Kuoleman kekkerit

Postiluukusta putosi Halloween-mainoksia. Kuoleman kekkerit näyttävät myyvän tänään hyvin. Lähestyvänä Pyhäinpäivänä ajatellaan vainajia – myös epäkaupallisesti. Se on kristillisiä pyhimyksiä, marttyyreita ja uskossa poisnukkuneita varten. All Hallow’s Eve eli Hallow’een on anglosaksisissa maissa kelttiläiseen perinteeseen liittyvä pakanallinen juhla. Tuona kristillistä juhlaa edeltävänä yönä ajatellaan vainajien olevan liikkeellä. Tai ainkin keppostelijoiden. Niin ja kaupustelijoiden!

Noidat, vampyyrit ja haamut

Nykyisen myyntisesonkimuotoisen Halloweenin meillä  synnytti mm. elokuvat ja muu naamiokrääsä, jota Pyhäinpäivän alla lapsiperheille innolla suunnataan – viattomien(?) naamiaisjuhlien merkeissä.

Mielestäni Kuoleman karnevalisointi alkaa olla jo silmiin pistävää.Minulla ei ole mitään naamioleikkejä vastaan. Lapsille tekee hyvää leikkiä fantasiahahmoilla, mutta kodissamme eivät halloweenihaamut kekkuloi vaan vietämme kristillistä Pyhäinpäivää. Silloin sopii aikuisten hiljentyä haudoilla ja seurakunnassa.

Viime vuonna järjestimme omalle 3-vuotiaalle näihin aikoihin naamiaiskutsut, jossa mukana oli vain hilpeitä hahmoja kuten kissoja, prinsessoja ja ritareita. Juhlapöydässä oli huomioitu myös allergiset lapset, joilta rajoitteiden vuoksi jäävät usein lastenjuhlakutsut kokematta. Tänäkin vuonna lapsemme viettävät pimeän Pyhäinpäivän ajan varsin iloisissa ja valoisissa merkeissä – yhdessä kavereiden kanssa kristillisellä lastenleirillä!

Söpöt pääkallot muksujen vaatteissa- ihQuu?

Miksi pienokaiset tarvitsisivat kauhuelämyksiä? Moni aikuinen ymmärtää, silloin kun puhutaan pikkuvauvoista, että lapsi kaipaa turvallisuutta ja hoivaa. Jotenkin sama ymmärrys unohtuu, kun lapset hiukan varttuvat. Ihan järkevät aikuiset tuntuvat leikittelevän asialla, josta heillä on kovin epämääräinen hatara kuva. Minä tykkäsin pienenä kuunnella iso veljien kummitusjuttuja, siis päiväsaikaan, mutta yöllä ryömin häpeälliseksi keräksi isän ja äidin jalkopäähän. Pelotti niin hirveästi! Mitäs jos sen nuken kynnet oikeasti kasvaisivat?

Kauhun ja yliluonnollisten asioiden mukaan tuominen päiväkoteihin ei vaikuta  tarpeelliselta touhulta. Pääkallot vauvojen vaatteissa ovat mielestäni väärässä paikassa. Pääkallolla kun merkittiin aiemmin myrkkypulloja, mutta taaperon leimaaminen myrkynmerkillä assosioi lapsuuden varsin merkilliseksi ajanjaksoksi. Jos sinua se hihityttää, ei voi mitään!

Kuoleman kysymykset- vaikeaa!

Iloisempi ote kuolemaan ei muuta asiaa muuksi. Ymmärrän, että joillakin nuorilla ja aikuisilla on tarve käsitellä jotenkin kuoleman kysymyksiä – kenties itselleen helpommiksi hallittaviksi.

Ongelma on siinä, ettemme voi hallita omaa kuolemaamme. Tai voimme lyhentää elämäämme, mutta ei tänne oo ketään jäänyt pitemmäksi aikaa heilumaan. Paitsi tietysti Nicholas Cage, heh?

Meille muille, mutta etenkin lapsille tapahtuu arkielämässä nykyisin asioita, jotka nakertavat turvallisuudentunnetta. Monilta unohtuu, että taaperoillekin sattuu kaikenlaista kuohuttavaa. Siksi itsemurhaan päättyneen vanhemman lapsen läheisenä kuolema pysyy minulle asiana, joka on peruuttamaton ja katkera. Sitä on turha karnevalisoida läheisensä menettäneelle. Juhlat on silloin ohi!

Meillä kasvattajilla on missio. Tutkijoiden mukaan kolmasosa lapsista kärsii turvattomasta kiintymyssuhteesta. Silloin kun lapsella on kaikki hyvin, hän osaa turvautua vanhempaansa tuntiessaan pelkoa ja tarvitessaan tukea ja turvaa. Mutta toisinkin voi olla. Turvattomasta kiintymyssuhteesta kärsivä lapsi ei juuri puhu tunteistaan. Hän piilottaa ahdistuksen sisälleen.

Groteski kuolema

Keskuudessamme on lapsia, jotka eivät saa vanhemmiltaan turvaa. He eivät osaa puolustaa itseään, eivätkä kysyttäessäkään kerro, mitä kokevat. 8-vuotias Erica sai kokea kuoleman kauhut nahoissaan, kun viime äitienpäivän aattona hänen läheisensä, isä ja äitipuoli sitoivat hänen kädet selän taakse ja käärivät tuimaan nippuun. Nämä naamiaiset jäivät tytölle viimeiseksi. Seuraavaksi pakettia availtiin Poliisin kanssa.

