Alkulässytystä

Olen aina kirjoittanut päiväkirjaa, mutta viime vuosina se on jäänyt. Välillä ei ole ollut aikaa ja välillä sanoja ei vain ole löytynyt. Elämässä on kuitenkin niin paljon asioita, jotka pitäisi saada kirjoitettua, että päätin kokeilla nimetöntä bloggausta. Nimetöntä siksi, etten aio kaunistella kirjoituksiani enkä halua loukata ketään enkä halua, että lähipiiriäni tunnistetaan kirjoituksista. Haluan pitää tämän päiväkirjan niin avoimena kuin mahdollista.

Mulla on pieni Tyttö tai no ei tuo enää niin pieni ole, mutta me ollemme aina olleet kahdestaan. Alusta asti meillä on ollut oma pieni yksikkö, jonka eteen olen tehnyt kaikkeni. Olen aina halunnut Tytölle parasta enkä ole säästellyt omia voimiani saadakseni hänelle sen. Olen huolellisesti kasannut meille turvaverkkoa ja pitänyt langat käsissäni, jotta meidän pieni perheemme pysyy vahvana eikä meidän tarvitse stressata turhista.
Olen tietysti kaivannut vierelleni ihmistä, jonka kanssa jakaisin tämän kaiken ja joka tulisi yhdeksi osasiksi meidän perhettämme vahvistamaan sitä entisestään. Vaatimukset vain tuntuivat kasvavan mahdottomiin, välillä jopa itseni mielestä, lisäksi halusin ehdottomasti olla miehen kanssa rakkaudesta enkä uskonut osaavani enää rakastua. En uskonut heittäytyväni niin höveliksi, että antaisin millekään tunteille mahdollisuutta.
Helmikuussa elämääni kulkeutui vahingossa Mies, joka saikin mut rakastumaan. Monta asiaa olen pyörtänyt ”vaatimuksissani”, kun olen huomannut, ettei niillä tosiasiassa olekaan mitään väliä, mutta ne asiat, jotka mulle ovat todella tärkeitä ovat toteutuneet. Helpommallakin olisi voinut päästä, mutta on tämä jokaisen vaivan, jokaisen yksinäisen illan ja jokaisen ajokilometrin arvoista.
Lapsia meillä on kolme, joista kaikki asuvat pääsääntöisesti meillä. Mies ei siis ole mikään viikonloppuisä. Tyttö on aina mun kanssa lukuun ottamatta satunnaisia mummilla käyntejä, mutta kahdestaan olemme olleet yhden ainoan vuorokauden, jonka järjestäminen oli epävarmaa ja siitäkin ajasta osa meni auton ratissa. Meillä on välimatkaa noin 150 kilometriä ja molemmilla on oma elämä omalla paikkakunnalla vielä ainakin muutaman vuoden. Mutta onneksi on skype ja webbikamerat. Ja kesä, joka saadaan olla yhdessä ja ihan inlööv <3.