Minäviestejä liikuntakasvatuksessa
Liikuntatuokiot tarjoavat parhaimmillaan sosiaalisesti ja emotionaalisesti virikerikkaan ilmapiirin päiväkotiin ja kouluun. Siinä ilmapiirissä on hyvä kehittää lapsen vastuuntuntoisuutta ja muita sosiaalisia taitoja. Jokaisessa liikuntahetkessä voimme myös oppia yhteistyötaitoja, sääntöjen noudattamista ja toisten huomioonottamista. Tämä ei kuitenkaan tapahdu omalla painollaan ja suunnittelematta. Kun opettajalla on hyvä pedagoginen sisällöllinen ammattitaito, hän voi viedä ajatusta liikuntahetkistä ja niiden positiivisesta siirtovaikutuksesta muuhun elämään.
Esimerkiksi professori Don Hellison on kokemuksistaan amerikkalaisten häiriökäyttäytyvien, syrjäytyneiden tai rikollistaustaisten lasten ja nuorten keskuudessa oppinut ja kehittänyt vastuuntuntoisuuden mallia. Suomessakin lapsiryhmät ovat kouluissa ja päiväkodeissa sekä liikunnalliselta että sosiaalisilta taidoiltaan yhä vastakohtaisempia. On olemassa hyviä malleja tuoda lapsille tapoja, jotka auttavat kiperissä paikoissa. Vastuuntuntoisuus kehittyy antamalla tilaisuuksia ja kokemuksia sen kehittymiselle.
Ajattelen, että liikunnan lajitaitojen ja –tietojen lisäksi ihan yleisiä kasvatustavoitteita voidaan integroida joustavasti toisiinsa. Esimerkiksi lapsille voidaan opettaa liikunnan avulla aktiivista osallistumista, omatoimisuutta ja sosiaalista välittämistä. Arvojen omaksuminen sisältyy silloin liikunnan hyvää tekeviin vaikutuksiin. Aikuinen ohjaa liikunnan aikana käytäviä keskusteluja ja lapset kehittyvät itseilmaisussa ja kuuntelemisessa. Esimerkiksi minäviestin käyttö vähentää väärinkäsityksiä ja antaa opettajalle keinon puuttua myös häiritsevän lapsen käyttäytymiseen. Tilanteissa, joissa lapsen tunteet alkavat kuohua, aikuinen voi eläytyvän kuuntelun avulla viedä tilannetta rakentavalla tavalla eteenpäin. Lapsi pääse tunnekuohunsa yli käsittelemään asiaa sekä tunteiden että järkensä avulla.
Lasten minäviestien kuunteleminen eläytyvästi voi auttaa liikuntahetkien yli, jossa aikuinen kohtaa esimerkiksi lapsen purnaamista. Ettei tilanne etenisi turhaksi väittelyksi, sopuisasti neuvottelemalla voidaan laukaista yhteistyöhaluttoman ja passiivisen lapsen tunnelmia. Lapsella täytyy olla keino avautua ja kertoa omia mielipiteitä ja ehdotuksia, jotka liittyvät liikuntatuokion kulkuun. Aikuinen voi ottaa uudet ideat ja ajatukset vastaan, joiden avulla liikuntahetkistä voi tulla kaikkien mielestä entistä antoisampia.
Joskus lapsi ei saa kerrotuksi, mitä hän todella haluaisi. Hän saattaa käyttää toiminnan kieltä esimerkiksi häiritsemällä palloilutuntia. Silloin opettaja voi mennä lapsen luo ja lähettää ongelmiin tarttuvan minäviestin ja jäädä sitten kuuntelemaan lasta. Minäviesti merkitsee selkeää omien ajatusten, havaintojen ja tunteiden ilmaisemista, mutta niin, että tuo vain esille oman puolensa. Kun tuo selkeästi julki ajatuksensa siitä, mitä pitää tärkeänä, eikä sisällytä arviointeja, tuomioita ja tulkintoja toisesta, on siihen lapsen helpompi vastata ja kertoa tuntojaan. Lapsellekin on hyötyä siitä, että hän oppii rakentavia vuorovaikutustaitoja, kuvaamaan lyhyesti ongelmallisen tilanteen, sen vaikutukset häneen ja tilanteen aiheuttamat tunteet. Keskustelemalla voi tulla ilmi, että lapsi on esimerkiksi satuttanut itsensä ja sen vuoksi haluton osallistumaan.
Liikuntakasvatuksen tavoitteena on ensisijaisesti edistää lapsen motorista ja fyysistä kehitystä. Sen lisäksi se tukee muuta oppimista ja kehitystä. Näin liikunnan avulla voidaan vaikuttaa lapsen minäkuvan ja itsetunnon vahvistumiseen, sosiaalisuuden kehittymiseen sekä ajattelutoimintojen tekemiseen. Liikuntakasvatuksen päämääränä on kokonaispersoonallisuuden kehittäminen. Myönteisessä ilmapiirissä tavoite edistyy.
