksi päätimme aloittaa jotain uuttaa ja mistä saamme voimaa ylläpitää hyviä rutiineja.
Sain joululahjaksi toivomani Saara Kinnusen ”Lapsen usko. Miten tukea lapsen hengellistä kasvua?”. Se on paras kirja pitkään aikaan! Lyhyesti miksi haluan tehdä niin:
- Lapset ovat Jumalan suurenmoinen lahja vanhemmille ja samalla suurin haaste ja tehtävä. Jumalalla on suunnitelma jokaista lastamme varten. Jokaisessa syntyvässä vauvassa voisi olla lappu ”Design by God”, ja siihen design-suunnitelmaan kuuluu lapsen koko elämä.
- Vanhempia tarvitaan Jumalan työtovereiksi, hänen luomistyönsä jatkajiksi. Jumalan unelma on, että jokainen hänen luotunsa voisi elää hänen lapsenaan, läheisessä yhteydessä hänen kanssaan.
- Lutherin ajatukset lasta mitätöivänä keskiaikana olivat aikaansa edellä: ”Mitä varten me vanhemmat eläisimme kuin hoitaaksemme, opettaaksemme, ja kasvattaaksemme nuorta kansaa? Vanhempien tulee tietää, että paras ja hyödyllinen teko on kasvattaa lapsensa hyvin. Kun äiti hyvin ja uskollisesti kasvattaa lapsiaan, niin tämä on sellainen kaunistus, jonka rinnalla samettia, helmiä ja kultaa on pidettävä kerjäläisen ryysyjen veroisina.”
Olen Lutherin kanssa samaa mieltä, että on tärkeämpää kasvattaa lapsensa kunnolla, kuin rakentaa kirkkoja, pitää messuja tai tehdä muuta sellaista. Sillä mitäpä se meitä hyödyttäisi, kuinka pyhiä itse olisimme, jos olemme välinpitämätön lastemme kasvatuksen suhteen. Siinäpä muutama syy tähän uuden vuoden lupaukseen.