Tämä ei ole laihdutusblogi.
Hiljalleen itse asiaan…
Voih, palan innosta ja halusta kirjoitella uuden elämäni ensimmäisistä askelista, kuluneesta kuukaudesta ja käänteen tehneestä Juhannuksesta 2012. Nyt on kuitenkin kiirus ja hoidan tämän hätäisimmän bloggaukseni ensimmäisenä pois alta – koska erääseen asiaan on hirmuinen halu tarttua ja nopeasti!
Naiset, epävarmat, itseään etsivät sellaiset (miksei miehetkin) – lopettakaa välittömästi pakonomainen laihdutusblogien lukeminen! Miksi niitä on joka paikka pullollaan?? Kyllähän minäkin niitä lukeneena tiedän, että joukossa on paljon uskomattomia, hienoja ja kannustavia tarinoita, mutta on siellä joukossa jos jonkinnäköistä ihmeteltävääkin. Tämä blogi ei tule sisältämään fanaattista laihdutustarinaa, en tule julkaisemaan itsestäni valokuvia kilo – toinen kilo – muutama lisää ja kappas, nyt saatiinkin jo luut törröttämään mukavasti esille! Tuleepa paha olo jo pelkästä ajatuksestakin. Voisin olla ihminen, joka tällaiseen jäisi koukkuun, mutta minäpä kokeilenkin löytää itselleni uudenlaista suuntaa hieman muulla keinoin. Heittäydyn elämään – opettelen tuntemaan itseni, antamaan itselleni aikaa ja nauttimaan omasta itsestäni! Samalla toivon, että joku muu innostuu ajatuksesta ja mahdollisesti saa jopa apua omaan syömishäiriöönsä ja tai vaikkapa orastavaan sellaiseen – itsetunnon ja minäkuvan kehittymisestä puhumattakaan!
Varmasti minäkin tulen puhumaan blogissani paljon ruokavaliosta ja liikunnasta, mutta pyrin käsittelemään niitä siten, etteivät ne nouse liian keskeiseen rooliin. Huomauttakoon sitten se, ken huomaa, että nyt olen heittäytynyt ajatuksissani väärille raiteille! Taustallani minulla on 10 vuoden kestoinen kamppailu; kasvaminen nuorena naisena, joka teini-iän anoreksian raunioilta on antautunut bulimian vietäväksi. Nyt on aika saattaa tämä itsetuhoinen sairaus päätökseen – omin ja läheisten avuin! Ensimmäisestä askeleestani kerron lisää huomenna, nyt töihin – hop! Elämä on arvokas!
