Kun odottaa pahinta

Myönnetään, suhtaudun urakoitsijan toimintaan hieman asenteellisesti. Naapurirapun asukkailta kuulluista ongelmista ja alun kommunikointivaikeuksista johtuen odotan jatkuvasti pahinta ja tänäänkin menin raksalle odottaen jotain, josta voin vetää herneen nenään. Viime viikolla se oli suojamuovien puute (ks. Suojamuoveja ja superihmisiä). Toissapäivänä se oli tukitut kulkuväylät (ks. Mikä olet ja mitä teet eteisessäni).

Nyt eteisen täyttävä vyötärönpaksuinen letku oli kadonnut ja kas – sekä WC että kylpyhuone oli purettu harkoille asti, viemäriputket poistettu ja lattia piikattu murusiksi.

Seuraavaksi olin varautunut närkästymään kylpyhuoneemme mittatilaustyönä tehdyistä, arvokkaista Durat-hyllyistä (näkyvät tämän palstan avausjutussa Kolme viikkoa putkiremonttiin), jotka oli sovittu irrotettavan ja säästettävän, jos mahdollista. Hyllyjen irrottamiseen liittyi pieni riski, sillä menin kiinnittämään ne edellisen remontin yhteydessä seinään hyvin voimakkaalla Sikaflex-liimamassalla. Oli mahdollista, että hyllyjen irrottamisessa voisivat hajota niin seinä kuin hyllytkin.

Urakoitsijan piti ilmoittaa, onnistuuko hyllyjen irrottaminen. Koska mitään ei ollut kuulunut ja hyllyjä ei näkynyt, ehdin jo olettaa niiden menneen murusina johonkin niistä paristakymmenestä purkujätesäkistä, jotka olivat eteisessä.

Kävin hakemassa pölyttömältä puoleltamme jotain sinne jätettyä, ja voi ihmettä: Durat-hyllymme olivatkin siistissä pinossa ruokapöydällämme – täysin vahingoittumattomina. Jopa hyllyjen kiinnityksessä käytettävät metalliosat näyttivät selvinneen irrottamisesta.

Voiko jopa olla, että kaikkein pölyisin vaihe olisi näin pian ohi?