Hengissä pysymisen ja vartalon rasvaamisen vaikeudesta
Lighting new cigarettes, pouring more drinks. It has been a beautiful fight. Still is.
– Charles Bukowski
Eilen oli #WorldSuicidePreventionDay ja totta puhuen se ei olis voinut tulla yhtään sopivampaan saumaan.
Mä olen seilannut tässä muutaman viime viikon aikana melko syvissä merkityksettömyyden vesissä, sellasissa joita en tiennyt mun sisällä edes olevan.
Koko tän matkan aikana mitä oon tän mun mielenterveyteni kanssa kulkenut, en ole kokenut koskaan oikeen mitään vastaavaa. Se että on energiaa ja kiinnostusta tehdä asioita, mutta sitten ne asiat tuntuu vaan menettäneen merkityksensä kokonaan. Mikään ei tunnu vaivan arvoiselta vaan oikeastaan jotenkin tilapäiseltä ja ontolta. Mutta. Mä olen elänyt itseni kanssa nyt jo niin kauan että tiedän näiden tunteiden tulevan todella vääristyneestä paikasta, sellasesta jolla ei oo juuri mitään tekemistä todellisuuden tai mun ihan oikeiden tunteiden tai halujen kanssa. Tää tieto ei vaan ikävä kyllä onnistu näitä tunteita syrjäyttämään.
Tänään kun kuivasin itseäni suihkun jälkeen aloin miettiä yhteyttä elämän ja vartalon rasvaamisen välillä. Joka kerta kun astun ulos suihkusta mietin että en jaksa tällä kertaa rasvata, onko pakko, jos tänään vaan jätän väliin ihan sama!! Ei ketään kiinnosta! Mut sitten kuitenkin ihan yhtä usein mietin että ei, mun on pakko. Jos jätän sen väliin tänään, jätän sen väliin huomennakin.
Ja niin mä näen tän elämän. Joka kerta kun herään, mulla on kaks vaihtoehtoa. Joko mä luovutan tai jatkan eteenpäin. Ja vaikka se melkein joka aamu käykin mun mielessä, en luovuta.
En tietenkään sano tässä että mielenterveysongelmat olis jotain minkä voi vaan laittaa päälle tai pois, mä sanon että on olemassa ne kaksi vaihtoehtoa. Luovuttaa tai jatkaa eteenpäin, luovuttaa tai jatkaa eteenpäin. Vaikka se eteenpäin jatkaminen oliskin vaan sitä että pukee puhtaan pyjaman päälle ja menee takasin sänkyyn.
Jos sä joka luet tätä oot ajatellu luovuttaa, älä tee sitä. On olemassa yksi syy joka on painavampi kuin mikään muu: kokonainen ihmisyyden kokemus. Full human experience.
Translation
Yesterday was the #WorldSuicidePreventionDay and it couldn’t have come at a more perfect time to be honest.
I’ve been navigating through some pretty deep thoughts of complete meaninglessness these past few weeks now, something I didn’t think I even had in me.
Through the whole of my journey with mental health issues I’ve never experienced anything quite like this before. I’ve had energy and interest to do things, yet everything has seemed to have lost it’s meaning. Nothing has been feeling worthwhile, only temporary and somehow hollow. I have lived with myself long enough to know these feelings come from a very distorted place and have very little to do with reality or with what I really feel, but that knowledge doesn’t subside those feelings unfortunately.
Today as I was drying myself I got to thinking about the connection that is between moisturising and life. Every time I step out of the shower and into the warmth that is the towel I think ”maybe I won’t moisturise today, I just can’t be bothered, it’s a one-time thing only, who cares!” – but equally as many times I think, no, I have to. If I let it slip today, I’ll let it slip tomorrow also.
And that is how I see life. Every time I wake up, I have the decision to either give up or keep going. And even if it almost always crosses my mind to give up, I don’t.
I, of course, am not saying that mental health issues are something you can just decide to turn off, I’m saying you have two options every day. Give up or keep going, give up or keep going. Even if the going is only changing into a fresh pair of pyjamas and going back to bed.
If you, reading this, have thought about giving up, please don’t. There is a reason to stay alive bigger than anything else: full human experience.