Lasten kanssa Islannissa
Noin vuosi sitten pääsin toteuttamaan yhden pitkään haavelistalla keikkuneen unelmani: matkan Islantiin. Matka oli mieheni kolmekymppisyllätyslahja minulle, enkä tiennyt etukäteen kohteesta tai matka-ajankohdasta mitään. Vinkkejä sain viikon välein avattavasta kortista, jonka toimintaperiaate oli vähän sama kuin joulukalenterin – paitsi että luukuista ei ilmestynyt suklaata, kuvia eikä positiivareiden elämänviisauksia vaan vihje, joka antoi pientä suuntaa kohdemaasta ja lähtöpäivästä. Lähdön hetki koitti kuitenkin aiemmin kuin olin uumoillut, sillä osa avattavista luukuista olikin pelkkää hämäystä (miksei joulukalentereissa ole hämäysluukkuja extrasuklaineen??) ja niin löysin pian itseni pakkaamasta kaikenmoista viileän ilman tarpeistoa matkareppuuni. Myös pojille piti pakata matkaan mukaan lämmintä, veden ja tuulen pitävää kudetta kolmeksi päiväksi. Selvä pyy.
Eräänä maaliskuisena perjantaina löysin sitten itseni perheeni kanssa Helsinki-Vantaalta tähyilemästä lähteviä lentoja. Yritin arvailla näytöllä komeilevien maiden joukosta oikeaa kohdetta, mutta en kertaakaan uskaltanut veikata ääneen, että voisin päästä matkalle maahan, josta olin jo vuosia haaveillut; vaikka taululla lukikin Amsterdamien, Lontoiden ja Riikojen seassa myös Reykjavik, en olisi kuuna päivänä osannut arvata pääseväni syntymäpäivämatkalle tuohon omaleimaisella maisemalla ja kulttuurillaan kiehtovaan rahkamaahan. Mutta näin kävi!
Hymy korvissa marssin kohti lähtöselvitystä ja turvatarkastusta. Alla oleva jäbä ei neljän kuukauden iässään vielä ymmärtänyt, minne oli joutumassa; ei sentään läpivalaisuun, vaikka siltä vähän vaikuttaisikin.
Vaikka olin täysin riemupäissäni matkakohteesta, samalla ensimmäinen lento lasten kanssa vähän hirvitti: Miten kolmivuotias esikoisemme malttaisi pysyä paikoillaan (ja kiukkuamatta) lentomatkan? Entä miten nelikuisemme suhtautuisi koneen nousuun ja laskuun? Onnistuisiko imetys lentokoneessa – entä vauvan nukkuminen?
Hankittuani itselleni pienoisen matkastressin porhalsi toinen, vielä suurempi stressinaihe matkaan mukaan kameran muodossa. Tai oikeammin kameran poissaolon muodossa. Olimme nimittäin mieheni kanssa huolehtineet järkkärikameran muistikortin tyhjentämisestä ja akun lataamisesta oikeinkin neuvokkaasti etukäteen, mutta eipä meistä kumpainenkaan muistanut lähtiessä napata härveliä mukaan keittiömme pöydältä. Pienoisen potutuksen siivittämänä ei auttanut kuin toivoa, että kännykän kamera onnistuisi taltioimaan kaikki hienot näkymät muistipalatsimme tueksi edes auttavasti.
Koneeseen päästyämme huoliminäni kuitenkin hellitti otettaan, ja havahduin siihen, että välittömästi nousuimetyksen jälkeen pikkuisempi poikanen nukahti ensimmäisille unilleen ja isompi syventyi nauttimaan Autot-leffasta isimiehen pädin ääreen. Muutaman tunnin, vajaiden leffojen, erikseen tilattujen minihamppareiden ja matkacolien sekä onnistuneesti imetetyn laskun jälkeen saavuimme perille kohteeseen: tuuliseen, sateen riepottelemaan ja omalla karulla tavallaan jylhän kauniiseen Islantiin.
Mieheni oli varannut meille jo Suomesta käsin valmiiksi auton, ja sinne kolmevuotiaalle sopivan turvaistuimen. Nelikuisemme sen sijaan oli varannut koneessa sisälleen sen verran hyvin tavaraa, että ennen kuin pääsimme kampeamaan itsemme mukavaan vuokra-Skodillaciin, saimme viihtyä lentokentän vessan ja smoothiebaarin välittömässä läheisyydessä lähemmäs neljä tuntia yhteensä kolmien kakkojen, muutaman kahvin, parin protskupatukan ja useiden smoothieiden kera.
Ensikosketus Islannin ilmastoon oli mieleenpainuva: siellä tuuli, todella tuuli! Tuulen voimakkuutta havainnollistanee se tosiasia, että erehdyttyäni kerran laskemaan irti rattaista (jarrujen ollessa päällä!), lähti tuuli kuljettamaan niitä pikavauhdilla kauemmas autosta. Parilla juoksuaskeleella vaunuista kiinni, nelikuinen kirjaimellisesti turvaan turvakaukaloon (jonka olimme lennättäneet mukanamme Suomesta) ja auton ovi visusti säppiin, ennen kuin tuuli yritti repiä senkin, siis oven, mennessään.
Ajokelikin oli varsin persoonallinen: kaarevat, jäiset tiet, jäätävä tihkusade ja viistosti puskeva tuuli yhdistettynä säkkipimeyteen tekivät parin tunnin ajomatkasta ainakin vähän jännittävän. Onneksi muksut nukahtivat Reykjavikista napatun Subway-illallisen jälkeen sujuvasti, niin saimme suunnistaa majapaikkaamme aikuisten kesken, pienen tuhinan säestäminä, pilkkopimeässä mustuutta ja siellä täällä hohkaavia valoilmiöitä ihaillen.
Siippani oli varannut meille yöpaikan lasten ehdoilla varsin viihtyisästä maatilamajoituksesta. Minä jäin laittelemaan pipanoita hammaspesuille ja unille sillä välin kun mieheni lähti metsästämään maatilalta pötyä (itse valmistettuja lankkuperunoita maalaishampparin kera) pöytään.
Aamu valkeni varhain, sillä jo kuudelta alkoi olla ihan valoisaa (vauvan kanssa saimme ilon irti matkan varhaisimmistakin tunneista ;P). Sonnustauduttuamme sadevaatteisiin suuntasimme runsaalle landeaamiaiselle. Samalla saimme ihailla eritoten esikoistamme ilahduttavia, ikkunasta avautuvia lehmä-, traktori- ja peltopitoisia maisemia. Ja tulipa siinä itsellekin ihan lapsuus lämpimästi mieleen.
Navat killillään hyppäsimme autoon ja suuntasimme nokan kohti päivän kolmea eri nähtävyyttä. Pienempi versio pojista otti unta, isompi ihmetteli maisemia. Matkalla pysähdyimme moikkaamaan karvaturrikoita.
Ensimmäinen kohteemme ei ollut Geysir, vaikka kahvilan seinässä niin seisoikin, vaan voimalla pauhaava ”kultainen putous” eli Gullfoss. Ennen vesimyrskeen ihastelua imaisimme kahvit, maidot ja banaanit kitusiimme kahvilan lämmössä.
Lämmittely- ja santsikahvikierroksen jälkeen matka jatkui kohteeseen numero kaksi: höyryävien ja kananmunalta ”vienosti” tuoksahtavien kuumien lähteiden ääreen. Tällä kertaa myös herra Geysir oli tavattavissa, tosin onneksemme hän sattui olemaan kovin rauhallisella tuulella pulputellessaan miedosti yksikseen. Sen sijaan pari pikkuisempaa kuumaa lähdettä oli ärhäkämmällä päällä, ja niinpä saimme ihailla kymmenen minuutin välein ilmaan pulppuavaa vesisuihkua höyrypäineen. Maagista!
Silmänruokaa tovin ahmittuamme tajusimme, että kaipa sitä ravintoa pitäisi pian keksiä muillekin kuin porukkamme maitobaarilaiselle. Niinpä ajoimme auton parkkiin viereisen kahvila-/ravintola-/kauppakeskittymän pihalle ja lähdimme kurnimaan ruoan perään. Ja niin näytti tehneen myös ihan pari muutakin ihmistä, sillä vaikka ruoka oli hyvää ja sitä oli tarjolla jos jonkinmoista, myös turisteja oli paikalla aivan järkyttävän paljon! Vapaita istumapaikkoja saikin kärkkyä hyvän hetken, ennen kuin pääsi istahtamaan lounaan, kahvin ja jädejen ääreen. Istuminen lämmössä oli muuten sen verran kivaa, että taisimme kuluttaa penkkejä huomaamattamme yli parikin tuntia.
