Kirjoittaminen on aina ollut minulle terapeuttista. Jätin kirjoittamisen vuosiksi, sillä uskottelin itselleni, etten tarvitse sitä enää. Nyt olen kuitenkin palannut siihen. Miksi?

Epävarmalle, riittämättömyydentunteesta kärsivälle, ahdistuvalle ja itsearvonsa kanssa taistelevalle ihmiselle ajatukset voivat olla raskaita. Minulle ne ainakin ovat. Minun ajatukseni saattavat joskus ottaa vallan tunteistani ja teoistani. Kirjoittamalla siirrän ajatukseni mielestäni paperille (tai koneen ruudulle), joka helpottaa niiden käsittelyä. 

Minä vietin neljä vuotta ”kaapissa” omien ajatusteni osalta. Lähdin Suomesta ja uskottelin olevani ”parantunut”. Uskoin, ettei minulla ollut enää epävarmuutta, ahdistusta ja uskoin näiden ajatuksen jääneen taakseni. Parantumisen sijasta olin haudannut ajatukseni. Suomeen palaaminen, uusi elämä ja ihana parisuhde ovat tuoneet ajatukseni takaisin. Puhun tuntemuksistani tyttöystäväni kanssa lähes viikoittain, sillä hän ymmärtää ja kuuntelee. Mikä on minulle tärkeää. Olen kuitenkin myös itse aloittanut työn ”vanhan” minäni kanssa. En enää hautaa tunteitani ja ajatuksiani. Ennemminkin kävelen niiden kanssa vierekkäin kadulla. 

Epävarmuus ja ahdistavat ajatukset ovat usein positiivisia ajatuksia vahvempia. Parisuhteeni alkuajoissa olin tiukasti kaapissa näiden tunteiden ja ajatusten kanssa. Ensimmäisen kerran ne ottivat minusta vallan vasta puoli vuotta seurustelun alkamisen jälkeen. Ystäväni olivat vitsailleet jostain, joka sisäisesti häiritsi minua itsessäni. Kotimatkalla tunteet ottivat vallan ja purskahdin hallitsemattomaan itkuun porraskäytävässä. Tyttöystävälleni tämä oli shokki ja hämmennystä aiheuttava tilanne. Tuolloin lupasin, etten enää piilottelisi tunteitani pidempään. 

Ajatuksia voi oppia hallitsemaan niin, että ne eivät hallitse sinua. Minä en kuitenkaan ole siellä vielä. Epävarmoilla ihmisillä on tapana luoda ”worst case scenarioita” päänsä sisällä, sillä he ovat pettyneet ja ahdistuneet elämässään liian usein hyväskyäkseen onnellisuutta. Minä kuulun tähän kategoriaan. Elokuvissa tai lukiessani saatan usein alkaa kuvittelemaan parisuhteessani ongelmia, joita näen television ruudulla. Näen merkkejä ja ylianalysoin niitä, kunnes en voi enää hengittää. 

Ongelman ratkaisussa tärkeitä on, että tunnistaa ongelman. Ihaninta ajatuksissa ja epävarmuudessa on, että niiden kanssa voi oppia elämään. Minä olen tuolla tiellä. Olen oppinut tunnistamaan negatiiviset, turhat, ahdistus ja riittämättömyys ajatukset ajoissa, jotta osaan asettaa ne omaan asemaansa pääni sisällä. En kuitenkaan enää hiljennä niitä. Hiljentämällä ajatukset ne vain kasvaisivat, mutta kävelemällä niiden kanssa käsikädessä olen oppinut antamaan niille aikaa ja rauhan olla läsnä. Epävarmuuteni ja riittämättömyyteni ovat osa minua, eikä minun pidä esittää, etteikö niitä osia olisi. Matkani tulee olemaan pitkä ja mutkikas, mutta olen ottanut ensiaskeleeni kohti tasapainoa.