Oli perjantainen iltapäivä, kello lähestyi yhtä. Olin hoitanut aamupäivän keskustassa keskeneräisiä asioita ja käynyt äitikaverini kanssa lounaalla. Päiväuniajan kolkutellessa lähdin kuopukseni kanssa kohti kotia eli päätin suunnata lähimpään raitiovaunuun. Onnekseni kolmosen ratikka pyyhälsi paikalle melko pian, ja niinpä tähyilin tuttuun tapaani lastenvaunuille tarkoitettua ovea eteemme pölähtäneestä menopelistä. Raitiovaunun keskivaiheilla ovien kohdalla näytti kuitenkin olevan sen suuruinen suhina, etten viitsinyt lähteä panssarivaunuineni tunkemaan solmukohdan keskelle – etenkään kun kyseessä oli uudenmallinen raitiovaunu, jonka viimeiseen vaunuun oli esteetön kulku ja jossa ei istunut entuudestaan kuin pari ihmistä. Niinpä asetin rattaani mahdollisimman vähän muiden tielle ikkunan eteen ja istahdin itse rattaiden vieressä olevalle vapaalle penkille.

Vaan eipä mennyt aikaakaan, kun samassa, ratikan viimeisessä vaunussa kanssani istuva keski-iän ylittänyt mies kävi kuulustelemaan, miksen istu rattaineni lastenvaunuille erikseen varatussa kohdassa. Alla referoituna käymämme keskustelu niin hyvin kuin sen näin tuoreeltaan muistan.

Mies: ”Hei, mitäs teet lastenvaunujen kanssa täällä? Oletko edes tietoinen, että näissä ratikoissa on erikseen sellaiset lastenrattaille tarkoitetut paikat, joista muiden tulisi väistää, jos lastenrattaita tulee kyytiin? Ei tällä paikalla kuuluis olla rattaiden kanssa!”

Minä: ”Olen kyllä tietoinen, ja yleensä aina käytänkin sitä vaunua. Tää kerta on nyt ihan poikkeus, mutta en jaksanut ruveta näin isojen rattaiden kanssa sinne tunkemaan, kun tämä viimeinen vaunu näytti niin tyhjältä ja kun –”

Mies: ”No toi on just tota kun ei VIITSITÄ noudattaa sääntöjä. Säännöt on sääntöjä, kuulkaas. Ihan yhtä lailla mä joudun aina vaatimaan itelleni invapaikkaa ja niin sunkin pitäs vaatia itelles vaunupaikkaa, se on eri asia, väistääkö ihmiset sitten, vaikka pitäis. Ei tässä oo lastenrattaiden paikka, tiesitkö sä sitä ees? Ootko ennen ees matkustanu näillä ratikoilla, mitä?”

Minä: ”Tiesin, sanoin jo että…”

Mies: ”No mikset sitten noudata sääntöjä? Pitää meidän muidenkin noudattaa, siks ne on laadittu että niitä noudatetaan!”

Vaunun etuosassa istuva nuori nainen (miehelle): ”Siis anteeksi nyt vaan, mutta onko se nyt niin kauheeta, että hän istuu tämän matkan tässä viimeisessä vaunussa rattaiden kanssa? Siis onko siitä jollekulle nyt haittaa? Mitä eroa siinä lastenvaunupaikassa on verrattuna tuohon paikkaan, kun ratikka ei näytä olevan edes puolillaan ihmisiä eivätkä rattaat ole nyt kenenkään tiellä?”

Mies: ”Säännöt on sääntöjä! Siellä on rattaiden paikka! Muiden pitäs väistää siitä, jos rattaita tulee kyytiin!”

Nuori nainen (miehelle, poistuessaan ratikasta): ”Siis menisit hieman itseesi. Kehtaatkin nuorelle äidille, joka lapsensa kanssa tässä ketään häiritsemättä matkustaa, käydä valittamaan ja vielä TUOHON SÄVYYN, että missä hänen pitäisi istua!

