Tuli & meni
Syyslomaviikko hurahi ohitse hurjaa vauhtia, vaikka minullahan on niin sanotusti aina lomaa.
Tämä normaali eläminen ja oleilu kuitenkin sai vähän väriä ja ääntä kun mieheni 10 ja 11 vuotiaat tyttäret viettivät kyseisen loman kanssamme. Pakko myöntää, että tuntui rankalta vaikka varmasti monesta kamalasti sanottu. Innoissaan näillä tyttösillä on joskus tapana unohtaa että vauvakin on talossa. Ja sitä intoahan riitti kerrakseen ensi kertaa uudessa kodissa.
En aina ymmärrä itseäni kun turhaudun kaaokseen ja epäjärjestykseen joskus kun mieheni lapset ovat täällä, sillä en itse todellakaan ole järjestelmällinen ihminen. Usein en edes huomaa minkälainen kaaos minua ympäröi. Rakastan mieheni lapsia valtavasti, mutta ilmeisesti oman pienen vauvani läsnäolo tuo mitä kummallisimpia tuntemuksia pintaan. Nykyään huomaan olevani joskus ihan kauhea, tunnen itseni ihan vanginvartijaksi kun mietin kuinka jopa 10 minuutin välein olen sanomassa jostain tyyliin:
”Älä ota sitä”
”Lopeta se juokseminen”
”Nyt hiljaa”
”Ei mitään herkkuja”
”Älä paisko sitä ovea”
”Vie astiat koneeseen”
..ja tätähän riittäisi. Joskus olisi ehkä helpompaa itselleenkin vain hengittää syvään ja laskea siihen tuhanteenkahteensataan. Ja tosiaan niin pieniä juttuja, mutta silti automaattikytkin lähtee päälle ja komennot kuplivat suussa niin että ne on pakko pulpauttaa ulos. Mietin vain oikeasti joskus mitähän he minusta ajattelevat, saati sitten puhuvat keskenään! Tavoitteeni voisikin siis olla höllääminen. Antaa lapsille siimaa ainakin 50 metrin verran, 30, 10.. no jos sen metrin? Ei vaan nyt tästä nipotädistä leivotaan hattarainen muumimamma. No jos kuitenkin vain jotain sen nipotädin ja muumimamman väliltä. :)
Niin se viikko kuitenkin meni, ei ainakaan pihaa haravoidessa..
Siellä ne vain odottaa, lehdet sekä haravat..