Aloituspostauksessani kerroin kirjoittavani anonyymina, koska se tuntuu turvalliselta. Niin se yhä tuntuukin, mutta tuntuu myös siltä, että olen kirjoittanut elämästäni hyvin tunnistettavasti. Niinpä ajattelin kertoa itsestäni hieman lisää.

Pidän eläimistä. Rakastan eläimiä. Meillä on kissa ja haaveilen vielä vaikka kuinka monesta lemmikistä. Se on kuitenkin tulevaisuuden juttuja.

En välitä lapsista. Satunnaisia lyhyitä vauvakuumeita lukuunottamatta en haaveile omista lapsista enkä osaa olla luontevasti lasten seurassa. Oksentamisenpelkoni rajoittaa tätä varmasti paljon, mutta olen myös sen verran itsekäs, että haluan pitää vapauteni itselläni. Mies on onneksi kanssani samoilla linjoilla.

No se oksentamisenpelko, tunnetaan nimellä emetofobia. Pelkään kaikkea siihen liittyvää ja olen huomannut fobiani pahenevan vuosien saatossa. Toivon, että pystyn pitämään sen kuitenkin vielä aisoissa siihen asti, että pystyn aloittamaan terapian.

Olen luova. Tykkään kirjoittaa ja tehdä asioita käsilläni. Teimme suurimman osan hääkoristeita itse ja se oli minusta ihanaa. Neulon paljon, joskus suristelen ompelukoneellakin ja valokuvaan satunnaisesti. Haluaisin valokuvata enemmän, mutta inspiraationi sitä kohtaan on ollut jo hetken hukassa.

Rakastan musiikkia, kaikissa muodoissa. Musiikin avulla saan häädettyä ahdistuksen pois. Kuuntelen paljon erilaista musiikkia ja tykkään soittaa ja laulaa. Soitan pääasiassa kitaraa, mutta vähän myös pianoa. Olen opetellut molempia itse ja voin sanoa, että piano on miljoona kertaa kitaraa vaikeampi soitin opetella itse! Lisäksi se on minulle noista kahdesta se mieluisampi.

Olen introvertti ja hyvin mukavuudenhaluinen. Jään mieluummin kotiin kuin lähden jonnekin. Monesti suunnittelen meneväni vaikka minne, mutta päädyn jäämään kotiin. Ihmisten tapaaminen vie myös hirveästi energiaa, tarvitsen aina paljon aikaa palautuakseni. Olenkin myös erityisherkkä eli HSP, ja vihaan sitä. Pitäisi osata kääntää se positiiviseksi, mutta minusta se on vain taakka.

Kirjat ovat minulle tärkeitä. Unelma-ammattini on kirjojen parissa ja meillä on oma pienoiskirjasto, joka kasvaa kasvamistaan. Olemme molemmat lukutoukkia, mies jopa vielä enemmän kuin minä. Tulevaisuuden kodissamme tulee olemaan oma kirjastohuone, en jaksaisi millään odottaa.

Olen ihastunut luonnonkosmetiikkaan. Kauhistuttaa ajatus siitä, kuinka paljon muoveja ja kaikkea turhaa olenkaan tunkenut iholleni ja sitä kautta kroppaani vuosien ajan. Viimeisen reilun vuoden aikana olen pyrkinyt vaihtamaan meikkejäni sekä hius- ja ihotuotteitani luonnollisempiin tuotteisiin. Jos ei muuta, niin välttelen parabeeneja, silikoneja yms. vältettäväksi suositeltuja ainesosia sekä ehdottomasti eläinkokeilla testattuja tuotteita. 

En niinkään usko lääkkeisiin ahdistukseni hoidossa, vaan ahdistuksenhallinnan kehittämiseen, puhumiseen (terapia tms.), meditaatioon, kehosta huolta pitämiseen jne. Tämä on vain oman kokemukseni pohjalta ja puhun nyt vain itsestäni: toiset tarvitsevat ahdistuslääkkeitä ja siinä ei ole mitään vikaa. Minulle lääkkeet eivät kuitenkaan ole se oikea apu, käytän ainoastaan rauhoittavaa lääkettä tarvittaessa.