Touhuillessani ainokaiseni kanssa jäin taas hämmästelemään mihin se puoli vuotta oikein katosi?

Joten tässä postauksessa vähän äidin tuntemuksia kuluneelta puolelta vuodelta.

Kuvaaja: Tero Leskinen

Puolivuotiskuvat otettiin tarkalleen samana päivänä kun tytölle tuli se 6kk täyteen. Tässä yksi niistä. 

Tähän ja muihin otettuihin kuviin (enemmän kuvia myöhemmin mahdollisesti nähtävissä) olemme tyytyväisiä, iso tyttö! Mie romahan!

Tuntuu haikealta, mutta samalla riemastuttavalta. Se, että meidän pikku neitimme on iloinen ja eloisa, hyvin kehittynyt tiitiäinen nostaa hymyn huulille. Ja onhan noita tohinoita aivan ihanaa katsella ja seurailla!

Pienen surun tuo puseroon kun muistelee minkälainen avuton ja tuhiseva käärö, joka suurimmaksi osaksi nukkui ja söi tämä samainen tytöntylleröinen oli. 

Tähän puoleenvuoteen on mahtunut koko tunteiden kirjo:

riemu

ilo

rakkaus

onnistuminen

hauskuus

onnellisuus..

..mutta niimpä vain on niitä huonojakin tuntemuksia ollut:

turhautuminen

itkuisuus

huolet

riittämättömyyden tunne..

Kaiketi jokainen äiti on lapsensa vauvaiässä tuntenut näitä kaikkia. 

Päällimmäisinä tuntemuksina kuitenkin ollut rakkaus, riemu ja onni. 

Eihän sitä voi oikeasti kukaan sanoinkuvailla kun saa sen pienen huutavan ihan ikioman vauvan rinnalle suuren työn jälkeen. Tuntuu kuin siitä olisi hetki vain ja nyt samainen kirppu leikkii ja höpisee pyörien ympäri lattiaa. Ihanaa sekä kauheaa. Aika on niin katoavaista. Ihanan kliseistä.

Harmittamaan on jäänyt myös sellainen asia, ettei M ollut kauaakaan sellainen lötkö sylivauva, joka köllöttelee äidin sylissä.

Neiti on ollut alusta asti jäntevä ja liikkuvainen. Kovin alussa jo alkoi pönkäämään itseään ylöspäin. 

Olisi saanut olla pidempään se vauvamainen vauva, eikä sitkeä voimakimppu. 

Parisuhdettakin on tietysti uusi asetelma hieman kolhinut.

Väsymyksen, turhautumisen ja erimielisyyksien takia ollaan oltu P:n kanssa välillä törmäyskurssilla, mutta aina saatu puhuttua asiat selviksi ja päästy yhteisymmärrykseen. En osaisi kuvitella millaista olisi ollut ilman hänen tukeaan ja apuaan. Olen oppinut todella paljon sekä P:ltä, että pieneltä tytöltämme. 

Hienointa koko puolen vuoden aikana on ollut se, että olen saanut rakastaa ihan eri tavalla kuin ennen. Olen saanut pienen ihmisen, mutta suuren rakkauden. 

Kokonaisuudessaan elämäni parhaimmat puolivuotta ovat takana ja tästä vain eteenpäin yrittäen kumota negatiinen energia ja kohdistaa se positiiviseen ajatteluun.

Punaisen talon väki jatkaa innolla tulevaa odottaen ja toivottavasti seuraavat puolivuotta ovat yhtä rikkaat!

Olipa muuten positiivinen teksti, hyvä minä!

Olisi kiva kuulla myös muiden tuntemuksia lapsen vauva ajasta.

Miten teillä?