Pikkutyttöjen meikkileikit
Postista oli tullut meikkimainos. Tyttö halusi tutkia sitä kanssani. Hän alkoi esittää toiveita, mitä meikkejä tilattaisiin hänelle, ja mitä äidille. Äiti karsi jo taloudellisistakin syistä aika paljon pois. Sovittiin, että tyttö saa yhden huulikiilteen ja kynsilakan. Kun hän yritti saada myös silmämeikin, siinä meni äidin mielestä raja. Äiti selitti, miksi 4-vuotias ei vielä tarvitse silmämeikkiä. Tyttö on varsin soma ilmankin. Koska tyttö oli harmissaan, äiti otti mukaan vielä hyvän tuoksuisen suihkusaippuan. Sillä olisi kylpypäivänä käyttöä.
Kului muutama päivä. Tyttö kyseli välillä, milloin paketti tulee. Kun tuo iloinen päivä tuli, tyttö oli kovin innoissaan: –Tää on mun elämän päivä! hän hehkutti. Kynsiin ilmaantui pastellinsävyistä kynsilakkaa: – äiti, mä osaan kyllä! Ja huuliin loihdittiin persikkaista kiiltoa. Äidin mielestä meikki meni kyllä ylilaitojen, mutta tyttö oli elementissään. Sitten hän kätki meikkinsä sängynalle pahvilaatikkoon.
Tyttö tuli kysymään: – olenko mä äiti nyt kaunis? Totta kai tyttö oli. Äidillä oli vähän epämukava olo, miksi 4 -vuotias kysyy nyt tätä? Sitten alkoi purkautua asioita. Että vanhassa päiväkodissa oli vähän isompia tyttöjä, jotka oli sanonut, ettei tyttö ole kaunis, ellei meikkaa. Että meikkejä pitää olla! Tyttö oli hiukan itkusilmässä, sillä muisto siitä, ettei päässyt leikkeihin mukaan, kun ei ollut meikkejä, eikä ollut sen vuoksi muka kaunis, painoi pikku sydäntä.
Siinä sitten äitin ja isän kanssa vähän juteltiin ja jaettiin tätä ulkonäkö asiaa. Ja kerrottiin, että meistä tyttö on kaunis ihan sellaisenaan. Mutta jos hän itse joskus haluaa hienostella, ja on vaikka synttärijuhlat kaverilla on ihan OK vähän suhauttaa hajuvettä ja sipaista huulikiillettä. Siitä tulee itselle hyvä mieli.
Ajattelen että tää on myös identiteetti juttu. Se vahvistaa tytön itsetuntea, kun hän saa osallisuuden kokemuksen ja kukaties rohkeutta mennä ryhmään mukaan. Mutta se on pienten tyttöjen välistä vallankäyttöä, että rajataan joku leikeistä pois muka ulkonäkö syistä.
Kuitenkin olis tärkeää, että koska useat lapset käyvät päiväkodeissa ja ottavat mallia vertaisiltaan, miten aikuiset keskustelisivat lasten kanssa kotona. Erityisesti heitän palloa äideille. Miten katselet tytärtäsi? Entä kuinka tyttäresi katsoo sinun meikkaustuokioita? Millaisia viestejä välität ulkonäkö asioista?
Toivoisin, että vanhemmat pitäisivät pienokaisia sylissä ja osoittaisivat, miten he ovat suloisia ja rakastettavia juuri sellaisenaan. Vanhempien hellän ja lämpimän läsnäolon puute huuta lasten käytöksessä. Pieni miettii yksinkertaistaen, että kun muut ei leiki mun kanssa, mä olen ruma, mä en kelpaa mukaan. Ja että asialle pitää tehdä jotain. Pitää alkaa muuttaa itseä!
Päiväkodeissa pitäisi myös hälytyskellot soida, miksi jotkut lapset jää ulos leikeistä. Miten kaikki otettaisiin mukaan yhteiseen tekemiseen. Miten osoitetaan ystävällisyyttä ja huomaavaisuutta toisille. Lapset eivät osaa osoittaa lämpöä toisilleen, jos he kokevat läheisiltään torjuntaa. He eivät saa mallia mukaanottamisesta, elleivät aikuiset sitä osoita. Näin materialismista tulee lohduke ja huomionhaun väline. Kemikaalinen korvike kaveruuteen.
Tyttöjen ulkonäköpaineet alkavat nykyisin jo hyvin pienenä. Se on meidän aikuisten tekojen seurausta. Mieheni esimerkiksi huomasi, että kun pikkutyttömme sai muovata Wiillä mieleisiään hahmoja, kaikki tytöt olivat aina äärimmäisen pitkiä ja hoikkia. Mainosten määrää ei voi enää nykyisin estää. Lapset imevät kaikkialta aikuisten pelisäännöt. Mutta lapsellekin voi selittää, mitä photosohppaus merkitsee mainosten maailmassa. Se on mediakasvatusta.
Jos sinulla on kotona pikkutyttö, tee palvelus, halaa häntä tänään ja kerro, että hän on silmissäsi kaunis!
Kuvat: www.sxc.hu