Miksi luopua omista unelmista ja haaveista, koska toinen ei halua samaa?

Ex-avomiehen takia luovuin monista unelmistani ja haaveistani.
Suurimpina asioina olivat kihlat, häät ja lapset.
En ole koskaan haaveillut mistään prinsessahäistä, mutta olen ajatellut, että jos lapsia tulee niin sitten mennään myös naimisiin. Olisimme kaikki nimeä myöten samaa perhettä.

Exän kanssa suhteemme alussa puhuttiin lapsistakin. Päätettiin jopa koska niitä alettaisiin yrittämään.
Sitten kun se päätetty ajankohta tuli, niin itse en ollut millään lailla valmis siihen.
Siitä meni vuosi- pari kun iski kova vauvakuume. Silloin mies alkoikin puhumaan, että ei tiedä haluaako lapsia ollenkaan.
Kihloista ja naimisiin menemisestä puhuminen sai miehen ahdistuneeksi.

Jossain vaiheessa tajusin, että minun täytyy vain unohtaa kaikki haaveet kihloista, häistä ja lapsista jos haluan tämän miehen kanssa olla.

Jälkikäteen ajateltuna olin tyhmä tässäkin asiassa.
Tottakai rakkauden takia saattaa joutua tekemään kompromissejä, mutta onko nämä asiat sellaisia joiden takia kompromissejä pitäisi tehdä?
Sillä hinnalla, että itse on surullinen, koska tietää ettei voi saada haluamaansa jos jatkaa elämää tämän ihmisen kanssa.

Ja oikeasti se suru voi olla todella kova, koska jokainen vauvakuumeilija tietää, että se kuume voi olla jotain todella ahdistavan isoa.
Tiedättekö, kaipaa elämäänsä jotain niin lujasti, että se alkaa ahdistamaaan kun tietää, että sitä ei saa. Se sattuu.

Tällaisessa tilanteessa täytyisi olla vaan itsekäs, lähteä suhteesta ja toivoa, että löytää kumppanin joka jakaa samat haaveet ja unelmat.
Tai miksei lapsia voisi yksinkin yrittää. Se taitaa olla nykypäivänä verrattain yleistä. 

Koska itse en ollut itsekäs ja lähtenyt suhteesta, niin kehitin itselleni jonkinlaisen inhoreaktion koko lapsiasiaa kohtaan. Aloin ajattelemaan, että en minä mitään lapsia koskaan haluakaan. Vaikka oikeasti kokoajan jossain syvällä sisimmässäni tiesin niitä haluavani. En vain voinut myöntää sitä kenellekään.

Nykyiselle miesystävälleni on ollut aina selvää, että hän haluaa lapsia. 
Tämän kuuleminen oli minulle jotenkin todella lohduttavaa. Uskalsin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen kertoa jollekin, että kyllä ihan oikeasti haluaisin lapsia. Ja myös ne kihlat ja häät jonain päivänä.
Nykyään ajattelen naimisiinmenostakin erilailla kun ennen. Haluan naimisiin rakkauden takia. En vain siksi, että se olisi hyvä jos lapsia tulee. 

Joskus viime vuoden loppupuolella iski kova vauvakuume, joka jatkuu edelleen!
Voitte kuvitella miten jännitti kertoa asiasta miehelle. Ajattelin, että entä jos hän puhui lapsihaaveistaan vaan lämpimikseen ja katoaisi kuin pieru Saharaan, koska ahdistuisi lapsihaaveistani. Aivan kuten exäni.
Varsinkin, kun oltiin seurusteltu vasta muutama kuukausi niin olin varma, että mies pelästyy. 

Ei pelästynyt.
Reaktio olikin jotain sellaista mikä sai kyyneleet silmiin. Halaus ja suudelma.
Se tunne mikä siinä oli, oli käsinkosketeltava. Niin kaunis.
Ei tarvittu mitään sanoja. Tiesin siinä hetkessä, että ei se mies mitään pelästy ja katoa. 

Tähän päivään mennessä olen puhunut vauvakuumeestani ja lapsista monia kertoja ja mies on edelleen rinnallani.
Hän haluaa myös lapsia minun kanssani, jos niitä meille vaan suodaan.
Tämä on aika mieletön tunne. Olen onnellinen.

Enää ikinä en luovu haaveistani ja unelmistani kenenkään takia.
Eletään vain kerran ja ihan jokaisen pitäisi pyrkiä siihen, että on onnellinen.
Jos onnellisuuden saavuttamiseksi tarvitaan luopumista ihmisistä, niin ikävä kyllä se on tehtävä. 
Vaikka se saattuukin.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *