Kissanaiseksi kehitytään

Alkujaan minun karvaisessa perheessäni koirilla oli ylivoima. Kaksi kissaa keplotteli mukana ja koittivat kestää koiria. Sitten aika hiljalleen jätti koirista, yksi lähti eron mukana. Kissat jäi. Sitten niitä tuli lisää. Siamilaiset valtasivat sydämeni ja niitä tuli kissamaiseen pesueeseen kaksi. Pitkäkarvainen tulokas tuli silloisen seurustelukumppanin mukana. Lopulta kasvatin omaa kissamaista päälukuani viiteen ottamalla yhden lopetusuhan alla olleen kissan kotiini. 

Jossain kolmen vaiheilla kissanaisen ura vaikutti jo väistämättömältä.

Väistämätöntä se oli silloin, kun kävin ystäväni kanssa keskustelun sängyssä nukkumaan mennessämme (meistä on mukavaa puhella ja juoruilla ennen nukahtamista)

”Tämä on mennyt liian pitkälle.”

”Mikä?”

”No tämä kissajuttu. Kaikkialla on kissoja!”

”Eikä ole. Yksi jaloissa ja muut jossain menossa.”

”Ei kun sisustuksessa.”

”Eikä ole. >ärtymystä<”

”Onpas, katso nyt tyynyliinoissa, taustakuvana koneella, tauluja… kaikkialla on karvoja!”

”Kappas.”

Olin rehellisesti yllättynyt. Minusta oli tietämättäni kehittynyt kissanainen.