Mies: ”Ihan ystävällisesti kyllä vaan tiedustelin, onko hän edes tietoinen näistä säännöistä.”

Nuori nainen (huikkaa ovelta miehelle): ”Vai että ystävälliseen sävyyn, voisit todellakin miettiä, mihin tapaan ihmisille puhutaan ystävällisesti! Olettepa erittäin miellyttävän oloinen henkilö, kiitos vaan ja hyvää päivänjatkoa!!”

Minä (pala kurkussa nuorelle naiselle2, joka nousee samalta pysäkiltä juuri kyytiin): ”Ihanaa, kun joku sentään uskaltaa puolustaa.”

Mies: ”Minähän vaan sulta kysyin, että tiedätkö sinä nämä ratikan säännöt vai et. Kun tuolla on vaunujen paikka tuolla ihan muualla!”

Vanhempi, samassa vaunussa vähän kauempana istuva nainen (minulle): ”Voi kuule, löytyy niitä eriäviäkin mielipiteitä. Minä kannatan ihan suoraan tätä miestä, sillä lastenvaunujen paikka ei tosiaan ole tässä vaunussa. Mutta kun ei täällä näköjään piitata säännöistä pätkääkään, niin tämä on lopputulos, että ollaan sitten ihan väärässä vaunussa.”

Minä: ”Olen tosiaan pahoillani, kuten jo alussa sanoin! Käytän yleensä _aina_ lastenrattaille tarkoitettuja paikkoja, nyt en vaan halunnut lähteä tunkemaan oville, joilla oli ruuhkaa astuessani sisään. Tiedän, että tämä paikka ei ole se raitovaunun ensisijaisesti rataskansalle tarkoittama paikka. Mutta tämä vaunu oli melkein tyhjä, kun tulin kyytiin!”

Nuori nainen2: ”Eiköhän äiti ole ajatellut vaan lapsensa parasta, kun tuli tähän vaunuun, näyttäisi olevan ihan samanlainen paikka tämä kuin tuo rataspaikkakin tuolla edempänä. Minulla itselläni on lähes samanikäinen lapsi, joten tiedän, miltä rattaiden kanssa tuntuu matkustaa.”

Vanhempi nainen: ”Eiköhän se äiti sitten tiedä, että lapselle parasta on TURVALLISUUS. Ja tämä vaunu ei tosiaan ole turvallisin, vaan tuo lastenrattaille tarkoitettu vaunu! Että siinä ollaan sitten piittaamatta lapsen turvallisuudestakin samoin kuin säännöistä! Että mitä jos tämä vaunu vaikka tässä kaatuisi nyt!?”

Mies: ”Niin, säännöt on sääntöjä, turvallisuudenkin takia niitä tehdään. Se on ihan omasta viitseliäisyydestä kiinni, tässä kun ei lastenrattaita saisi olla lainkaan tässä vaunussa!”

Nuori nainen2: ”Mutta mitä haittaa siitä oikeasti on, jos hän tämän yhden matkan on tässä paikalla eikä kenenkään tiellä? Ja lapsikin näyttäisi nukkuvan…”

Vanhempi nainen: ”Lastenvaunujen paikka on muualla, turvallisuuden takia on tärkeää että lastenvaunut ovat lastenvaunujen paikalla!”

Nuori nainen2: ”Ja miten se mielestänne eroaa tästä paikasta, kun molemmissa näyttäisi olevan yhtä paljon tilaa ja esteetön kulku? Miten se on tätä paikkaa turvallisempi tällä hetkellä?”

Vanhempi nainen: ”No mene katsomaan! En minä ole ikinä matkustanut lastenvaunujen kanssa, ei minulla ole lapsia!”

Mies: ”Ei minullakaan!”

Minä ja nuori nainen2: ”No sen kyllä huomaa…”

Tulipahan selväksi, missä on vaunujen paikka.