Viisivuotiaan seurassa

Viisivuotiaan kanssa on sitten hauska jutella. Hän on tiedonhaluisessa iässä. Iltaisin meillä on hetki kahdenkeskistä aikaa ja häntä kiinnosti viimeksi kaksi erilaista aihetta – siitepöly ja teini-ikäiset. Jälkimmäisellä saattoi olla jotain tekemistä sen kanssa, että ison sisaruksen oveen oli ilmestynyt lappu: ”jos on asiaa niin koputa!”. Viisivuotias halusi sitten tietää, voivatko pojatkin olla teini-ikäisiä? Häntä myös kiinnosti, milloin teini-ikä oikein alkaa. Yhdistin sitten kaksi asiaa, nukuttamisen ja tiedonjanon sammuttamisen. Hain kirjasen, jossa kerrotaan valoisasti mutta todenmukaisesti teini-iästä ja luin kappaleen, jossa kerrottiin, miltä teini-ikäisestä tuntuu, kun samaan aikaan mieli myllertää ja kehossakin tapahtuu kasvua ja muutosta. Viisivuotias kuunteli hiljaa ja hartaana. Nämä asiat nyt pohdituttavat, eikä Pikku kakkonen kerro kaikkea. Uskon hänen saaneen uutta näkökulmaa ympäröiviin nuoriin ja heidän herkkään ikäkauteen. Siitepöly kiinnosti toisesta syystä. Kohta on taas koivunkukinta aika, ja omenalohko oli aiheuttanut päivähoidossa kipristelyä. Kerroin hänelle ristikkäisallergiasta suurin piirtein kaiken tietämäni, ja harvoin minulla on yhtä harrasta kuuntelijaa. Saattasi jopa luulla, että lastani kiinnostaisi lääketieteelliset opinnot. 

Luimme myösi uutta lasten luontolehteä Sieppoa, joka kolahti postilaatikkoon. Se onkin turvallista ja mukavaa luettavaa. Aikuinenkin saa ympäröivästä suomalaisesta luonnosta monenlaista uutta tietoa, mutta mukana on myös aina ripaus satua ja keijutarinoita. Fantasia antaa mielikuvitukselle siivet ja luonnontarkkailu tarjoaa esteettisiä elämyksiä. Minusta on itsestänikin mukavaa lukea illlalla jotakin, joka on myönteistä ja rauhoittavaa, kun kuulee väistämättäkin myös paljon negatiivisia uutisia. Toivon, että viisivuotiaani kiinnostuu ympäröivästä luonnosta, eikä tuo toive ole turhaa. Tänään hän halusi poimia käpyjä pihan männystä – ja siinäkin on jotain suloista, että lapsellemme vielä kelpaavat yksinkertaiset asiat. Vaikka kyllä se viisivuotislahjaksi isältä saatu keijukimallebarbikin on kovin tärkeä. 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään