Kesän Seksiopas #2 Deittailu – Ota riski, lähde treffeille!

Kesädeittailun sesonki alkaa olla mehevimmillään – tässä kymmenen ajatusta deittailun iloksi ja kannustukseksi!  

1. Tunnista, mitä haluat. Kerro se muille, itseäsi arvostavin sanoin.
Jos toivot rakkautta, etsi ihmiset, joilla on samoja toiveita. Moni kertoo mielellään, mitä toivoo yhteydeltä. Älä häpeä rakastumisen toivettta, vaan hyväkysy omat tarpeesi tulla aidosti kohdatuksi. Harjoittele kertomalla ystävillesi, että olet avoin rakastumiselle. Kokeile, miltä tuntuu sanoa se ääneen. Toisaalta, jos haluat sitoutumatonta rakastelua, kerro sekin ylpeänä itsestäsi. 

2. Huomioi kirjoittamattomat säännöt nettideiteillä.
Jos lähdet deittiappeihin, ota huomioon, että monet niistä ovat ensisijaisesti tapa etsiä seksikumppaneita. Toki, jokainen on kuullut jostakusta, joka on löytänyt deittiapin kautta itselleen seurustelukumppanin – mutta ne ovat enemmänkin iloisia yllätyksiä ja vaativat kärsivällisyyttä. 

3. Pidä kiinni omista rajoistasi, myös virtuaalimaailmassa.
Mieti, mitä kertoisit itsestäsi tavatessasi jonkun henkilön kasvotusten. Tuskin puhuisit ensimmäisellä tapaamisella seksifantasioista tai seksiasennoista, joista pidät. Jos lähdet puhumaan ronskisti seksistä deittiapissa, suhde etenee turhan nopeasti ja kasvokkain kohtaamisen kynnys kasvaa. Jos virtuaaliseksi on se, mitä haet, toki deittiappi on siihen loistava väline, mutta kerro se vastapuolelle. Kysy, kiinnostaako pelkkä virtuaaliseksi. Mieti, millainen olo sinulla on chattailun jälkeen – avoin ja luottavainen, innostunut, vai sulkeutunut, ahdistunut. Jos ahdistut enemmän kuin nautit, jätä appien käyttö pois.

4. Lähde kotoa!
Kulje, tee, näe ja koe elämää. Ensisijainen tapa löytää treffikumppani on lähteä rohkeasti tapahtumiin, juhliin tai harrastuksiin. Rohkaistu pyytämään ihmisiä kahville tai johonkin tapahtumaan kanssasi. Harjoittele sosiaalisissa tilanteissa ihmisille puhumista muuten vaan, kerro vaikka, miten kaunis vaate jollakulla on tai pysähdy ihastelemaan jonkun koiraa. Jokainen neutraali sosiaalinen kontakti tuntemattoman kanssa auttaa sinua rikkomaan jään myös sen ihanan kanssa. 

5. Pyydä rohkeasti ihmisiä treffeille.
Jos ihminen, josta olet kiinnostunut on niin kiva ja rento, kuin mitä kumppanilta toivot, hän aivan varmasti arvostaa ja ilahtuu suorasta treffipyynnöstä. Kaikki aikuiset tietävät, että tällainen konsepti on olemassa, älä koeta pukea treffipyyntöä “työjutuksi” tai kaverina tapaamiseksi. Ota riski, lähde treffeille. Jos osoittautuu, että pyytämäsi ihminen suhtautuu alentuvasti tai torjuvasti, voit iloisesti jatkaa matkaa tietäen, että hän ei ollutkaan niin huipputyyppi, kuin mitä toivoit. Mitään vahinkoa ei tapahtunut, ja voit hyvillä mielin jatkaa eteenpäin ylpeänä itsestäsi, että olet tehnyt jotain tosi rohkeaa. 

6. Tee spontaaneja ratkaisuja.
Riko kaavoja, älä tee samoja juttuja joka päivä. Kokeile uusia ajatuksia, vaatteita, harrastuksia. Näin pidät energiasi liikkeellä ja itsesi tietoisena siitä, miten paljon mahdollisuuksia elämässä on.

7. Pidä päämäärä avoimena, vaikka tiedätkin, mitä haluat.
Kun tapailet ihmisiä, harjoittele kokemaan elämää mindfulnessin tapaan vain hetki kerrallaan, älä lukitse romanssin käsikirjoitusta etukäteen. Toisaalta, kuulostele myös toisen elämän unelmia: jos ne eivät kohtaa miltään osalta omiesi kanssa, on hyvä miettiä, onko kompromissi osaltasi liian suuri.

8. Arvosta muiden parisuhteita ja itseäsi – ansaitset ihmisen, joka voi avautua juuri sinulle.
Jos toiveidesi kumppani on varattu – anna hänen nauttia omasta suhteestaan rauhassa ja siirry iloisesti eteenpäin. Ihmissuhteet ovat jo sellaisenaan vaativia, ja menemällä suhteessa olevan ihmisen kanssa suhteeseen asetat itsesi hyvin haastavaan tilanteeseen, jossa valintasi vaikuttavat potentiaalisesti useaan ihmiseen. Pidä itseäsi arvossa ja valitse kumppani vapaiden sinkkujen joukosta.

9. Älä tyydy vähempään henkisesti, mutta jousta pinnallisista toiveista.
Katso rakkauden näkökulmasta mieti, onko tämän ihmisen lähellä hyvä ja ihana olla. Saako hän sinut nauramaan? Onko teillä loputtomasti juteltavaa? Mutta…hän ei näytä yhtään “unelmiesi kumppanilta”? Anna itsesi mennä pintakerrosta syvemmälle, näe ihmisen laatu ja huomaa, millainen teidän yhteys on. Tule tietoiseksi siitä, mitä rakkauteen vaaditaan – että perusteet ovat kunnossa, tulet kohdatuksi ja kuulluksi, sinua tuetaan ja arvostetaan. 

10. Pidä silmät auki, missä tahansa liikut!
Kyllä, voit pyytää ihmisiä treffeille kirjastossa, kaupassa, kadulla, puistossa, konsertissa, baarissa, missä vaan. Liity mukaan muuttamaan treffikulttuuriamme avoimemmaksi! Usein ihmiset kysyvät, missä niitä sopivia kumppaneita tapaa? Vastaus on: kaikkialla, missä ihmisiä on. Ole toki hienotunteinen, mutta älä jätä myöskään tilaisuutta käyttämättä. Ihmiset pääsääntöisesti ilahtuvat ja ovat imarreltuja saamastaan ihailusta.

Mene, tee, elä rohkeasti!

Vietin kerran hauskan päivän Amsterdamissa rennon ranskalaissurffarin kanssa. Sattumalta meillä molemmilla oli iltalento omaan määränpäähämme ja koko päivä odotteluaikaa. Tuo odottelu kääntyikin monen tunnin treffeiksi kanaalin varrella olevassa puistokahvilassa, elämäntarinoitamme rupatellen – vain, koska uskalsin käydä juna-aseman laiturilla avaamassa keskustelun. Emme koskaan kohdanneet uudelleen, mutta mahtava muisto ja uskalluksen ilo tuntuu edelleen.

Ainoatakaan kertaa en kadu, jolloin olen uskaltanut jutella ventovieraalle, olipa hän sitten junassa koiran kanssa matkaava mummo, hurmaava potentiaalinen treffikumppani tai tuleva ystäväni.

Juttelemalla ja avautumalla maailmalle avaat itsesi rakkaudelle.

Onnea matkaan!

Ilolla, Maria <3

 

Suhteet Rakkaus Seksi Mieli

Kesän Seksiopas #1 Haluttomuus – ja 10 kysymystä itsen tuntemiseen

Tämä juttu aloittaa Kesän Seksioppaan, jossa käsittelen rakkauteen, intiimiyteen ja seksuaalisuuteen liittyviä aiheita. 

Lähdin aikoinaan tutkimaan miten ja miksi seksuaalinen energia on yhteydessä hyvinvointiin. En ollut tuolloin parisuhteessa, mutta olin utelias, miten voisin oppia ylläpitämään sisäistä hehkua kumppanista riippumatta. Olin kokenut kahtiajakautumista: silloin, kun olin suhteessa miehen kanssa, olin tulinen ja kehollinen, mutta kun suhteet loppuivat, mielenkiintoni seksiä kohtaan loppui kokonaan. Samalla elämäni tuntui menevän sekä työmenestyksen että harrastusten kanssa aaltoliikettä. Tulin uteliaaksi, mikä voisi olla toisin?

Elin myös aiemmin pitkään liitossa, jossa mies oli haluton. Olen siis nähnyt yhtälön molemmat puolet. Olen ollut se turhautunut ja ahdistunut kumppani, joka toivoo, pyytää, anelee ja kiertää kehää, kun toinen välttelee ja kieltäytyy, eikä yhteyttä löydy.

Sekä sinkut että parisuhteissa olevat kokevat seksuaalista hiljaiseloa. Vireen alenemiseen on useita syitä: kommunikaation vaikeudet, stressi, rajattomuus, uskonnollinen jyrkkyys, suorituskeskeisyys, pettäminen, itseinho, häpeä, traumat – ylipäätään tunteet, jota emme oikeastaan haluaisi kohdata. 

Moni tietää varmasti periaatteen: ihminen hakeutuu kohti asioita, jotka tuottavat mielihyvää, ja siirtyy mielellään poispäin asioista, jotka tuottavat kipua, ahdistusta tai epämiellyttäviä tuntemuksia. Paradoksaalisesti: haluttomuus voi tuottaa enemmän mielihyvän kokemuksia kuin seksi. Mielihyvä tulee tällöin esimerkiksi elämän ja oman kehon hallinnan tunteen, tasapainon ja turvallisuuden kautta. Kuitenkin kohtuullisen emotionaalisen epämukavuuden sietäminen on ainoa tie intohimoon – siihen eloisuuteen, johon kuuluu tunteiden ja niiden herättämien tuntemusten koko skaala. Jos kuljemme koko elämän vältellen ikäviä tuntemuksia, elämästä tulee latteaa ja halutonta.

Tästä aiheesta puhui myös hyvinvointivalmentaja Teemu Syrjälä luennollaan Elinvoimainen mies uskaltaa rakastaa, jota olin kuuntelemassa tällä viikolla. Syrjälä kertoi, että hänen epämukavuuden siedättämisen konsteihin liittyy esimerkiksi avannossa uiminen. Rentoutuminen ja hengittäminen epämukavuuden tuntemuksiin oli hänen vinkkinsä elinvoiman lisäämiseksi.

Voi myös olla, että hiljaiselo tarkoittaakin sitä, että seksuaalisuus on muuttunut tai muuttumassa. Pieni ero sanoissa, suuri asennoitumisessa. Seksuaalinen kasvu on aaltoilua, syklisyyttä, ja joskus seksuaalisuuskin tarvitsee hiljaisuutta kypsyäkseen.

Jos voi suhtautua muuttuneeseen minuuteen kuin taiteilija, tai tutkimusmatkaaja, niin voi tulla uteliaaksi: ”Kuka minusta on tullut, mihin suuntaan olen muuntumassa?” Jos annamme itsellemme ja kumppanille luvan olla muuttuvia, myös seksuaalisuus saa avautua, kasvaa ja sulkeutua luonnollisesti. 

Jos katsotaan kehontajun näkökulmasta, niin seksuaalisen nautinnon elementtejä ovat:

1. Syvä hengitys 

2. Itseä ilmaiseva liikkuminen 

3. Äänen käyttö mahdollsimman vapaasti

4. Tietoisuus, joka keskittyy aistimuksiin

5. Kosketus

Millainen suhde sinulla on näihin aspekteihin – erityisesti kontrollin menettämisen näkökulmasta? Milloin olet viimeksi, seksitilanteiden ulkopuolella antanut kehosi liikkua kontrolloimattomasti, niin että et tee jotain tiettyä liikesarjaa? Kun laitat silmät kiinni, tunnustelet vatsaa, rintakehää, tuntuuko kehosi omalta, rakkaalta?

Seksi on muun muassa antautumista järjen tuolle puolen, itselle asetuista vaatimuksista edes hetkeksi luopumista. Nauru avaa tilaa nautinnolle.

Tässä kymmenen kysymystä, joiden avulla voi lähteä avaamaan omaa seksuaalisuutta, erityisesti haluttomuutta.

1. Miten haluttomuus ilmenee? 
Onko haluttomuus ilmausta löytyneistä rajoista tai muuttuneesta seksuaalisuudesta? Onko elämässäsi jotakin, mihin Eros-energiasi laajenee: nautitko aistillisuudesta, kuten ruoasta, taiteesta, kylpemisestä, koskettamisesta? Seksuaalinen energia saattaa suuntautua hyvin ravitsevasti luovaan toimintaan, tai ilmentyä intohimona työtä kohtaan. Jos taas aistillisuus ylipäätään on kadonnut, ruokahalu sammunut, aistit turtuneet, silloin kokonaisvaltainen parantumisen jakso elämässäsi voi olla tarpeen.

2. Onko seksi joskus ollut hyvää?
Olitpa sitten parisuhteessa tai soolona, niin on vaikea avautua sellaiselle, mitä ei oikeasti halunnut alunperinkään. Seksuaalisuus toki muuntuu jatkuvasti, kypsymme ja esiin tulee uusia puolia. Fantasioi, kirjoita ylös asioita, joita haluaisit kokea, tai tee kumppanin kanssa kehon kartoitus, jossa käytte jokaisen kehon osan läpi ja kerrot mahdollisimman yksityiskohtaisesti, mikä sytyttää, mikä sammuttaa. Pysähdy kuuntelemaan kehon viestejä.