Erican pienen ruumiin edessä Halloweenin kuoleman karkelot tuntuvat kaukaisilta ja irvokkailta. Ihan totta, ihmiset! Tästä on kysymys, kun nyt sanon, ettei kuoleman juhlinta tee asiasta lainkaan kevyempää, eikä sen viihteellistäminen päiväkoti lapsille sopivampaa. Joka niin väittää, miettiköön tahollaan, onko edes sisäistänyt koko asiaa ja aikuistenoikeesti katsonut kuolemaa koskaan silmästä silmään. Toivoisin, että päiväkodissa osattaisiin virittyä lapsen maailmaan ja osattaisiin lievittää turvattomuuden tunnetta ja huolenaiheita.

Luo lapselle turvallinen ympäristö

Turvallisuus on lapsen kehittymisen ja perhe-elämän lähtökohta. Edes aivomme eivät toimi kunnolla, ellemme tunne olevamme turvassa! Huomaat sen jo lievemmissä tapauksissa vaikka tenttijännityksessä tai ramppikuumeessa.

Lapsen turvallisuutta ei saa pitää halpana, sillä vanhemman tehtävänä on lapsen turvallisuuden tunteen luominen ja ylläpitäminen.

Se ei ole itsestäänselvyys vaan kasvattajan täytyy rakentaa lapselle turvallisuudentunne yhä uudelleen, aina kun lapsi kokee vaaran uhkaavan itseään. Pelkkä fyysisen turvan takaaminen ei vielä riitä mentaalisen turvantunteen syntymiseen. Jokin yksittäinen trauma tai menetys voi uhata lähipiirin lapsen turvallisuudentunnetta. Myös arkisemmat asiat, kuten vanhempien avioerot, välirikot, muutto ja maisemien vaihtuminen ja vanhempien pitkät työpäivät voivat lisätä lapsen huolta ja turvattomuuden tunnetta. Perheissä on nyt monenlaista epävakautta tuovaa ristipainetta, kuten työttömyyttä, työsuhteiden epävakautta. Ylipäänsä työelämä on entistä kuluttavampaa, ja vanhemmat voivat olla väsyneitä ja henkisesti poissaolevia silloin kun lapsi tarvitsisi heitä. Erityisen tuen tarpeesta nousee viestejä kentältä entistä useammin.

Viisas vanhempi suhtautuu lapsen pelkoihin ja painajaisiin ylipäänsä vakavasti, ei pilkallisesti. Jos lasta yritetään auttaa esimerkiksi pelkästään puhumalla järkeä, ei hän saa kokea kaipaamaansa ymmärrystä. Pelkkä rationaalinen aikuismainen järkeily ei useinkaan riitä hallitsemaan lapsen irrationaalisiakaan pelkoja. Vanhempi onnistuu ainoastaan viestittämään lapselle, ettei ymmärrä tätä, eikä ole hänelle psykologisesti läsnä.

Päiväkodin seinällä liihottavat lepakot

Halloween juhlan kaltaiset yllätykset eivät ole välttämättä myönteinen kokemus lapselle. Muistan, kun nuorena huvipuistossa kesätyössä ollessani pyörittelin kesän ainoana naamiaispäivänä karusellia. Yksi lapsi ahdistui pahanpäiväisesti, eikä suostunut maanitteluistani huolimatta astumaan karuselliini. Vasta hetken pohdittuani, ymmärsin, että itselleni pelkästään hassuttelin vuoksi puettu, musta noidanhattu oli kammottavan luotaantyöntävä linnunpelätin tuolle pienokaiselle. Että pilasin sitten tuon lapsen iloisen karuselli kokemuksen!

Jos juhliin liittyy lapsen kannaltaan jotain ahdistavaa, päiväkodin työntekijän on arvioitava herkästi ja lapsen ainutkertaiseen tunnetilaan herkästi virittäytyen, pohtien mikä on lapselle parasta. Lapset arvostavat elämässään tuttua ja turvallista. mm. rutiinit tuovat turvaa ja lohtua myllerrysten keskellä elävälle lapselle.

R.I.P.

Kristillisellä päiväkodilla on tarjota varhaiskasvatuksen kentälle jotain enemmän. Kuoleman uhan edessä on lohdullista tietää, että Kristityn kuolema ei ole kaiken loppu. Ylösnousemukseen uskovalla on toisenlainen tieto siitä, että saamme vielä poisnukkuneet rakkaamme kohdata.

Jeesus sanoi Martalle:”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?” (Joh. 11:25-26)

Ei ole syytä karnevalisoida kuolemaa, koska joka nukkuu Herran syliin, elää ikuisesti. (Paitsi ne vampyyrit!) Näin ollen sana pyhä ei viittaa vain kuolleisiin, vaan jokainen kristuksen oma on pyhä. Kun saa uskossa olla osallinen näkymättömästä pyhien yhteidestä, ei kuoleman todellisuuden edessä tarvitse pelätä. Me suremme kyllä kuolemaan nukkuneita rakkaitamma, ja samalla elämme jälleennäkemisen toivossa. Että enkeleitä vain elämäänne!

 

Cagen kuva: http://www.iltalehti.fi/viihde/2011092014424184_vi.shtml

muut: www.sxc.hu