Kevätväsymyksen karkotusta
Hoitovapaalaisella ei varsinaisia lounas- tai kahvitaukoja päivän aikana ole eikä vanhemmuudesta sen koommin voi ottaa vapaata, mutta itselläni on asiat sen verran mukavasti, että saan lähes päivittäin minut järjissäni pitävän noin tunnin mittaisen (joskus pidemmän, joskus lyhyemmän) irtioton tukikohdasta nimeltä koti, ja saan käyttää tuon aikani miten itse haluan. Minut tuntien ei ole vaikea arvata, mihin vapauteni sijoitan: liikuntaan, mahdollisimman tehokkaaseen, hikiseen ja rasittavaan sellaiseen, tietysti.
On aivan ennenkuulumatonta, että tekisin irtiottotunnillani jotakin muuta. Tänään niin kuitenkin tapahtui, kiitos kolmen ystäväni, joilta sain vuosi sitten synttärilahjaksi Klik Card -nettilahjakortin intialaiseen päänhierontaan Lumottuun Helmeen (https://www.lumottuhelmi.fi/). Niinpä varasin ajan minulle ominaiseen tapaani juuri ennen kuin vuosi lahjakortin saamisesta meni umpeen (onneksi ajan saaminen lyhyelläkin varoajalla onnistui!), ja odotin päivää koittavaksi jännityksensekaisin tuntein. Pian tuli maanantai, ja kello kurotteli iltapäiväviittä. Kuittasin vapaatuntini alkaneeksi ja harpoin kiireisen naisen askelin kohti asemaa ja keskustaa. Samaan aikaan kun varaamani hoito starttasi, olisi alkanut myös ohjattu body pump -tunti käyttämälläni salilla, jonka ohittaminen matkalla kauneushoitolaan sai aikaan pienimuotoisen tahtojen taistelun: josko sittenkin kuntoilemaan…
Mutta onneksi pysyin päätöksessäni ja viipotin kengänkärjet loskasta märkinä kohti Eerikinkadulla sijaitsevaa vanhaa ja jykevää rakennusta. Astelin suuret kiviportaat toiseen kerrokseen, rimpautin kelloa ja tsadam: yhtäkkiä olinkin aivan jossain muualla kuin kiireisten, töistään koteihinsa kyynärpäät äkäisinä suihkien etenevien työmatkalaisten seassa keskellä hektisintä ja loskasta kuraisinta Helsinkiä. Ympärilläni aukeni lämmin värimaailma, jostakin kuului rauhallisen rentouttavaa musiikkia aallonloiskeineen. Eteisessä odotti teepannu, jonka alla tuikki pieni kynttilä. Lämminsävyinen nojatuoli suorastaan kutsui istumaan syliinsä, ja kulhossa nökötti rykelmä pähkinöitä sulassa sovussa.
Jätin ulkovaatteeni kenkiä myöten eteiseen ja asetuin mukavasti tuolille hoitohuoneeseen. Sain loskassa tarponeille jaloilleni lämmikkeeksi viltin ja käskyn laittaa silmät kiinni, rauhallisesti hengitellen, vähitellen rentoutuen. Koetin keskittyä musiikkiin samalla kun hoitaja alkoi valmistella kehoani 45 minuutin mittaiseen rentoutustuokioon. Liike lähti hartioista ja niskoista ja eteni vähitellen kohti päätä sekä hiuspohjaa.
Vaan eipä ollut kovin helppoa – ainakaan aluksi – koittaa irtautua arjen tohinoista, lopettaa niiden asioiden miettimistä, jotka pitäisi tehdä vielä tänään ja jotka oli kyllä ehtinyt tekemään mutta olisi voinut tehdä ehkä vielä vähän paremmin. Vähän väliä sain itseni kiinni ajattelemasta asoita, joihin en sillä hetkellä pystynyt vaikuttamaan. Mietin lapsia, pienemmän pojan päähän tullutta kuhmua, miehen superkiireistä työviikkoa ja viikonloppuna koittavia nelivuotissynttärijuhlia. Pikku hiljaa sain kuitenkin itseni pakotettua keskittymään sen hetkisiin tuntemuksiini, kuuntelemaan meditatiivista musiikkia ja olemaan läsnä hetkessä. Hoidon loppupuolella olo alkoi olla raukea eikä nukahtamiseen olisi ollut enää kovin pitkä matka. Löysin itseni hokemasta ”älä lopu vielä, älä lopu vielä” -mantraa ajatuksissani, kun liike alkoi palautua takaisin hartioille, sinne mistä oli lähtenytkin.
Mutta kuten kaikki, myös tämä hyvä loppui aikanaan liikkeiden käydessä yhä keveämmiksi ja otteen lopulta irrotessa kokonaan. Sain availla rauhassa silmiäni, ja siirtymistä helpottamaan sain lasillisen raikasta vettä. Olo oli väsynyt ja virkeä, nuutunut mutta raukea samaan aikaan. Tuntui lämpimältä, melkein kuumalta. Vaihdoin muutaman unisen sanan hoitajan kanssa ja nappasin kännykkäkameralla utuisia kuvia kauneushoitolan tiloista. Kiittelin vuolaasti hyvästä palvelusta ja pää hoidosta pökerryksissä jätin taakseni tuon rentouttavan keitaan ja astuin takaisin katulamppujen valaisemaan kaupunkimaisemaan. Harhailin tieni ostoskeskuksen läpi raitiovaunulle ja lopulta takaisin lähtöpisteeseeni.
Vastassa oli tuttuun tapaan kaksi keskenään kilpaa maailman kovinta ääntä pitävää dinosauruskrokotiilikarhunpoikaa, liedellä poriseva siskonmakkarakeitto, astia-allas täynnä tiskejä ja työkonettaan vimmatusti naputtava aviomies. Suukotin kaikki perheemme kaksilahkeiset, nappasin pöydältä lehden ja syvennyin litkimään keittoa hyvin lämmenneeseen kehooni. Jotenkin hoito näytti siis vaikuttaneen jopa yliväsyneen kotiäidinkin nuupahtaneeseen ja ylikierroksilla käyvään olemukseen, sillä oma äänitasoni ei noussut koko iltana yli Sinkkosen suositusten. En motkottanut edes likaisista astioista, hujan hajan olevista vaatteista tai töistä, joita toisella puoliskolla näytti piisaavan yömyöhiin asti. Ei tarvinnut, koska oli niin hyvä olo. Ikään kuin osa stressistä olisi hierottu pois.
Jos siis kaipaa irtiottoa työ- tai kotiarjen keskelle, minilomaa loskasta laineiden ääreen ja hetkeä itsen hemmottelulle, voin lämpimästi suositella Lumotun Helmen lempeää ja superystävällistä palvelua. Ja kuulinpa semmoistakin, että hoidoilla voisi saada apua myös uniongelmiin ja migreenin ehkäisyyn. Ja jollei itselle osaa sallia moista hemmotteluhetkeä, niin lahjakortti on melkoisen mukava ja toimiva ratkaisu niin antajalle kuin saajallekin. Kiitos siis lahjasta, Jenni ja Elli ja Elena, ja taivaallisesta viikon alusta, kauneushoitola Lumottu Helmi!
PS. Pahoittelen kuvia, jotka eivät juuri tee oikeutta Lumotun Helmen kauniille tiloille. Kännykän kamera kun ei tunnu ymmärtävän tunnelmavalaistuksen päälle sitten lainkaan. Kannattaa mieluummin mennä itse paikan päälle kokemaan hoitola ja sen hyvää tekevä vaikutus koko lumoavuudessaan :)