Kun vielä uskoimme, että rakkaus kestää loppuelämän hankimme talvilomaa varten lomaosakkeet. Kaksi peräkkäistä viikkoa, kohtuullisen matkan päästä kotoa, ensimmäinen viikko exän nimiin ja toinen minun. Kaksi peräkkäistä viikonloppuakin, voidaan jättää hiihtovarusteet ja muut tavarat loma-asunnolle, ajaa kotiin välillä jos mennään töihin ja palata takaisin, ihanaa.

Yhtä ihanaa se ei ole enää eron jälkeen. Kun saavun loma-asuntoon josta exä on lähtenyt pari tuntia aikaisemmin asunto on siivoojien jäljiltä kunnossa. Tuoksusta päätellen exäni on saunonut ennen lähtöään. Avatessani  astianpesukoneen pesun jäljiltä exän käyttämät astiat ovat vielä lämpimiä. Exän jäljiltä on jäänyt takkapuita vaikka raahasin selkä vääränä oman säkillisen. Saunan jälkeen joudun kurottamaan suihkua alaspäin pitkän miehen jäljiltä.

Sänkyyn mennessäni ajatuksiin palaa taas aika, jolloin kävimme nukkumaan yhdessä. Nyt menen yksin samaan sänkyyn jossa hän nukkui edellisenä yönä. Painan pääni tyynyyn johon hänkin. Vedän päälleni saman peiton jonka alla hän nukkui. Lakanat on vaihdettu mutta kaikki muu on samaa. En ole rakastanut exääni enää vuosiin mutta silti: samassa sängyssä saman peiton alla kerran vuodessa.

Joka ikinen vuosi yhtenä talvisena perjantaina sama tunne. Lauantaina herätessäni en edes mieti asiaa sillä sen jälkeen loma-asuntoni uusine muistoineen on vaan minun. Peräkkäisten viikkojen lomaosakkeet ei ehkä silti ollutkaan paras idea. Mutta kuitenkaan: en luovu lomaosakkeestani koska se on minulle tärkeä paikka. Eikä osakeluettelon mukaan luovu exäkään. 

Raisa