Mitä kuuluu?

En ole kirjoittanut tällä viikolla kertaakaan tänne. Muutama päivä tunsin pienen syyllisyyden pistoksen aiheesta, mutta annoin sen olla. En keksinyt mistä kirjoittaa. Joko se nyt alkaa, innostuksen hiipuminen siis? Olen kyllä sellainen, että innostun nopeasti kaikesta ja kohta innostus laantuu. Ihan sama, onko kyseessä jonkin kielen opiskelu yksin vai päiväkirjan kirjoittaminen.

Mitä minulle sitten kuuluu? No ihan hyvää. Yläselkä on ihan jumissa, olen koettanut olla olematta koneella ja puhelimella koko päivää, mutta niin vain olen löytänyt itseni sohvalta makoilemasta Netflixin äärestä. Neuloin itseleni sukat tulevaa joogaa varten (se alkaa ensi viikolla, jee!!) ja nyt tekisi mieli neuloa paita. Ompelukoneenkin kaivoin esille yhdeksi päiväksi, inhoamani tyynynpäälliset lensivät roskiin ja ompelin niiden mitoilla uudet tilalle. Olen käynyt marjassa ja kantarellejäkin olen löytänyt. Mies ei harmillisesti pidä sienistä, joten en viitsi kerätä niitä korikaupalla. 

Eräänä päivänä yllätin itseni ja lähdin pyöräilemään. Otin kamerankin mukaan, mutta pääasiassa ajelin minne teki mieli. Pyöräilin ehkä noin viiden kilometrin lenkin ja se tuntui ihanalta! Vaikka paluumatka olikin ylämäkeä ja reidet olivat aivan voimattomat kotiin päästyäni. Pidän siitä tunteesta, joka tulee, kun hengitys tasaantuu. Pitäisi pyöräillä useammin.

Tämä on tällainen ajatuksenvirta-postaus, ei oikein päätä eikä häntää. Mutta halusin vain kertoa, että hengissä ollaan!