Ulkopuolisena omassa perheessä?
Mies oli meidän luona viikonlopun ja isot lapset oli äidillään. Kun Mies meni hakemaan lapsia, niin lasten äiti oli vihjaillut siitä, että me ollaan vietetty kahden keskistä aikaa. Se ei ilmeisesti tiedä, ettei mun Tytöllä ole isää. Mua ärsytti ihan hirveesti sen utelut, vaikka Mies ei ollut kertonutkaan sille mitään. Hoitaisi oman elämänsä eikä puuttuisi meidän elämään. Mun mielestä silloin kun hänen lapsensa eivät ole meillä, niin meidän tekemiset ei kuulu sille pätkääkään. Siinä kiehuessani mä aloin muutenkin miettimään meidän rooleja ja sitä tosi asiaa, että Mies ja minä ollaan ihan erilaisessa tilanteessa. Ja et mua on hiertänyt joku asia koko syksyn, mutten vaan oo tiennyt mikä.
Meidän perheeseen kuulutaan me. Minä ja Tyttö. Ja tietysti mun läheiset, mutta erityisesti tän avioeron myötä, niiden merkitys ei ole niin suuri meidän elämässä. Mä oon aina päättänyt kaikista asioista yksin. Lisäksi mun Tyttö on pieni ja tykkää kaikista, jotka on sille kivoja. That’s it. Mies ja lapset voi vaan kävellä meidän perheeseen.
Miehen perheeseen kuuluu kaksi isoa lasta, jotka on jo kerran kiintyneet yhteen äitipuoleen, joka sitten jätti ne yhtäkkiä. Sillä äitipuolella ei ollut omia lapsia, niin se pystyi keskittymään ihan kokonaan Miehen lapsiin. Niiden ei tarvinnut kilpailla huomiosta.
Siihen perheeseen kuuluu myös lasten äiti, joka väkisinkin kuuluu siihen perheeseen, vaikka mun ei tarvitsisi sitä tavatakaan. Mä silti kuulen mitä siellä tapahtuu ja lapset puhuu mitä meidän kanssa tapahtuu. Se on ihan ok, mutta mä en silti halua, että se utelee meidän seksielämästä (miksi sitä edes kiinnostaa?!).
Ja lisäksi siellä on Miehen muut sukulaiset. Niillä on nyt ajatuksena, että lapset asuisivat vuoroviikoin Miehen äidillä. Ja ilmeisesti tämä oli lasten ja mummon yhteinen idea, josta ei ole keskusteltu kenenkään kanssa. Ja musta se on niin tyhmä idea, etten oo vähään aikaan mitään typerämpää kuullut. Ja mä en voi sanoo mitään.
Mulla on välillä sellanen tunne, että siellä kaukana kaikki muut pyörii mun perheen ympärillä ja määräilee mitä siellä tapahtuu. Mun mielipiteillä tai ajatuksilla ei ole mitään merkitystä. Mä oon ihan ulkopuolinen. Miehen Poika oli kovasti muuttamassa äidilleen pari viikkoa sitten. Mä kuulin siitä viimeisenä.
Me ei ihan noin vaan kävelläkään siihen perheeseen.
Oon sanonut tästä Miehelle. Oon yrittänyt selittää sille miltä musta tuntuu ja et se on ihan erilaisessa asemassa kuin minä, mutta en mä tiedä ymmärtääkö se. Ja tää tulee olemaan tällaista etäperhe-elämää ainakin vielä vuoden ellei jotain ihmettä tapahdu.
Mä en enää halua ottaa kantaa mihinkään. Eikä multa kyllä edes kysytä. Mä en ole lasten äiti enkä mä haluakaan olla, mutta mä en suostu olemaan omassa perheessäni joku Miehen kaverikaan. Tää ei vaan voi jatkua näin, koska kun me sitten joskus vihdoinkin päästään samaan kotiin, niin mä en voi ajatella, että isot lapset kuuluu mun perheeseen, jos mulla ei ole mitään sananvaltaan. Jos me kerran ollaan perhe, niin eikö silloin ensiksi pitäisi tulla Mies ja minä ja sitten vasta kaikki muut? (Tässä tapauksessa mä en näe, että lasten äidillä olisi sananvaltaa mihinkään, koska se ei haluaisi ostaa lapsille edes omia hammasharjoja sen luokse.) Vai oonko mä vaan paha ja itsekäs äitipuoli?