Tähän alkuun pikainen hehkutus: olin hierojalla ensimmäistä kertaa ikinä ja oli aivan mahtava kokemus! Kyseessä oli opiskelijatyö, joten minua ja hierojaa jännitti varmaan yhtä paljon, mutta se meni hienosti. Hierojalla oli varmat otteet ja nyt verikin kiertää taas päässä. Pitää ottaa tavaksi hemmotella itseä vaikka kuukausittaisella hieronnalla. 

Huomenna olisi taas nykytanssikurssi. Viime postauksessa kerroin nopeasti, että en oikein pitänyt opettajasta enkä päässyt sisään ryhmään. Opettajalle en voi mitään, mutta tuo ulkopuolinen fiilis johtuu varmasti vain minusta eikä muista. Ryhmähenki oli mielestäni lämmin eikä minua jätetty ulkopuolelle tai muuta vastaavaa. Myönnän, minulla oli huonojen yöunien takia huono päivä ja vitutuskäytä huiteli kattoa. Huonot unet saavat minut aina kiukkupesäksi.

Tänä iltana alkoi kuitenkin pieni ahdistus. Ei oikein huvittaisi mennä sinne tanssiin. Siinä se taas tuli, noemmäjaksakaan-fiilis! En kokenut viihtyväni siellä viimeksi hirmu hyvin ja nyt mietin, että jättäisinkö vain kesken. Laji itsessään kiinnostaa minua kyllä kovasti, mutta isoimpana ongelmana on se, että en oikein pitänyt opettajasta. Opettajana hän on varmasti hyvä, mutta henkilönä juuri sellainen, jonka seurassa en yleensä viihdy ja jonka kanssa en oikein tule toimeen. Tietenkään kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen, mutta kyllä se syö innostusta, jos opettaja ei ole mieluinen. Ja nyt sitten ahdistaa se, että pitäisi mennä jonnekin, missä en oikeastaan haluaisi olla. Tiedän myös, että siellä on ihmisiä varasijalla odottamassa toiveikkaana pääsyä kurssille, joten olisihan se mukava, jos siellä kävisi joku, joka oikeasti haluaa käydä.

Toistaalta taas olen jo maksanut sen kurssin, siitä ei saa rahoja takaisin, joten se olisi melkein 50 euroa hukkaan. Tai yksi vajaan viidenkympin tanssitunti. Ja paras isku ahdistusta vastaan on tehdä juuri niin kuin ei haluaisi — tässä tapauksessa mennä sinne tunnille, ainakin vielä kerran. Katsomaan, josko se opettaja sitten olisikin mukava ja innostuisin tunneista uudestaan. Haluaisin myös kerrankin iskeä ahdistusta turpaan oikein kunnolla. Mutta tällä hetkellä ahdistaa ihan perkeleesti tämä tilanne ja päättämättömyys. Kun en haluaisi mennä, mutta toisaalta taas mieli sanoo, että pitää mennä. Kerta on maksettukin ja kaikkea. Tekisi mieli luovuttaa ja jäädä huomenna kotiin, tämä taistelu on uuvuttavaa.

Mutta. Jos huomenna yhtään tuntuu siltä. edes pienen pilkahduksen verran, menen sinne tanssitunnille ja pohdin tätä kysymystä uudestaan sitten viikon päästä. En haluaisi antaa periksi vain yhden kerran perusteella.