Looks like Gary!

Katsoin sitten aamulla peiliin.. HERÄÄ NAINEN!

Miten voi ihminen päästää itsensä tämän näköiseksi!

Aamulla sekä illalla ihan sama look.

Alan tuntea itseni ihan Gary Buseyksi, joten jokin korkeampi voima siis minua auttakoon!

Tyttömme syntymästä tulee nyt reilut kolme kuukautta.. kysymys itselleni. Miksi helvetissä kuljen edelleen äitiyshousuissa?

Vauvan vaatteet katson kyllä tarkkaan, vaikka tytön ihanuus ei kärsisi edes jätesäkkiin puettuna.

Kiloja on lähtenyt, mutta väliäkö sillä kun housuihini kiinni kursittu venähtänyt kankaanpala näyttää yhdeltä isolta selluliittikasalta normaalin paidan alla?

Hiustenleikkuusta on niin kauan, ettei telkkarissakaan kai silloin näytetty vielä värikuvaa? Siltä se ainakin tuntuu.

Ratkaisu: ostoksille.

Minä + shoppailu = tuskainen tulos.

 

Janita VS. vaatekaupat:

”Kivan näköiset housut.”

Sovituskoppi. Äippähousut pois, kivat housut tilalle. Nappi ei menekään kiinni. 

”Ei mennyt, en jaksa katsoa uutta kokoa.”

Seuraava kauppa. Napittomat ja vetokejuttomat housut.

”No noi nyt ainakin menee.”

Sovituskoppi, toivon pilkettä silmäkulmassa, housut sujahtavat jalkaan. Vyötärö hot, pituus not. No ehkä käärimällä punteista hieman ylös? Peili, minä ja kaksi jalkaa, joissa kymmenia kangasmakkaroita peräjälkeen.

”Ei ollu hyvät.”

Suostuisin vielä ehkä yhteen kauppaan.

”Katos taas yhdet kivat farkut siellä!”

Sovituskoppi. Jännitys tiivistyy. Nappi ja vetoketju kiinni, puntin pituus hyvä. Ei purista ei kiristä. JES!

Hymy korvissa pois kopista ja sitten muistan katsoa hintalappua. Silmät pyöreinä ajattelen, että voi perkele viimeinen ostosreissu kyllä ikinä! 

Hinta: 200 euroa. Ei minun budjetillani.

Ratkaisu, silmämääräisesti oikeankokoiset legginsit kainaloon ja kotiin entistä kiukkuisempana kuin lähtiessä.

Kotona huomaan, silmämääräni on pettänyt pahimman kerran.

 

Painostavaa shoppailukaveria ja v*****slääkkeen keksijää kaipaava Gary Busey lopettaa tämän päivän tilityksensä tähän.

Aina on toivoa etten ole ainoa!