Kiireinen Helsingin reissu

Oli ihan kamala kiire koko reissun ajan. Hyvä kun illalla ehti hetkeksi sohvalle istumaan. Piti käydä Ikeassa, piti käydä sukulaisilla, käytiin äidillä ja halusin, että me tehdään edes joskus jotain kivaakin Helsingissä, niin käytiin Korkeasaaressa. Olihan se kiva, mutta kivempaa olisi ollut, jos oltais ehditty vähän edes hengähtää. Helsingissä on miljoona paikkaa ja juttua minne haluaisin lapset ja Miehen viedä, mutta ei meillä koskaan oo aikaa. Onneks kesää on vielä jäljellä.

Kotonakin oli mukavaa, kun mun kodissa on kaikki mun tavarat siellä missä mä haluan. Ja siellä on siistiä ihan eri tavalla kuin täällä maalla. Ja Ikeasta löysin pari ihanaa uutta juttua kotiin. Se on kyllä siitä kiva paikka, et sieltä saa ihan edullisesti uuden ilmeen kotiin ihan pienilläkin jutuilla, vaikka mä en mikään sisustusihminen olekaan.

Miehen Poika on ruvennut testaamaan mua. Aiemmin se on ollut sitä mieltä, että niiden oma äiti on ihan tyhmä, mutta kun mä alan olemaan tuttu ja turvallinen, niin se ei enää olekaan niin. Musta tuntu tosi pahalta kun Poika puhui aina niin rumasti niiden äidistä, koska ei sen tarvitse valita meidän väliltä parempaa. Niiden oma äiti on niiden oma äiti aina hamaan loppuun asti, eikä siinä ole mitään epäselvyyttä. Ja mä oon nyt sit vähän tällainen lisä-äiti.
Poika on ruvennut nyt kesän aikana kauheesti kyselemään, koska he pääsevät äidilleen. Se selvästi odottaa, et mä reagoin siihen jotenkin. Mä oon sitten vaan kertonut miten asia on. Ja Helsingissä se rupesi oikein painottamaan, et hän haluaa olla äidillä ihan koko sovitun ajan eikä todellakaan tule aiemmin kotiin, koska rakastaa äitiä niin paljon. Musta olisi ihanaa, jos lasten äiti ajattelisi ihan samalla tavalla, pitäisi sovituista tapaamisista kiinni ja haluaisi tavata lapsiaan ihan yhtä paljon. Mä oon onneksi osannut aina vastata ihan rauhallisesti, vaikka välillä mun on tehnyt mieli sanoa rumasti, kun se kysely on tullut oikealla hetkellä. Ei siksi, että mua ärsyttäisi, että Poika puhuu äidistä vaan siksi, että sillä on tapana jankuttaa asioista.
Mä en pidä siitä miten Miehen lasten äiti kohtelee lapsiaan enkä ole samaa mieltä sen kurinpitomenetelmistä ja aivan varmasti mulle tulee ihan kamala ikävä lapsia, jos ne oikeesti on koko ajan kun niiden pitäisikin olla, mutta mä oon tosi onnellinen lasten puolesta, jos ne viihtyy siellä ja niiden äiti haluaa pitää ne. Sehän olisi ihan täydellistä, että asiat sujuisi, mutta ikävä kyllä luulen, että Poika pettyy pahemman kerran, kun se kahden kuukauden tauon jälkeen pääsee taas näkemään millaista elämä siellä on. Toivon kuitenkin, että olen väärässä. Ja otan kohteliaisuutena, että muhun luotetaan näin paljon.

Huomenna olisi sitten vuorossa juhannuksen juhlimista Miehen sukulaisten mökillä. Jännittää vähän, että millaista siellä on, mutta kai se hyvin menee. Toivotaan niin 🙂