Oletko joutunut tilanteeseen, jossa seisot silmäkkäin ihmisen kanssa, joka kuuluu kauas menneisyyteen etkä yhtään tiedä miten venkoilet nopeasti tilanteesta pois? Minä olen ja se oli varsin hämmentävä kokemus.

Minulla on vanhimpien tyttärieni isän kanssa ollut erosta lähtien semi-asialliset välit. Ainoat suuremmat aallot aiheutuivat aikanaan yllätys, yllätys rahaan liittyvistä asioista, mutta satunnaisista erimielisyyksistä huolimatta pystyimme kuitenkin sivistyneesti hoitamaan rippijuhlat, lakkiaiset ja muut pakolliset kuviot. Ystäviä meistä ei ole myöhemminkään tullut ja yhteisten lastemme aikuistuttua emme ole olleet tekemisissä toistemme kanssa moneen vuoteen.

Muutama viikko sitten sunnuntaina ovikello soi ja yläkerrassa pukeutumassa ollut tyttäreni pyysi minua avaamaan oven kun isi on tulossa hakemaan häntä hiihtämään. Menin täydelliseen paniikkiin; mitä hittoa hän tekee oveni takana??? En halua avata ovea, ei minulla ole hänelle mitään sanottavaa, saatika pyytäisin sisälle!!!

Ei minulla kuitenkaan ollut muuta vaihtoehtoa kun avata ovi ja pyytää häntä eteiseen odottelemaan. Hetken vaivautuneen hiljaisuuden ja säistä jutustelun jälkeen isä ja tytär lähtivät hiihtoreissulle. Minä jäin hölmistyneenä seisomaan eteiseen todeten, että tämän muutaman minuutin vaivautuneen ja kohteliaan keskustelun lisäksi olimme sopineet, että vien sukseni hänelle huollettaviksi ja voideltaviksi. Eikä siinä vielä kaikki; lisäksi päätimme ostaa yhteisen kastajaislahjan tuoreelle lapsenlapsellemme. Mitä ihmettä juuri tapahtui??

T. Ellu

ps. Voin vakuuttaa, että vielä minua hämmästyneempi oli tyttäremme tajutessaan lahjanantajien kombon:)