Pekka Simojoki kasvoi kuusivuotiaasta lähetyslapsena Lounais-Afrikassa. Hän sai tottua lukemaan Aku Ankkaa öljylampun valossa, kunhan ensin oli tarkistanut taskulampulla, ettei sängyn alla piillyt skorpioneja tai käärmeitä. Namibiassa asuessaan hän sai käydä koulua lähetyslasten kanssa Lähetysseuran pitämässä sisäoppilaitoksessa. Pekan ensimmäinen orkesteriviritys olikin koulun pihalla soittava lasten tekemä orkesteri. Pyöränvanteet, tynnyrit ja muuta roinaa toimivat soittimina. Sen sijaan koulun juhlissa hän pääsi ensikosketukseen kuoromusiikista.


Hieman vanhempana toisella lähetyskaudella Pekkaan vaikutuksen teki Ambomaan lähetyksen 100-vuotisjuhlilla esiintyvä kuoro, joka esitti afrikkalaistyylistä musiikkia. Noihin aikoihin Suomesta kantautui kummia uutisia, että Pekan vanha koulukaveri Löytyn Jaakko oli alkanut tehdä omia biisejä kitaralla. Eräs pieni muusikonalku sai sysäyksen samaan, vaikka Aaronin pianokoulu ei siinä vaiheessa paljoa kiinnostanutkaan. Varhaisimpiin esikuviin kuului myös Mahalia Jacksonin musiikki. Pekalta ei puuttunut omatoimisuutta ja luovuutta. Ensimmäisen kitaran Pekka rakensi peltipurkista ja jalostetumman version kalanmaksaöljypurkista. Kolmannen mallin, joka oli vanerista, hän toi Suomeen. Samalla hän toi musiikkikulttuurin, jossa jumalanpalveluksessa kaikki osasivat laulaa neliäänisesti.

Jumala laski näyn kirkon uudistamisesta Suomessa

Myöhemmin, kun Pekka oli suoriutunut Teologisen tiedekunnan sisäänpääsykokeista, hän päätti pitää välivuoden Englannissa, Wycliffe Raamatunkääntäjien keskuksessa. Siellä hän tutustui muihin eripuolilta maailmaa tulleisiin talkoonuoriin. Päivät kuluivat huoltotöitä tehdessä ja uusia kansainvälisiä ylistyslauluja hyräillessä. Kitara sai olla yhä enemmän käytössä yhteisissä lauluhetkissä. Elämä on nyt  -kappaleen aihio syntyi noissa vehmaissa maisemissa.  Samalla tutuksi tuli liturgiasta vapaa jumalanpalveluskulttuuri, jossa saarnat olivat kiinnostavan kansantajuisia ja rukouksella sekä ylistyksellä vahva rooli. Maailmanlaajuinen luterilainen kirkkokäsitys asettui realistiseen kontekstiin yhtenä pienenä osana suurta Jumalan perhettä. Traditioiden muuttaminen alkoi kutkuttaa pojan mieltä.

Teologianopiskelu ja vuodet Lähetyskodilla olivat yhteisöllistä aikaa, jolloin Pekka osallistui Logos-kuoroon ja ensimmäiseen levytykseen Armolaulun tunnelmissa. Samaan aikaan hän sai vastuuta Opiskelijoiden Lähetysliitossa ja solmi yhteyksiä uusiin opiskelijajärjestöihin. Uudet melodiat syntyivät kevyesti, sillä rakkaus musiikkiin vei miestä. Esirukouksissa pyöri kuitenkin toive runoilijan löytämisestä. Temppeliaukionkirkossa työskennellessä Pekka sai tuntumaa seurakunnan olemuksesta yhteisönä, jossa lahjoja tarvitaan.  Paikkana, jossa suuntaudutaan ulospäin ja innostetaan uusia mukaan.

Vuoden 1979 vaiheissa Pekka solmi ystävyyden runotyttö Anna-Mariin. Opiskelijatytön tekstit ja pojan sävelet löysivät kombinaation, jotka ovat nykyistä kirkkohistoriaa. Johanneksen seurakunnassa Pekkaan tarttui visio, että nuorisotilan seinät saadaan pullistelemaan, kun sisältö on hengellinen, ihmiset aitoja ja puhe nuorten kielellä. Liturgia sai jäädä vähemmälle. Päiväkummun kesäteologina afrikkalainen messu sai hahmonsa ja Pekan sydän alkoi sykkiä muutosvoimaa vanhoihin kaavoihin. Suomalaisen jumalanpalveluksen jäykkyys ja virallisuus yhdistettynä kirkkoon saapuvien tapaan olla kohtaamatta toisiaan ahdisti afrikkalaisessa kulttuurissa kasvanutta Pekkaa.  Aika oli kypsä bändille, mutta myös opinnoille Helsingin konservatoriossa. Oopperalavat saivat jäädä ilman Pekkaa, mutta Oulunkylän Pop Jazz Konservatoriossa puhalsi sävellystyöhön liekkiä. Alabasteri-bändi alkoi saada musiikkia esitettäväkseen.

Lausannen Missio 80  –opiskelijakonferenssi potkaisi Pekan näyn liikkeelle. Yhdessä nuo Jumalan hullut nuoret rohkaistuivat toistensa uskosta ja visoista. 7000 muun opiskelijan kanssa ylistyslaulujen laulaminen sytytti Pekan riemuun ja tilaisuuksissa eri kielet kaikuivat yhtä aikaa kohti kattoa. Konferenssivieraiden yhteyden kruunasi yhteinen ehtoollisenvietto, jossa kirkkokuntien edustajat olivat yhtä Jumalan perhettä. Näky lähetyksestä ja evankeliumista oli syttynyt!

Paljon muutakin Pekasta olisi kerrottavaa, mutta tiivistäen hän on mies paikallaan. Näky jonka hän sai on saanut todellakin siivet, josta myös kymmenet tunnetut laulut kertovat. Tänään Pekka järjestää Majataloiltoja, joissa kynnys on matalalla ja katto korkealla. Seurustelun sakramenttia toteutetaan teekupposen ääressä tilaisuuden puolivälissä. Afrikkalainen yhteisöllisyys on saanut kasvot suomalaisessa kirkossa, jossa penkit eivät jää tyhjiksi!

Lähde: Seitsemän Silmäniskua. Kalle Vaismaa & Pekka Simojoki.