Masu ja pää.. hämmentävää?

Pian se on täällä kaiken tämän odottelun ja blogin ulkoistamisen jälkeen..

Vaava kakkonen!

Meille tulee pieni nyytti ja alan olla hieman kauhuissani (tosin myös innoissani tietenkin) tyypin saapumisesta. Oletetaan, että synnytys olisi se jännä paikka, jota kauhulla odotellaan ja mietiskellään eniten kun laskettu aika lähestyy. Minä itse mietin synnytyksen jälkeistä aikaa paljon enemmän. Kuinka arki lähtee rullaamaan? Kuinka taaperon rytmit ja vaavan rytmittömyys saadaan sovitettua yhteen? Osaanko jakaa huomioni oikein? Olenko yhtä hyvä äiti kun lapsia onkin kaksi? Kuinka taapero suhtautuu pieneen sisarukseen?

Ihan päätä särkee, kun on niin valtava kysymyspilvi ilmassa. Vastaukset saa ainostaan katsomalla eteenpäin päivä kerrallaan ajan myötä. Stressaan siitä, etten voi valmistautua kaikkeen tulevaan mitenkään. Tosin niin se on elämässä muutenkin. Olen tylsä kun sanon tämän ääneen, mutta henkilökohtaisesti kaipaisin useasti omalta elämältäni enemmän ennalta arvattavuutta. 

Esikoisen kohdalla olin myös yhtä suurta kysymysmerkkiä. Nyt handlaan vauvan hoidon ja muut perushommelit, mutta kappalemäärän lisääntymisen tuomista haasteista olen enemmän kuin ulapalla. Ei siis auta kuin luottaa itseeni ja valmistautua hallittuun hallitsemattomaan kaaokseen. Tulen varmasti huomaamaan, kuinka helppoa oli olla ainoastaan yhden lapsen vanhempi. 

Raskausviikkoja on takana 36 ja nyt odotellaan monta mahtaa vielä olla edessä päin. Laskettu aika on jo 22. helmikuuta. Rakkauden täyteisellä riemulla ja tukalalla tietämättömyydellä odotan pientä ihmistä opettamaan ja kasvattamaan lisää meidän perhettä. 

Siihen asti ja siitä eteenpäin APUA ja IHANAA! Toivotaan, että maha ja kysymyspilvi pienenevät molemmat aikanaan.