Itsensä hyväksyminen

Mikä siinä on niin vaikeaa? Miksi sitä kerta toisensa jälkeen kuvittelee löytävänsä onnellisuuden ja hyvän itsetunnon ”sitten kun” elämästä. Olen onnellisempi 15 kiloa laihempi, sitten kun saan lisää ystäviä, sitten kun minulla on ihana mies, sitten kun löydän kivan kodin, sitten kun minulla on kiva mies. Kaikkihan me olemme kuulleet, että ensin pitäisi osata rakastaa itseään, ennen kun voi jakaa ja vastaanottaa rakkautta muilta. Miksi itsensä kanssa toimeen tuleminen on monesti niin tavattoman hankalaa? Minä olen elänyt laihuusharhassa vuosia ja viimeksi kun laihdutin sen -15kg lähes normaalipainoon, pettymys olikin musertava, kun ei se onni löytynytkään painon pudottamisella. Toki omissa nahoissa on kivempi olla, jos rasvakerros on pienempi, mutta laihduttaminen ei poista niitä demoneita pään sisältä. Itselläni tämä oli osasyynä syömishäiriön laukeamiselle, epätoivoinen yritys löytää onni  ja tasapaino, mutta mitä pienemmäksi vaa’an lukema kävi, sitä ahdistavammaksi oman pään kanssa oleminen tuli. Ja siihen keksin aika nopeasti ratkaisun, ahtamalla ruokaa hirveällä tahdilla fyysiseen pahaan oloon saakka, peikot pään sisällä hiljenivät. Mutta vain hetkeksi, palatakseen taas pian uudelleen.

 

kuva1.jpg

Nyt kun syömishäiriön kanssa ollaan suhteellisen kanssa tasapainossa, huomaan taas pikku hiljaa kulkevani kohti laihuuden ansaa. Annan vaa’alle aivan liikaa valtaa määritellä päiviäni ja viikkojani. Eihän onnistuminen ihmisenä pitäisi olla siitä kiinni, onko tällä viikolla +300g vai -900g. Ramppaan punnitsemassa itseäni lähes päivittäin, aina toiveikkaana siitä, että jotakin olisi tapahtunut. Toisaalta tämä hidas pudotusvauhti on pakottanut minut elämään kroppani kanssa ja kovasti olen yrittänyt olla stressaamatta painosta ja hyväksyä tämän hetkisen olotilan. Mutta helppoa se ei ole, kun näissä nahoissa vain ei ole hyvä olla. Tiedättekö sen tunteen, kun juoksulenkillä makkarat vain hyllyy edes takaisin ja kehon liikuttaminen on kohtuullisen raskasta. En näissä kiloissa tunne itseäni mitenkään kovin kevyeksi ja ketteräksi, vaan enemmänkin ryhävalaaksi. Onneksi se tammikuussa vallinnut äärimmäisen raskas olo on jo poissa. Itsensä hyväksyminen ja itsetunto ei saisi olla painosta kiinni, mutta on hyvin vaikeaa tuntea itseään kauniiksi ja haluttavaksi, kun vaatteet kiristää ja puristaa, tuntuu, että vaatteista vain vyöryy joka puolelle. Viime kerrasta tiedän sen, että alle 70 kiloisena hymy oli paljon herkemmässä ja yleinen olotila oli paljon parempi, kun vaatteet istuivat hyvin. Mutta haluan opetella pois tästä ”sitten kun” asenteesta. 

 

kuva2.jpg

Aivan liikaa sitä kuvittelee ihmisten määrittelevän minua kilojeni perusteella. Se olen minä, joka sen määrittelyn tekee. Itseäni kauniimmassa ja laihemmassa seurassa tulee helposti alemmuudentunne, sitä kuvittelee, että muut pitävät minua epäonnistujana, kun en osaa edes syömisiäni hallita. Kaikki nämä ajatukset kiertävät kehää pääni sisällä ja pahimpana epävarmuuden päivänä jään mielummin kotiin, kuin lähden muiden (itseni) ”pilkattavaksi” juhliin. Pitkän tien olen kuitenkin jo tullut siitä murrosikäisestä maailman epävarmimmasta tytöstä, joka tarvitsi pullon viinaa, jotta uskalsi puhua vieraille ihmisille. Tie on pitkä ja kivinen, mutta olen valmis siihen! 

kuva3.jpg

Onko teillä vinkkejä, miten parantaa itsetuntoa? Mistä hyvä itsetunto rakentuu? Mistä tunnistaa itsevarman ihmisen? Voiko itsevarmuus mennä överiksi ja muuttua itseään vastaan?

hyvinvointi terveys mieli hyva-olo
Kommentit (2)
  1. Mulla on itsetunto kasvanut aivan valtavasti kun olen vain rohkeasti poistunut mukavuusalueeltani. Tehnyt asioita, joita olen jännittänyt ja huomannut että selviän niistä. Olen myös huomannut että joskus mokaa ja nolaa itsensä, mutta se on ihan fine.

    Nykyään uskallan olla jo oma, hassu itseni, mutta helppoa se ei ole ollut. Isossa roolissa oli myös paikkakunnan vaihto. Sai aloittaa puhtaalta pöydältä. Vieläkin kotipaikkakunnalle mennessä ahdistaa, sillä siellä se vanha epävarma minä yrittää aina nostaa päätään.

    Eli siis minun ohjeeni on, että tee juuri niin kuin huvittaa. Tarpeeksi kauan kun leikkii ettei välitä muiden ajatuksista ja odotuksista, niin niistä alkaa oikeasti olemaan välittämättä.

    1. Heippa! Kiitos paljon kommentistasi. Toi on kyllä niin totta, että pitää vain poistua siltä omalta mukavuusalueelta ja tehdä niitä juttuja, vaikka ne kuinka pelottaisi. Jossain vaiheessa sitä huomaa, että ne epämukavat jutut tuntuukin mukavilta ja helpoilta. 

      Siinä tosiaan helposti voi käydä niin, että alkaakin liikaa välittää muiden mielipiteistä ja kohta huomaakin olevansa ihan pihalla kaiken kanssa ja hukassa itseltään. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *