Maailman paras muromysli

Tässä aamiaisherkku, jota voi helposti popsia pellillisen ihan pelkiltään. Maistuu mainiolta erityisesti Kosken kotijogurtin ja itse tehdyn luomumansikkahillon kanssa.

270320111082.jpg

Maailman paras muromysli

  • 5-6 dl kaura- tai ruishiutaleita
  • 2 dl auringonkukansiemeniä
  • 1 dl pellavansiemeniä
  • 1 dl seesaminsiemeniä
  • 1-2 dl pähkinöitä (esim. saksanpähkinä, hasselpähkinä, cashew, manteli)
  • 0,5 dl palmu- tai intiaanisokeria
  • 0,75 dl rypsiöljyä
  • 1,5 dl vettä

Myslissä olennaista on, että siinä on tarpeeksi  kaura- tai ruishiutaleita, sillä ne tuntuvat katoavan johonkin valmistuksen aikana. Siemeniä ja pähkinöitä voi varioida maun ja kuiva-ainekaapin sisällön mukaan.

Valmistus

  1. Sekoita kaikki kuiva-aineet keskenään kulhossa
  2. Lisää öljy ja vesi ja rutistele massaa niin, että kosteus leviää tasaisesti
  3. Levitä massa uunipellille leivinpaperin päälle
  4. Paahda 175-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia, kunnes mysli on kauniin paahtunutta ja täysin kuivaa. Mysli kärähtää uunissa helposti, joten sekoittele sitä paahtamisen aikana muutaman minuutin välein.

Nauti!

Koti Ruoka ja juoma

Vastuu sirpaleina

Homma näyttäisi taas etenevän niin hyvin kuin vain voi. Kylpyhuoneen ja WC:n välinen seinä on muurattu ylös asti, ja jälki näyttää hyvältä. Naapuriasunnossa eteisen lattia on sahattu auki, mihin minulta kysyttiin lupa viime viikolla asunnolla käydessäni. Kun suuret linjat on saatu kuntoon, voi taas antaa palautetta pienemmistä asioista.

Suora lainaus paperista, jonka teippasin ruokasalimme (tulevan keittiömme) oveen: ”On se kumma juttu, että tämän huoneen lattiaa ei saada suojattua ja pariovissa ei ole vieläkään teippauksia, vaikka asiasta on sovittu useita viikkoja sitten ja huomautettu useasti.  Olen tänään 5.4. lakaissut ja pessyt lattian jäljiltänne ja oletan, että seuraavan kerran, kun astelette sisään, lattia suojataan ennen muiden töiden aloittamista.”

Vahvistin viestiä vielä lattialle asetetulla aaltopahvilla, johon kirjoitin: ”JOS LATTIAA EI OLE SUOJATTU, SINULLA EI OLE ASIAA TÄHÄN HUONEESEEN – ELLET AIO TEHDÄ SUOJAUKSIA!”

Eihän ruokasalin ilmastointiventtiilin poistaneen miehen vastuulla tietenkään ollut kyseisen lattian suojaaminen. Tämä tuntuukin olevan suurimpia ongelmia koko urakassa: kukaan ei tunnu olevan vastuussa kokonaisuudesta, ja aina voidaan vedota siihen, että joku toinen ei ole tehnyt hommiaan oikein tai antanut oikeanlaisia ohjeita.

Eilen kysyin työnjohtajalta tulevan keittiön ilmastointiputken kohtalosta (ks. Aamun avautuminen), ja hän kehotti kääntymään taloyhtiön puoleen, sillä asia ei kuulu heille. En aivan ymmärtänyt, miksei. Aiemmin putkisuunnittelija sanoi, että ilmastointimiehille ei ollut kerrottu, että keittiö vaihtaa paikkaa. Kenen vastuulla se sitten olisi ollut, jollei työnjohtajan? Ei se voi taloyhtiölle kuulua. Projektipäällikön? Siis sen saman, joka tänään soitti vaimolleni ja valitti, ettei saa keneltäkään vastauksia kysymyksiin?

Kenen vastuulla olisi sitten kertoa suojausmiehille, että lattia pitää suojata? Tai muille työmiehille, että naapuriasunnon pölyttömän tilan läpi ei kuljeta (ja kyseisen tilan ovia jätetä auki), vaan pitää käyttää toista sisäänkäyntiä niin kuin on sovittu?

Kyllä näiden muutaman viikon kokemuksen perusteella näyttää siltä, että asunnon omistajan on pakko ottaa kokonaisvastuu työn etenemisen seurannasta ja valvonnasta.

Voisinkohan vähentää oman työni arvon loppulaskusta ihan vaan sillä perusteella, että olen toiminut projektissa tavallaan toisena työnjohtajana ja laadunvarmistajana?

Koti Sisustus