Suunnitelmia ja ensimmäinen salaattisato

Mun ikioma kesäparatiisini on lähtöruudussa. Kalusteet ja istutusruukut ovat paikoillaan ja parveke on jo oleilukunnossa. Minizenpuutarha on valmiina ja siirrettiin parvekkeelle pari viikkoa sitten. Se on oikeasti aika terapeuttinen, kiviä ja kuulia on hauska järjestellä uudelleen.

Taimikasvatus sisällä ei (taaskaan) onnistunut suunnitelmien mukaan, mutta salaattiruukuissa sentään kasvaa jo jotain. Keskimmäisessä kuvassa kesän ensimmäinen salaattisato – harvennuksen tulos. Parin voileivän päälle siitä riitti. Tavoitteena on salaattiomavaraisuus ainakin osaksi kesää. Ruukuissa kasvaa ”Baby leaf mix’iä”, eli taimet ovat aika tiuhassa, taimiväli 2 – 3 cm ja riviväli 10 cm. Siemenpussissa ohjeistetaan, että jos uusia siemeniä kylvää 1 – 2 viikon välein, satoa voi saada koko kesän. Toivottavasti!

Monenlaista hommaa ja hankittavaa on vielä edessä: yrttejä seinälle, ”jotain” kaideruukkuihin (en ole osannut päättää, onko se kukkia vai jotain syötävää, esim. tomaatteja), mahdollisesti mansikka-amppeli. Kesäkukkia olen kylvänyt isoihin ruukkuihin, mutta ne ovat toistaiseksi itäneet aika huonosti, joten retki taimikauppaan saattaa olla edessä niidenkin suhteen.

Akuutein työ taitaa tällä hetkellä olla parvekkeen lattian pesu, jota laiska emäntä ei jaksanut suorittaa viikonlopun harvennuksen jälkeen. Huoh, täytynee tarttua toimeen illalla… ;D

MiniZenGarden1.JPG

2014_salaattisatoa_01.JPG

2014_salaattisatoa_02.JPG

 

hyvinvointi mieli sisustus sisustus
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *