Uuden elämän alku, Mikromies, Mr Twitchie, Utu, FrogBaby

5.12.2018 pieni Utu saapui ilokaasun 🙂 avustuksella maailmaan vietettyään tarvittavan ajan ja hiukan ylimääräistä rakkaan Ankun sisällä. Kaksi unista viikkoa myöhemmin olemme tutustuneet uuteen ihmiseen, tehneet pizzaa, käyneet talvisilla vaunukävelyillä ja pitäneet mikromiehestä huolta.

Aika uuden ihmisen seurassa on ollut ihanaa, sana jota molemmat olemme käyttäneet kuvaamaan melkein kaikkea jota Utu on elämäämme tuonut. Vaikka iltaiset kitinät pitävät kaikkia hereillä ja univajeessa luova ajattelu kärsii, on uuden elämän alun seuranta ja avustus tuonut omaan elämääni lisää tunteita myös uneliaisuuden lisäksi. Tunne vastuusta ja toisen olion riippuvuudesta, avuttomuudesta oli itselle ensimmäinen jonka huomasin. Katselin Utua sairaalassa, hänen nukkuessaan sylissäni ja ajattelin hänen pieniä raajojaan, jotka eivät kuljeta häntä mihinkään, hänen silmiään joilla ei näe kunnolla ja hänen käsiään joihin hänellä ei ole minkäänlaista hallintaa. Kädet nykivät hänen nukkuessaan, hän raapi naamaansa vahingossa ja löi itseään toistuvasti. Lapaset eivät pysyneet käsissä, joten kai sen kanssa pitää vaan elää? Samalla ajattelen ettei avutonta eliötä voi jättää hoitamatta. Itsekkäästi olen ajatellut mikromiestä pitkänä projektina, jonka tavoitteena on luoda kriittisesti ajatteleva, muita kunnioittava älykäs ihminen, jonka taidot vievät häntä elämässä eteenpäin, eikä vastoinkäymiset lannista häntä.

Hänen ensi hetkensä pienenä avuttomana matona on vasta alussa. Syntymän jälkeen mieleen tuli David Attenborough ja hänen dokumenttinsa Afrikan tasangoilta. Elokuvassa gaselli synnytti pienen gasellin poikasen, joka oli hetken maassa, ponnisti ja lähti haparoiden ottamaan ensi askeliaan ja hetken kuluttua juoksi muun lauman perässä tasangon halki kohti auringonlaskua kuin Chuck Norris prätkällään jossain B-luokan leffassa. Ihminen kehittyy monimutkaisten ja mielenkiintoisten aivopoimujensa johdosta Gasellia hitaammin, mutta vuosien saatossa saamme sen kehityksessä kiinni ja kohta se Gaselli muhii alligaattorin masussa, kun ihminen pyrkii kohti toisten tähtijärjestelmien valloitusta.

koti ystavat-ja-perhe vanhemmuus rakkaus
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *