Joulun edessä
Olen juuri viettänyt laatuaikaa maailman suloisimman vauvan kanssa. Jos olet itsekin vauvan vanhempi, ajattelet kenties, että olen erehtynyt. Sallin sen sinulle!
Koska vauvani on vielä kovin pieni – kutsun häntä Nalle Vaippaseksi – laitoimme toki kuusen, mutta pienen ja ylös kaapin päälle. Se, kuten kaikki muukin, on juuri nyt kovin houkkutteleva Nallesta, ja juuri kävelemään opetteleva Vaippainen saattaisi innostua lattiakuusesta hieman liikaa.
Sillä vaikka hän ei vielä kävele, hän on oikein taitava kurkottelemaan, näethän..
Ehkä jo tiesitkin, että taivas on lasten kaltaisten? Kyllä vain, lapsi on asetettu hengelliseksi esikuvaksemme. Jumalalle juuri lapset ovat hänen silmäteränsä.
Joulu on lasten juhla, eikä syyttä. Sain viivähtää Juha Tapion joulukonsertissa muutama päivä sitten. Sieltä mieleeni jäi soimaan eräs laulu, jossa sanotaan:
”Kun tietäjät muinaisen Itämaan
hyvin viisaat ja oppineet miehet
tuli pikkuista vauvaa näin kumartamaan
kuten Pyhästä kirjasta tiennet
ja se oli outoa kerrassaan niin
se oli jotain aivan uutta
että rikkaus köyhyyttä kumartaa saa
ja viisaus viattomuutta”
Jouluna saavat aikuisetkin hetkeksi muuttua taas lapsiksi. Seimessä makaavan edessä totunnaiset arvot menevät ihanasti päälaelleen. Seesteisin silmin hän katselee sieltä meitä. Ja me kumarramme kuten viisaat kerran lapsen luona:
”Ja silti he saapuvat taas ja taas kuin mierolta majataloon
He saapuvat kasvojen kirkkauteen kuin koiparvi kynttilän valoon
näet siksi he tahtovat taas kumartaa ja kalliita lahjojaan viedä
kun tiedoton yksin vain ymmärtää saa mitä kukaan ei viisaista tiedä.”
– Siitä kaikesta muistutti tämä tuokio suuren juhlan aattona – ja pienen vauvani viaton katse. Jouluna ansioton saa huokaista kuin lapsi, pysähtyä toimistaan, levähtää ja kokea siunauksen. Olla vain kuin sylilapsi, iloinen ja vapaa. Jos suostuu siihen.