En pidä kesästä erityinen paljoa. Luonto on kauneimmillaan, mutta en pärjää kuumuudelle enkä valolle. Pidän enemmän pimeistä öistä, tähtitaivaasta, viileistä syysilloista ja talvipakkasista, villasukista ja kynttilävalaistuksesta. Talvella voin pukea lisää päälle, jos tulee kylmä. Kesällä riisumisessa tulee jossain kohtaa raja vastaan.

Olen huomannut, että helteet tuntuvat minusta samalta kuin kuumat aallot paniikkikohtauksen aikana. Sitä ei pääse pakoon ja se ahdistaa. Lämmin ilma ei tunnu raikkaalta. Olo on kaikin puolin tukala. Olenkin tyytyväinen, kun paahtavan auringonpaisteen sijaan tuleekin kaatamalla vettä.

Kesäkuussa odotin jo vähän peloissani tulevia helteitä. En halunnut, että kesäkuu vaihtuu heinäkuuksi. Kuukausi vaihtui kuitenkin vastusteluistani huolimatta ja aloin ahdistua. Aluksi luulin ahdistuksen johtuvan vain menkoista, sillä ne alkoivat heinäkuun alussa. Ahdistus ei kuitenkaan helpottanut, vaan tuntui vain pahenevan ja jatkuvan. Tunsin palan välillä pallean kohdalla, välillä kurkussa ja syöminen oli vaikeaa. Minua närästi ja mahanesteet virtasivat takaisin. Ruokatorveni ja rintani olivat kipeät, ääneni oli käheä, sydän hakkasi ja laihduin. Koin itseni todella masentuneeksi, yksinäiseksi ja kahlituksi.

Vietin päivät sängyssä, itkien, nukkuen ja Rennietä imeskellen. Rukoilin Jumalalta apua ja luin jopa Raamattua, yritin hakea turvaa Psalmien jakeista. Koska tiedän seksin olevan loistava rentoutuskeino, koetin rentouttaa mieleni ja lihakseni masturboimalla useita kertoja päivässä. Lihakseni olivat jatkuvasti jännittyneet kaikesta ahdistuksesta ja etenkin yläselkäni oli aivan jumissa. Olin varma, että minulla oli refluksitauti ja ehkä sen lisäksi vielä sydänongelmiakin, googlasin kaikkea niihin liittyvää monta kertaa päivässä miltei pakonomaisesti ja vietin paljon aikaa lueskellen refluksi.fin keskustelupalstaa. Koetin löytää jostain jonkin ihmeellisen apukeinon, jolla saisin oireeni hallintaan. Terveysasemat olivat vielä suljettuina enkä muutenkaan olisi uskaltanut mennä lääkäriin gastroskopian pelossa. Pelkään oksentamista aivan kuollakseni ja gastroskopia on yksi pahimpia painajaisiani.Yöni nukuin kuitenkin hyvin. Näin painajaisia ja outoja unia, mutta nukuin syvää ja levollista unta enkä heräillyt. Aamuisin oloni oli yleensä hyvä, mutta vain ajatus ”jes, se on poissa!” toi oireet takaisin. Välissä oli muutamia parempia päiviä ja nautin niistä aivan valtavasti. Olo kuitenkin paheni aina yhtä nopeasti kuin oli kohentunutkin. 

Kuun lopulla en jaksanut enää. Söimme iltaruokaa, olin väsynyt, nälkäinen ja minua ahdisti. Ruoan kanssa sai juoda aina valtavasti vettä, jotta ruoka laski eikä jäänyt palan tunteeseen jumiin. Syömisessä meni ikuisuus ja minua vitutti, kun en voinut syödä normaalisti. Aloin itkeä ja purin miehelleni kaiken. Toki hän tiesi, että olin ahdistunut, mutta olin ollut hiljaa refluksista. Sanoin, että olen varma, että minulla on refluksitauti ja mies tokaisi heti, että ei varmasti ole. Hassua, mutta uskoin sen ja paino rinnassa alkoi hieman helpottaa. Itkin pitkään ja purin kaiken sydämeltäni. Itken tätä kirjoittaessanikin, eikä taustalla soiva Jipun Kii ainakaan helpota. Mies piti sylissä ja lohdutti. Totesimme, että oireeni johtuvat todennäköisemmin niistä lihasjumeista, jotka olin saanut aikaan viettämällä päivät sängyssä. Sovimme, että seuraavana päivänä mies hieroo selkääni ja teemme kaikkemme oloni kohentamiseksi.

Seuraava päivä tuli. Mies hieroi selkääni kolmesti, minä joogasin, makasin hierontapallon päällä, saunoin. Pahin lihasjumi lapaluideni välistä alkoi helpottaa ja samalla katosi palan tunne pallean kohdalta. Pystyin syömään taas normaalisti ja oloni alkoi parantua huimaa vauhtia. Tuntui, että sain taas elämäni ja vapauteni takaisin. Olin ollut kahlittuna kotiin ahdistukseni kanssa ja janosin vapautta. Mahdollisuutta lähteä kävelylle, kauppaan, shoppailemaan, mihin milloin halusinkin. Ilman pelkoa ahdistuksesta tai paniikkikohtauksesta. 

Otin tästä opikseni enkä enää ota hyvää oloa ja syömistä itsestäänselvyytenä. Opin myös, että minun pitää pitää kehostani huolta. Olen ollut aina hoikka ja jotenkin sitä sen vuoksi ajattelee helposti, että koska en liho, niin ei minun välttämättä tarvitse liikkuakaan. Olen ollut typerä ajatellessani näin. Niinpä aloitan tällä viikolla psykiatrian poliklinikan kautta jonkinlaisen liikuntaryhmän, joka kestää syyskuun loppuun. Lisäksi aloitan ensi kuun alussa hathajoogan. Harkitsen myös nykytanssia, en ole koskaan tanssinut, mutta olen aina pitänyt juuri nykytanssista. Siihen pitää kuitenkin kerätä vielä vähän rohkeutta.