Suoristusrautoja ja tyvenkohottajia

Olen pitänyt meitä ihmisinä, jotka eivät tarkoituksellisesti haali ylimääräistä tavaraa ja jotka pyrkivät hankkiutumaan aktiivisesti eroon turhista asioista. Tämä kuvitelma romuttui kylpyhuoneen kaappeja ja hyllyjä tyhjentäessäni.

Löysin hyllyiltä ja pussukoista muun muassa kaksitoista erilaista after shavea, eau de toilettea tai partabalsamia. Vähän käytettyjä rasvatuubeja ja -purnukoita oli parikymmentä. Useita avattuja muotovaahto- ja hiuslakkapulloja. Hiuksiin jätettäviä, tyvestä kohottavia, UV-säteilyltä suojaavia, tuuheuttavia ja tukea antavia hoitoaineita tai kampausnesteitä muutama litra.

Onko niin vaikea hyväksyä, että jokin tarkoituksella hankittu tuote onkin virhearviointi tai että näytteeksi saatu aine osoittautuukin turhakkeeksi? Hiuksiin jätettävä hoitoaine teki hiukset tahmeiksi. Oliko ajatus, että sen kanssa oppisi elämään? Kiiltovaha ei sopinut ohuelle hiuslaadulleni. Ajattelinko, että hiukseni muuttuisivat taianomaisesti paksummiksi ja runsaammiksi? Silmänympärysvoide  aiheutti allergiaa. Voisiko sille siedättyä, kun laittaa sitä tarpeeksi monta kertaa? After shave haisi pahalle. Olisikohan siihenkin voinut tottua ajan myötä?

Joitain tavaroita on käytetty joskus, ja ne ovat jääneet odottamaan uusiokäyttöä. Voisikohan nyt 14 vuoden jälkeen hyväksyä, että niitä pieniä tekohiuksista tehtyjä lettejä, jotka koristivat rouvan juhlakampausta vuonna 1997, ei tarvita enää.

Ymmärrän, että on joitain tavaroita, jotka kai vain pitää olla olemassa, vaikka niitä ei koskaan käytettäisikään, kuten papiljotit tai kiharrin, mutta sille ei ole mitään selitystä, miksi kahden hyvin suora- ja ohuthiuksisen ihmisen taloudessa on kaksi suoristusrautaa.