Viipyilevän lounaan jälkeen aurinko oli saapunut kuivattelemaan kylmästä ja tihkusateesta kohmeisia olemuksiamme, ja päivänpaisteessa olikin kiva jatkaa matkamme viimeistä etappia kohti Game of Thronesistakin tuttuja maisemia.
Siellä se möllöttää! Unescon maailmanperintökohteeksikin titureerattu kansallispuisto maan pinnalla komeilevine mannerlaattoineen.
Muutamaa sadekuuroa ja imetys- ja vessastoppia myöhemmin oli aika starttailla menopeliämme kohti Reykjavikia ja toisen yön majapaikkaamme. Iltapuuroa ja -ruokaa vailla samoilimme pienessä Reykjavikin kaupungissa hiljaisena lauantai-iltana, ja tuntui, että kaikki kaupat ja ravintolat olivat menneet kiinni iltakuuden jälkeen. Niinpä kurvasimme automobiilimme tutun Subway-huoltoasema-kompleksin eteen ja syötimme lapsosille huoltsikan kylmätiskistä löytyneen, itse lämmitettävän riisipuuron iltapalaksi, suoritimme iltatoimet huoltsikan vessassa ja ostimme evääksi kivan kasan Skyrejä.
Yliväsyneen vauvan huudon säestämänä matka jatkui iltamyöhään vuokra-asunnolle, jossa meille jäi aikaa kylpeä (siivouspaljussa), pakata ja nukkua vajaat kuusi tuntia. Seuraavan päivän lento lähti nimittäin jo aamuseitsemältä, mikä tarkoitti meille aamuneljän herätystä. Inte kiva.
Vähillä unilla saimme kuitenkin kammettua komppaniamme matkatavaroineen autoon, auton turvallisesti takaisin vuokra-autojen palautuspisteeseen, bussikyydin terminaaliin ja täpötäydessä terminaalissa (lasten ansiosta) ohituskaistan satametrisenä luikertelevan lähtöselvitysjonon ohi odottelemaan paluulentoamme.
Kokonaisuudessaan matka oli mainio, vaikka niin kovin lyhyeksi jäikin. Syy tähän tosin oli inhimillinen: mieheni oli alunperin ajatellut lennättää yllätysmatkalle ainoastaan minut ja itsensä, jolloin olisimme toki halunneetkin takaisin lastemme luo heti sunnuntain ensimmäisellä lähdöllä. Mutta lasten hoitopaikkakuvioiden kariuduttua viime tipassa hän joutuikin buukkaamaan lentoliput myös poikasillemme, eikä meidän paluulentojen myöhäistäminen ollut enää siinä vaiheessa mahdollista.
Ilmainen maa Islanti ei ole, mutta ilmeisesti tarjouslennot isäntä sai varattua meille kahdelle varsin edukkaaseen hintaan (esikoisemme lipun hinta olikin sitten useampi satanen). Majoitus ja aamupala laadukkaassa agriturismossa maksoi koko perheeltä n. 150e, ja vuokrahuoneistossa aamupaloineen (airbnb:n kautta muistaakseni) hieman vähemmän. Lisäksi kustannuksia tuli autovuokrasta, -bensoista ja turvaistuimen vuokraamisesta. Nähtävyydet olivat ilmaisia ja ruoka Suomen hintatasoa. Ennen matkaa mieheni oli ostanut netin kautta autollemme vakuutuksen, joka oli koko viime vuoden voimassa lähes kaikkialla maailmassa. Tämä osoittautuikin kannattavaksi hankinnaksi, sillä teimme kesällä matkan Italiaan, jolloin vuokrasimme auton kolmeksi viikoksi – samalla vakuutusmaksulla!
Ensimmäiseltä lasten kanssa tehdyltä matkalta opimme ainakin, että:
- kamera kannattaa muistaa paitsi ladata, niin ottaa myös mukaan
- lasten rattaiden, turvaistuinten ym. kuljettaminen ulkomaille on superhelppoa ja mutkatonta – vaikka me keltanokkina pakkasimmekin lastentavarat tarroilla varustettuihin jätesäkkeihin (myöhemmin tajusimme hankkia lastentarvikeliikkeestä lentokassin em. tavaroille)
- ainakin IcelandAir kohteli lapsiperheitä ja -matkustajia erittäin lämpimästi omine lähtöselvityskaistoineen ja matkapuuhapaketteineen
- Islanti on siisti, kaunis, turvallinen ja puhdas maa – satoi tai paistoi – ja sinne on ehdottomasti päästävä vielä uudestaan!
