Elämää keittiössä Mikromiehen kanssa
Aikaisen aamu avautumiset
Mikromies halusi katsella maailmaa jo ennen seitsemää, joten minun unet loppui siihen. Murmelimies kainalossa taivalsin raput alakertaan ja hain sitterin viereisestä työhuoneesta, jossa säilytämme sen lisäksi turvaistuinta ja vaunun koppaa pienenä tornina. Aloillaan pienoinen ihanuus jaksoi olla puuron keiton ajan, jonka jälkeen elämääkokeneen, syvästi loukkaantuneen ja rajujen vastoinkäymisten kasvattama mies pääsi rentoutumaan syliin ja sain lukea kirjaa ja lapata puuroa naamaan yhdellä kädellä. Jostain kumman syystä sisällä oli 18.5 astetta lämmintä heti aamusta ja Mikromies alkoi olla unisen näköinen, mutten viitsinyt laittaa häntä nukkumaan ilman lisävaatetusta kylmään sänkyyn, joten hän heräsi ja halusi lisää syliä vaatteiden lisäyksen jälkeen. Puoli tuntia myöhemmin kello löi kahdeksaa ja pieni ihana naama tuhnutti kaulaani vasten ja pienoiset silmät olivat eksyneet nahkarättien takse.
Nyt kahden ja puolen kuukauden isyyden jälkeen on vaikea ajatella elämää ilman Utua, mutta samalla en vielä ole sisäistänyt elämäämme tullutta uutta ihanaa pientä ihmistä. Muutaman kerran vuodessa Ankkuakin katsellessa mieleeni tulee ajatus “totta, minulla on tyttöystävä, jonka kanssa olen jakanut elämäni jo yli yhdeksän vuoden ajan, OMITUISTA”. Utun kohdalla sama on käynyt monesti. Raskauden aikanakaan tulevaa muutosta ei sisäistänyt ollenkaan vaikka ajatteli, ettei omaa aikaa ole enää niin paljoa. Vuosia sitten en halunnut omia lapsia ollenkaan, niiden viedessä kaiken ajan, eikä omaa aikaa jää mihinkään. Ajattelin vapauden menetystä kammottavana ja kuvittelin ärsyyntyväni koko ajan sille olemattomalle otukselle, joka ryöstää minun elämäni Totuus on jälleen kerran kauempana ajatuksista
Keittiö on Utun syntymän jälkeen kokenut evoluution ruuan valmistustilasta paskapöksyjen vaihtohuoneeksi. Ideana oli laittaa vaipanvaihtopiste vessaan, muuta purukuutiomme vessa on rakennettu nälkäkuoleman kourissa taistelevien, pulavuosien keskenkasvuisille nuorille aikuisille, eikä sinne mahdu mitään. Keittiössä on tiskikoneen päällä tilaa, johon kukaan ei koskaan halua laittaa vaikkapa tiskattavia astioita tai leikellä munakoisoja uunivuokaan. Vaipanvaihtopisteen pehmusteena on vanhoja pyyhkeitä, jotka imee mitä pienistä miehistä lorahtelee milloin mistäkin osasta. Ne on helppo pestä muiden niskapaskapyykkien kanssa
Meidän kaunis mustaksi vahattun puulattian olen pessyt neljästi viimeisen kuukauden aikana, kun sinapit lentää kaaressa öisen vaipan vaihdon yhteydessä. Olen huomannut miten helppo vahattu lattia on pitää puhtaana. suosittelen kaikille ::)
Tsutomu Nihein mangassa Knights of Sidonia käytetään välillä työkalua nimeltä Heavy Mass Cannon, jonka nimen olen lahjoittanut mikromiehen pepulle. Olen oppinut seisomaan sivussa vaipanvaihtojen ajan.
Ankku koristeli vaipanvaihtopisteen värikkäillä paperiympyröillä, jotka on ommeltu yhteen ja sidottu Darts taulun metallirinkulaan.