3. Sallitko itsellesi mielihyvää? 
Millainen suhteesi on nautiskeluun, orgasmeihin, vastaanottamiseen? Saatko olla tekemättä mitään, antaa vain elämän olla? Pysähdy hetkeksi loikoilemaan ja anna kehosi levätä pehmeää alustaa vasten. Tunne aurinko iholla. Nuole jotakin makeaa hitaasti. Anna veden valua ihollesi. Huomaa, kiirehditkö pois aistinautintoa tuottavasta asiasta? Kokeile meditatiivista, hidasta sooloseksiä.

4. Kuinka pitkään voit tehdä jotakin asiaa rennosti, ilman päämäärää? 
Tämä kysymys paljastaa paljon suhteestasi kiireettömään seksiin, jonka tavoite on muualla kuin orgasmien nopeassa tuottamisessa. Voit treenata nautiskelun “lihasta” tanssimalla ilmaisten omaa tapaasi liikkua, kävelemällä päämäärättömästi metsässä, laulamalla omin sanoin, istumalla hiljaisuudessa tai taidetta tekemällä.

5. Mikä on suhteesi orgasmiin?
Orgasmi on kontrollin menettämistä ihanimmillaan. Se paljastaa meidät kokonaan. Usein orgasmin jälkeen saamme myös tunne-orgasmin: jokin piilossa oleva purskahtaa pintaan. Pidätteletkö tunteita? Huomaatko tunteiden kontrolloimisen ja orgasmiesi välillä yhteyttä? Onko orgasmi pakko saada nopeasti? Miksi? Onko sallittua saada monta orgasmia peräkkäin? Kuinka monta?

6. Siedätkö intiimiyttä?
Seksuaalinen intiimiys on oman aitouden sietämistä: sitä, että saa olla kömpelö ja haavoittuvainen selittelemättä tai itseä vähättelemättä. Sitä, että uskaltautuu haavoittuvaiseksi ilman, että tarvitsee suojakseen roolin tai kuoren. 

7. Oletko päässyt kasvamaan seksuaalisesti aikuiseksi?
Itsensä hyväksyminen aikuisena, eläimellisenä, riettaana, herkkänä, rakastavana, monitasoisena yksilönä tukee luonnollista seksuaalista elinvoimaa. Mitä monipuolisemmin ja joustavammin on mahdollisuus itselleen tilaa suoda, sitä vapaammin myös Eros-energia virtaa meissä. Oman ”perverssin” puolen hyväksyminen on yksi tie voimaantumiseen.

8. Saatko olla vihainen?
Vihan rakentava ilmaiseminen on perusta virtaavalle Erokselle. Viha on intohimoa, voimaa, nostavaa energiaa, jota pelätään sen tuhoavan varjopuolen takia. Kuitenkin, viha on energiana yhtä intensiivinen kuin seksuaalinen tuli. Vihan lataus saattaa saada aikaan valtavasti luovaa nostetta oikein kanavoituna – miten nopeasti saatkaan kodin siivottua, kun oikein pistää vihaksi! Kokeile, miten viha haluaa purkautua kehostasi, tanssin tai taiteen keinoin. Kerro vihasta kumppanille, ystäville. Jaa vihasta, mutta älä kaada tunteita muiden vastuulle. 

9. Oletko ollut rehellinen?
Totuus ja intohimo viihtyvät yhdessä. Rakentava kommunikaatio sängyn ulkopuolella avaa yhteyden. Pitkään sisällä pidätelty totuus tukkii luovan virtauksen. Ole rehellinen, pehmein sanoin.

10. Onko seksuaalisia rajojasi rikottu?
Onko sinua painostettu seksiin? Oletko kokenut avuttomuutta ja kehon rajojen ylittämistä esim. synnytyksen yhteydessä? Rajarikkomukset johtavat helposti keho-mieli-sielu-tunne -systeemin suppuun vetäytymiseen, jonka uudelleen avautuminen kaipaa kärsivällisyyttä, tunnelukkojen purkamista kehosta, hoitavia seksuaalisia kokemuksia ja rakkautta.

Toivon, että saist näistä ajatuksista lempeyttä ja innostusta. Seksuaalisuus on ihana, hämmentävä ja välillä turhauttava leikki. Hidasta, hengitä, venytä kädet kohti taivasta. Ei tarvitse osata.

Lempeydellä, 

Maria <3

 

Suhteet Rakkaus Seksi Syvällistä