Sisarusrakkauttako?

Mulla ei ole kauheasti kokemusta lapsista enkä tiedä mitä sellaiset lapset, jotka on vanhempia kuin mun Tyttö, tekee, mikä on niille normaalia, mitä ne osaa, mitä niiltä voi odottaa. Miehen lapset on jo kouluikäisiä ja välillä mä yllätyn siitä miten isoja ne oikeestaan on tai miten pieniä ne on. Ne halua vielä leikkiä leluilla ja niillä on hassuja mielikuvitusjuttuja, mutta samalla ne laittaa mun Tytölle aamupalaa ja keittää meille kahvia, että saadaan nukkua hetki pidempään. Niistä on hauska piirrellä tai katsoa lasten elokuvaa, mutta sitten ne osaa myös pelata afrikan tähteä ja täyttää tiskikoneen.
Tää uusi rooli vaatii multa kyllä niin paljon opettelua, koska mä en ole kauheen lapsirakas ihminen. Pidän kyllä Miehen lapsista paljonkin, mutta mä en osaa olla vieraiden lasten kanssa enkä välitä niistä. Mä en yksinkertaisesti tiedä miten ton ikäisten lasten kanssa ollaan. Oon kyllä sanonut siitä Miehellekin, että tuntuu välillä tosi avuttomalta, kun en osaa, mutta se ei pidä sitä minään ongelmana. Onneksi se osaa olla kaikkien lasten kanssa, niin se voi olla meistä se kiva 🙂

Mutta noiden lasten tappelun määrä kyllä yllätti mut ihan totallisesti. Ajattelin, että kun niillä on vaan kaksi vuotta ikäeroa, niin ne ei tappelisi niin paljon vaan tekisi asioita yhdessä ja niillä olisi yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Joo ei. Yhteiset mielenkiinnon kohteet kyllä löytyy, mutta niistä pitää aina tapella. Siis A I V A N kaikesta. Niin pientä asiaa ei tässä maailmassa ole, ettei siitä voisi tapella. Koko ajan. Poika tuli leiriltä alkuviikosta ja ne ehti olla samassa tilassa ehkä 20 sekuntia kun se alkoi.
Mä ymmärrän, ettei lasten elämä ole varmaan ollut kauhean helppoa, kun oma äiti ei oo elämässä joka päivä ja Miehellä on ollut tässä välissä tyttöystäviä ja nyt tässä oon mä ja mun Tyttö, mutta kun mä kysyin, että johtuuko tää musta, niin Mies sanoi, et lapset on ihan pienestä asti ollut tuollaisia. Kuvittelin, että pienellä ikäerolla olevat lapset leikkivät yhdessä ja ovat muutenkin läheisiä. Onhan tappeleminenkin tapa olla yhdessä, jotkut pariskunnat on vuosikymmeniä yhdessä ja tappelee jatkuvasti, mutta luulisi, että niistä olisi kivempaa olla yhdessä kivasti. Varsinkin kun ne asuu maalla eikä siellä kaverit asu ”samoilla pihoilla”, niin luulisi, että sisaruksesta tulisi entistä tärkeämpi leikkikaveri. No näin ei kuitenkaan ole.
Ja tunteiden näyttämisessä ja suuttumisessa ei ole mitään pahaa, mutta kun ne pilaa koko perheen tunnelman ja niille saa olla koko ajan hermostumassa siitä, että lopettaisivat sen tappelemisen. Monta hauskaa juttua on jäänyt tekemättä tai saamatta, kun koko ajan pitää tapella. Ja inhottaa rankaista lapsia ja laittaa ne kotiarestiin, koska helpommalla me päästäisiin kun ne saisi olla ulkona, mutta eihän ne koskaan opi. Ja vanhempien tehtävä on kai vähän kärsiä siitä, että lapsista kasvaa kunnollisia kansalaisia ja että ne oppii tavoille.
Kai se jatkuva tappeleminen on sitten niiden tapa osoittaa sisarusrakkautta toisilleen, mutta kyllä mä toivoisin, että ne oppisivat osoittamaan sen muullakin tavalla, niin sitä sisarusrakkautta riittäisi sittenkin kun ne on isoja ja vapaita valitsemaan seuransa.