Kuulumisia lääkäristä
Tämän aamun/aamupäivän ohjelmassa:
Klo. 05.05 pikku poikamme ilmoitti ettei äiti saa enään nukkua. Viisi minuuttia aamuisen lääkkeenannon jälkeen nousimme siis ylös näppärästi kukonlaulun aikaan. Oma herätyskelloni oli tosin soimassa uudelleen 06.00, sillä pojan lääkäriaika oli Kotkassa yhdeksältä ja paikalla oli oltava jo 40 minuuttia aiemmin. Tunnetustihan aamutoimet vauvan ja taaperon kanssa kestävät hyvän tovin ja meiltä Kotkaan on ajomatkaa n. puolisen tuntia liikenteestä riippuen. Lisäksi veimme taaperon vaarille lääkärireissun ajaksi, koska huomattavasti mukavampaa touhuta isovanhemman luona, kuin odotella veikan lääkäriaikoja ym.
Olimme labrassa (jonne menimme otattamaan pojalta sydänfilmiä) suunnilleen niihin aikoihin kuin lapussa, jossa lääkäriaika oli merkitty kehotettiin. Jostain syystä sattui olemaan kovasti tungosta, joten tovi siinä vierähti ennen kuin päästiin huoneeseen. Lääkärikin ihmetteli mitenkäs siellä niin paljon porukkaa nyt oli. Yleensä kuulema maanantai sellainen ”mummojen päivä”. 😀
Poika oli reipas ja hymy herkässä kuten aina. Ehkä hieman turhankin reipas, sillä ei olisi millään malttanut pysyä paikoillaan. Vauva, joka on oppinut kääntyilemään ja tarttumaan esineisiin on kovin haastava filmattava. Sydänfilmin otto itsessään ei kestä kauaa, kuten varmasti moni tietää, mutta lapsen kanssa se voi viedä yllättävänkin paljon aikaa. Tarvittava pätkä saatiin kuitenkin otettua lääkärin tulkittavaksi. Kello olikin jo siinä vaiheessa 09.00 ja meidän olisi pitänyt periaatteessa olla jo lääkärin vastaanotolla.
”Mitä ihmeen lätkiä sie minuun laittelet?”
Siirryimme labrasta lastenpolille. Siellä punnittiin ja mittailtiin pikku miestä. Lisäksi pääsimme toiseen haastavaan toimenpiteeseen, verenpaineen mittaukseen. Tämäkin oikea haaste lähes puolivuotiaan vauvan kanssa. Pidin poikaa sylissä yrittäen pitää kättä aloillaan, mutta kummasti vaan meno oli koko ajan päällä. Hoitajakin yritti viihdyttää jollain soittopelillä pitäen samalla kättä paikallaan. Eihän se oikein auttanut vaan päinvastoin. Pikku kaveri vain innostui jokaisesta jutusta ja äänestä. Asiaakin oli hoitajalle paljon. Verenpaineen mittaus ei onnistunut tällä kertaa ollenkaan. Sen verran oli vauhtia pikkuisella päällä, ettei hoitaja saanut hyväksyttäviä lukemia.
Lääkäri vastaanotti meidät puoli tuntia myöhemmin kuin oli tarkoitus ja heti alkuun kysyi miten meillä on sujunut. Lähes yhteen ääneen mieheni kanssa vastasimme, että hyvin. Lääkäri kysyi sairasteluista, syömisistä, nukkumisesta ja lääkkeen ottamisesta. Kaikkiin kohtiin olimme rehellisesti tällä hetkellä tyytyväisiä. Poika on ollut perusterve, syönyt hyvin, nukkunut hyvin ja lääkkeen ottaa kuin vanha tekijä. Lääkäri kuunteli sydäntä, tutki korvat, kurkkasi suuhun ja totesi ikenen olevan alhaalta tuvonnut. Todennäköisesti siis pian hampaita tulossa. Lääkäri vähän tutkaili vauvan kehitystä ja istumaheijasteita. Kaikki oli kunnossa ja kuulema istuttaa voi ihan huoletta syöttötuolissa ruokailujen ajan kun on niin näpsäkkä poika. Käynnillä kaikki meni sujuvasti ja nappiin.
Lääke (Syprol), jota poikamme ottaa ruiskulla neljä kertaa vuorokaudessa aletaan antamaan 6kk eteenpäin isompi määrä kerralla kolmesti päivässä. Tämä on meille mukava uutinen, sillä itsellä yhtäjaksoisten yöunien aika pitenee. Nyt annamme lääkkeen vielä 23.00 ja aamulla jo 05.00. Alle viikon päästä iltalääkkeen voi antaa myös 23.00, mutta seuraavan lääkkeen aika on vasta 07.00 aamulla. Yöunet pitenevät siis kahdella tunnilla ja lääkkeenanto on luontevasti pojan heräilyn aikaan. Aamuöinen herätys (joka on ollut nyt viisi ja puoli kuukautta joka yö hälyttämässä) on siis historiaa. Varmuudeksihan on kuitenkin 07.00 laitettava herätys varmistamaan ettei nukuta pojan kanssa pommiin. Jossain vaiheessa lääke vaihtuu samaan tablettien muodossa. Lääkkeen vaihtuessa voimme murskata sitä ruuan sekaan. Ei innostuttu mieheni kanssa vielä lähitulevaisuudessa tähän, sillä on aivan typerä ajatus herättää 20.00 jälkeen yöunille käyvä poika 23.00 syömään ruokaa. Nyt hän ottaa puoliksi unissaan lääkkeen hienosti ja jatkaa sitten uniaan kuin ei mitään. Saa nähdä miten tulevaisuudessa sovitellaan nämä tabletit pojan rytmiin.
Pojalla kaikki siis tällä hetkeää mainiosti. Seuraava aika taitaa sijoittua vasta parin kuukauden päähän. Niin pitkää aikaa ei olekaan vielä kontrollien välillä ollut, joten vähän jännittää. Mutta kuten hoitajat ja lääkärit ovat painottaneet turhaa ei ole koskaan tulla jos yhtään siltä tuntuu. Mielummin menee liian herkästi, kuin jää kotiin miettimään. Onneksi tiedän, että suoraan Kotkan ensiapuun mennessämme saamme apua ja kovan paikan tullen ambulanssin soitettua kotipihaan. Kotkassa on kyllä ollut meidän poikaa hoitamassa niin pätevät hoitajat ja ammattitaitoiset lääkärit, ettei sen puolesta ole lainkaan murehdittavaa. Toivottavasti kaikki menee samaa rataa kuin tähänkin mennessä, eli normaalina arkena.
