Purtavaa kaipaillen

Tänään päivä hurahti siskon luona pikkuisen kanssa. Mukavasti taittui aika, kun paikalla oli kummii, vaarii, serkkuu ja setää. Lapselle paljolti huomiota tarjolla siis. Siitä tyttö nauttikin täysin rinnoin, kuten vaavoilla on tapana. 

Niin kuin ilmeestä voikin päätellä, kaikille ihmisille virnistely on ihan parasta puuhaa. Sillä saa ainakin huomiota.

Onnistuneelle päivälle täytyy nimetä kuitenkin yksi pitkä miinus. Tiedätkö sen tunteen kun grilliruoka tuoksuu ja pöytä notkuu herkullisen näköistä syötävää? No minä ainakin tiedän nyt. Olisi ollut makkaraa paria laatua, täytettyjä herkkusieniä pekonikääreellä, pihviä, kesäkurpitsaa, salaattia.. kaikenlaista hyvää. En uskaltanut vielä hidastuvan paranemisen ja tulehduksen pelossa syödä pureskeltavia ruokia. Söin yhden grillitomaatin. Senkin tosin mössäsin lautaselle. Urheasti otin myös herkkusienen, mutta sen pikkiriikkisiksi paloiksi pieniminen ja erityisen varovasti toisella puolella pureskeleminen vei nautinnon kyllä täysin. Heti kun uskaltaudun niin syön kyllä niin hiton paljon ihan mitä vaan pureksittavaa kapeistä löydän! Suklaatakin tekisi mieli. P*****e.

Itsehän siis syön tänään vielä kiltisti iltapalaksi pinaattikeittoa. Onneksi se on yhtä lemppariruokaani.. tosin pelkäänkin nyt kyllästyväni siihen. No voisi olla asiat huonomminkin. Mutta rakastan vain niin kovasti syömistä. :D

Ja hei kyläilypäivät on siitäkin plussaa, että tirppanalla ei ollut niin mieletöntä purkamatonta energiaa illalla. Nätisti istui sohvalla kainalossa kuunnellen telkkarista tulevaa tähdet tähdet uusintaa. Ei ollut tavanomaista ”heilun-päättömänä-mihin-sattuu-ja-kokeilen-koko-ajan-rajojani” purkausta. Sänkyyn laittaessakin simahti samantien ilman tirinää ja tärinää. Saampahan ainakin lämmitellä keittoni rauhassa.