Juhlahumua & pahoja oloja

Ei voi muuta sanoa kuin.. jopa oli viikonloppu!

Perjantaiset illanistujaiset menivät niin hyvin, että sain hankittua itselleni kamalimman olon ikinä! Hyi kun eilistä oloa ajatteleenkin. Booli, punaviini ja viski ovat yhdelle illalle ihan liikaa ja ensi kerralla (johon tulee olemaan pitkä aika) muistan sen. 

Perjantaina ensimmäiset vieraat saapiuvat jo kuuden tietämillä ja viimeiset lähtivät aamuyöllä noin neljän aikoihin. Aika meni kuin siivillä, meillä sekä vierailla  oli hauskaa ja kaikilla juomaa riitti. Mitään ei onneksi hajonnut. Aamulla oli tosin ihan järjetön sotku, jonka sain siivottua ennen kuin M kotiutui mummolasta aamupäivällä yhdentoista  aikoihin. M oli ollut mummolla kiltti tyttö ja äidillä oli varmaan neljän tunnin yöunet takana. Onneksi M otti kanssani pienet päikkärit myöhemmin. Illalla olin jokseenkin jo löytänyt oman itseni rippeet ja oleminen oli mukavampaa. 

Tänään sain aamulla herätä hyvillä mielen M:n ja isännän välistä epätietoisena minkäänlaisesta päänsärystä tai muusta huonovointisuudesta. Hauskoista tupaantuliaisista ja niiden jälkiseurauksista selvitty kunnialla. Ja taas osaa arvostaa sitä kun pikkuinen on kotona ja nukkuu äitin vieressä. Ikävä ehti tulla, vaikka M ei ollutkaan kuin kahdeksantoista tuntia pois kotoa. 

Petollisin tuparilahja oli pullollinen viskiä (jota nautimme isäni kanssa), ruokahuoneen pöytä sai koristeeksi tulppaaneja ja saimme ihanan saunalampaan. En tosin alkujaankaan ajatellut, että kukaan toisi mitään. Kekkerit kun olivat enemmänkin nimikkeellä illanistujaiset. 

Parempaa vapaailtaa en olisi voinut toivoa. Illanviettoa hyvällä porukalla, musiikkia, karaokea, syötävää, jutustelua. Voin siis taputtaa itseäni olkapäälle ja todeta, että järjetimme hyvät bileet. Tosin vieraathan ne ovat, jotka juhlat tekevät. 

Tänään nautin M:n seurasta ja hyvästä olosta. Nyt juuri tuntuu ihan siltä, että elämä on todella kivaa! Vapaa-ajalla ja ystävillä on kyllä mielettömän suuri merkitys jaksamiseen. 

Kuvia ei ole, en ehtinyt olla kamera kädessä. Ehkä parempi niin. 😀

Mitäs teidän viikonloppuun? 🙂

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

Yllätys postilaatikossa

Pikku neiti sai tänään aamupäivällä postilaatikkoomme paketin Raumalta..

IMG_1336.JPG

 

ja sieltä paljastui tämä kälyni kutoma ihana pipo! <3 Pyysin heti itselleni samanlaista. Oranssi on yksi lempiväreistä ja pöllöistäkin tykkän kovasti.

 

IMG_1337.JPG

 

Mukava yllätys ettei laatikko sisältäny pelkkiä mainoksia ja laskuja. Paketteja kun tulee ihan muuten vaan saatua niin harvoin. 🙂

Ja leppoisaa torstai-iltaa! 

 

 

 

Muoti Sisustus Ystävät ja perhe Trendit