Kuudes luukku

Itsepäisyyspäivä.

Oi maamme Suomi.. tai omaan makuuni ennemmin: Suomi on sun, Klamydian parhaimmistoa. 

En ole koskaan erityisemmin viettänyt itsenäisyyspäivää. Kuitenkin olen aina pitänyt päivästä, sillä se muistuttaa jostain erittäin tärkeästä.

Pitkä miinus, joka vähentää päivän merkitystä: EU. Voisimme yhä olla paljon itsenäisempiä!

No… kaikesta huolimatta tällä kertaa sain jonkinlaisen mielenhäiriön ja halusin ostaa asiaan kuuluvat kynttilät ja ripustaa ikkunoihimme muutaman lipun.

Ja onhan se mahtavaa syödä ruoka pöydän ääressä koko perheen (M:n isosiskotkin paikalla) ja sytyttää kynttilät. 

Ennen olen ollut ihan kaikkea vastaan, mutta kai tämä kova pää pehmenee vaan pikkuhiljaa. Hitto mikä pehmo!

Vakaa aikomukseni on tänään mummoutua ja juuttua sohvan nurkkaan tuijottamaan feikki linnanjuhlia ja juomaan ensimmäistä kertaa sitten viime joulun glögiä. Koltut tiukkaan syyniin, helvetin vastenmielinen tapa asettautua tv::n äärelle arvostelemaan muiden ihmisten pukuvalintoja.. varsinkin kun olen nähnyt itseni useasti peilistä. Pitäähän sitä kerran vuodessa.

Ja lunta vaan sataa! Toi lumi on noille lapsille kuin jotain mielialalääkettä, ilo turvassa pihalla touhuamassa. 

Pitemmittä palpatuksitta hyvää itsenäisyyspäivää ihan jokaiselle, päästän muutkin mummoutuneet valmistautumaan rättisyynäykseen!