Ei mene ei

Tässä perheessä ei kyllä mikään mene niin kuin suunnitellaan. Miehen lapset eivät mene äidilleen koko kesänä. Ensin mä ajattelin, että voi helvetti, koska me ei saada hetkeäkään kahden keskistä aikaa Miehen kanssa. Jos mä saan Tytön Helsingissä hoitoon, niin Miehen pitäisi tuoda lapset tänne 150 kilometrin päähän hoitoon ja Miehen sukulaiset ei ota koskaan molempia yhtä aikaa ja mä olin jo suunnittellut kaikkea…
Asiaa hieman pohdittuani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että ei se mitään. Eihän ydinperheissäkään saada lapsista vapaata vaan ollaan koko ajan yhdessä ainakin lähtökohtaisesti. Ja nyt mun ei tarvitse enää peruutella Helsinkiin menemistä tai mitään muutakaan lasten äidin takia. Ja lisäksi me lähdetään nyt Helsinkiin jo huomenna ja ollaan siellä pitkään <3
Miestä asia kuitenkin vaivasi, koska se oli varmaan ajatellut, että se saa vähitään kaksi viikkoa lapsista lomaa. Se on kuitenkin tottunut siihen ja ehkä sekin oli ajatellut viettää mun kanssa kahdestaan aikaa. Ehkä se myös ajatteli, että mua ärsyttää tää. Ja onhan se ihan eri asia, että on kolme lasta kuin yksi, mutta kun mä kerroin sille mitä kaikkea me voidaan tehdä, niin sekin sitten vähän vapautui. Kyllä sitäkin tietysti vaivaa se, ettei se voi luottaa lasten äitiin ja siihen, että lapset menee sinne.
Mies on hoitanut Tyttöä pari kertaa silleen, että mä olen ollut jossain työmatkalla tai sitten ihan vaan tapaamassa kavereita. Mulle on ollut tosi vaikeeta tajuta, että joku haluaa hoitaa mun lasta ihan vapaaehtoisesti. Ja mä oon itsekin yllättynyt miten helppoa mun on ollut jättää se Miehelle. Mulla ei oo ollut yhtään huono omatunto siitä eikä musta tunnu, että Tyttö on vaan muiden vaivoina. Mä sanoin Miehelle, että kyllä se voi edelleen tehdä ne kaikki asiat, mitkä se on sopinut tekevänsä, koska oonhan mä lasten kanssa. Mulle se oli ihan itsestäänselvyys. Niinhän perheissä tehdään. Mies vaikutti ihan siltä, ettei se ollut edes ajatellut sellaista mahdollisuutta tai se vaikutti vähän siltä, ettei se halua jättää lapsiaan mun vaivoiksi tän sotkun jälkeen. Mutta kyllä se sitten jo illalla oli sit mieltä, että se ei peru menojaan.
Miehen perheessä äiti on tehnyt töitä ja matkustellut ja isä on hoitanut lapset. Sen huomaa kyllä Miehestä, koska sille on niin luontevaa olla lasten kanssa. Ja kun me puhuttiin lasten tekemisestä ihan noin niin kun ajatuksen tasolla (tosin Miehellä taitaa ehkä vähän olla vauvakuume), niin mä sanoin, että se joutuis jäämään kotiin, koska mä en jaksa enää olla kotona vaan haluan jo töihin. Se oli sille ihan ok enkä mä yhtään epäile, etteikö se toimisi meillä just niin.

Lasten äiti toi eilen toisen lapsista tänne ja me tultiin samaa aikaa kaupasta. Mä en ole nähnyt lasten äitiä koskaan, koska en halua vaan oon aina ollut sisällä, kun se on tullut. Siis kaikki ne kaksi kertaa. Nyt se tuli tohon pihaan ja mulla ei ollut mitään aikuistamaista mahdollisuutta olla kohtaamatta sitä. Mä en tiedä miten mun pitäisi suhtautua siihen, koska mä en halua suhtautua siihen mitenkään. Mua vaivasi ihan hirveesti se, että mä tiesin, että se on tossa pihalla. Mä sanoin sille sitten vaan moi ja menin nopeasti sisään. Mä en todellakaan halua jutella sen kanssa mistään. Onneksi näitä kohtaamisia ei oo tiedossa usein.

Ihanaa kun nyt voi rentoutua eikä koko ajan tarvitse miettiä kaikkien muiden aikatauluja. Saadaan tehdä just niitä asioita mitä me halutaan. Saadaan olla ihan oikeesti perhe.