Aterrados Argenttiinalaista kauhua pimeälle talvi-illalle
Muutaman viikon ajan olen halunnut katsoa Aterrados elokuvan ja vaikka en ole kauhun ystävä, oli tämä pakko nähdä. Tavallisesti nautin scifi, toiminta, anime, animaatio ja komedia elokuvista. En nauti puolentoista tunnin suspense maratonista, joka päättyy siihen etten uskalla mennä vessaan ilman pesäpallomailaa, enkä halua nukkumaan ennen kun kaikki kaapit/komerot on kayty läpi. Aterrados lisäsi listaan myös monsterit, jotka näkyvät vain tietystä kulmasta tai varjonpuolelta. Hirviöitä voisi verrata Doctor Who sarjan parhaaseen jaksoon Don’t Blink, jossa epämielyttävät alienit piinaavat ihmisiä. Jaksossa otukset, jotka olivat enkelin muotoisia kivipatsaita, olivat kivettyneitä kun niitä katsoi, mutta liikkuivat salamannopeasti kun silmät meni kiinni. Enkelit siirsivät uhrinsa menneisyyteen ja “söivät” tämän nykyisyyden.
Ainoa syy katsoa Aterrados oli leffan mahtava juliste, jonka näin Netflixin uusimpien elokuvien listassa. Elokuva oli kammottavan pelottava, kerronnaltaan rauhallinen, eikä se mässäillyt väkivallalla tai yrittänyt pelottaa katsojaa kovilla äänilla. Sen kammottavuus lähti tietämättömyydestä, johon ei vastattu elokuvassa ollenkaan, muttei se tuntunut haittaavan.
Aterrados on Argenttiinalaista tuotantoa ja sen voi käydä katsomassa Netflixistä. Elokuva oli kauhuelokuvaksi erittäin hyvä. Se ei pidellyt katsojaa kädestä kiinni, eikä sen tarina kulkenut kronologisesti. Katsottiin leffa Ankun kanssa pimeän talvi-illan pääteksi, tosin jätin valot päälle. Halusin lopettaa leffan kesken, kun en kovin nauti kauhusta, mutta selvisin loppuun asti ja huomasin ettei sänkymme alla asu ketään.
Leffan katselun jälkeen muistin erään leffaillan, jonka joku kavereistani järjesti lukion jälkeen. Katsoimme kauniina kesä-iltana Ring elokuvan, jossa mukava Ringu tyttö Samara opettaa ihmisiä kopioimaan VHS kasetteja kuoleman uhalla. Ring elokuvan jälkeen pyöräilin kotiin viisi kilometriä pimeän metsän läpi ja muistelin sen olleen epämielyttävä hetki.
En tiedä mistä halu voida pahoin juontuu, voisiko se olla ihmisen alitajunnallinen tarve saalistajana valmistautua kaikkiin tilanteisiin?