Yöpöydällä

Luen korvausta vastaan.

Olin hidas jo lapsena. Opin lukemaan ala-asteen toisella luokalla. Ensimmäisellä(?). En muista, aivot estävät epämiellyttävien asioiden muistamisen. Joululomalla opin lukemaan. Äitini oli epätoivon partaalla. Miten voi muuten tavalliselta lapselta vaikuttava poika olla noin paksupäinen, ettei opi lukemaan? Satuja on luettu pienestä asti, lukemista tuettu, kannustettu, yhdessä, yksin, joka tavalla.  Poika ei vaan tajua. Epämuistikuvissani opin lukemaan sekunnissa. En ymmärrä kirjainjonoista mitään. Nyt ymmärrän kaiken. A-K-U oli ylivoimainen luettava ennen joulua. Kunnes joku laittoi valot päälle. Aku. Susi. Siili! Sen joulun jälkeen lukemistani ei ole pysäyttänyt mikään tai kukaan. Luin seuraavan kevään aikana enemmän kirjoja kuin kukaan muu luokallani. Paksupäisyydestä en ole päässyt eroon, olen pinnallinen enkä ymmärrä lukemaani kovin hyvin. Olen aina lukenut vain tekstejä, jotka soljuvat.

Aikuisena lukemista häiritsee eniten työnteko. Unelmatyössäni saisin lukea kirjoja. Tekisin ylitöitä mielelläni, vaikka joka päivä. Välillä söisin. Työpaikka voisi sijaita kävelymatkan päässä kodista. Toisin kotiin sen verran töitä, että voisin pitää etäpäiviä, jos on liian kylmä tai kuuma mennä töihin. Töissä työpöydällä olisi kirjoja, kynä ja paperia. Kynällä kirjoittelisin paperille ajatuksia tai muuten suttaisin. Kahvia joisin. Työpaikalla olisi hiljaista, ei radiota taustameluna tai puhelimeen yksityis- tai työasioita kailottavia. Työnteosta nauttisin. Uskon vakaasti, että huonoja työpäiviä ei silloin olisi.

Henkisesti tulevalla työpöydällä, fyysisesti nykyisellä yöpöydällä sekä siellä ja täällä on tällä hetken kesken seuraavat teokset:

– James Ellroy, The Hilliker Curse
– Tomas Bresky, Kodnamn: Mikael
– Duncan Campbell, If It Bleeds
– Malcolm Folley, Senna Versus Prost
– Jonathan Safran Foer, Everything is Illuminated

Liian monta on kesken. Aloittamattomien kirjojen pinossa on… en halua laskea. Tarpeeksi. Jotain on vialla keskeneräisten ja aloittamien määrästä päätellen. Syytän työkuormaa ja pimeyttä. Kirjoja myös. Osa on lahjaksi saatuja, osa alkaa töhkäisesti, osa on liian syvällisiä ja osa pitää nauttia haavanlehden ohuina siivuina. Liian nopeasti ei parane nauttia, putoaa horisontilta pohja. Osa kiilaa jonon kärkeen. En ymmärrä miten joku kirja pakottaa lukemaan heti välittämättä muista kirjoista. Toisaalta lukemisen pakotus on mahtava tunne ja toisaalta harmittaa kun kohta kirja on luettu. Tökkiviä kirjoja en lue. Tekstissä pitää olla vetovoimaa. Välillä on pakko lopettaa kirjan lukeminen kesken ja viedä se puoliksi luettuna takaisin kirjastoon. Olen pahoillani, et sovi minulle.

Esimerkiksi Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen jäi kesken. Suurena Ruotsin ystävänä epäilin kirjan olevan kökkö ja halusin yllättyä positiivisesti. En yllättynyt, ensitunne oli oikea. Ruotsissa asuneena ja maahan ihastuneena koin kirjan olevan ulkopuolelta tehty. Niin kuin sen päähenkilön tarinan mukaan pitää ollakin, mutta en kestänyt ulkopuolisuuden tunnetta ja virheellistä yhteiskunnan kuvausta. Useamman viikon ja lainan uusimisen verran kirja roikkui luettavien pinossa. Annoin lopulta armoa, palautin kirjan kirjastoon. Pinnallisuuden surffaajana lainasin uudestaan Vadelmavenettä palauttaessani Leif GW Perssonin Mellan sommarens längtan och vinterns köld. Luin sen saman viikonlopun aikana. Siinä on imua. Inhottavia henkilöitä, huumoria, yhteiskuntakuvausta, kirkasotsaisuutta, historiaa, kohtuullisesti epäuskottavuutta, realismia, inhimillisyyttä. Dekkari minulle.